Entä jos yrityksen tehtävä ei olisi kasvaa vaan kestää?

Kuuntelin Toni Lähteen tuoreen kirjan Brändimaailman 7 ihmettä (Tammi, 2026). Kirjassa oli tarina mielenkiintoisesta yrityksestä, jonka olin ehtinyt jo melkein unohtaa.

Ichiwa on vuodesta 1000 lähtien toiminut perheyritys, joka sijaitsee Imamiya-jumalanpyhäkön vieressä Kiotossa. Yritystä pyörittää nykyisin 25. sukupolvi, ja sen päätuote on käytännössä yksi asia: aburi-mochi, hiilloksella grillattu riisikakku makean misokastikkeen kanssa.

Mutta kaikkein kiinnostavinta on yrityksen liiketoimintafilosofia. Yrityksen nykyinen omistaja Nao Hasegawa on kuvannut perheen tehtävää tämän paikan suojelemiseksi. Yritystä ei ole haluttu laajentaa samalla tavalla kuin tavallista kasvuyritystä. Ajatuksena on ollut, että muualla myyminen veisi jotain olennaista pois sen merkityksestä. Tehtävänä on pitää juuri tämä paikka ja perinne elossa.

Ichiwan kohdalla lähtökohta ei ole, miten saamme myytyä mahdollisimman paljon, vaan pikemminkin, miten varmistamme, että tämä voi jatkua. Liikevaihdon, markkinaosuuden, henkilöstömäärän tai voiton kasvun sijaan menestys määritellään jatkuvuutena. Yrityksen ei tarvitse olla suurempi vuonna 2030 kuin vuonna 2020. Sen pitää vain olla olemassa myös vuonna 2130.

Tuotevalikoimaa ei ole kasvatettu loputtomasti. Vuosisatojen ajan yrityksen kilpailuetu ei ole ollut skaala vaan merkitys. Ichiwan tapauksessa paikka on osa tuotetta. Sen sijaan, että Ichiwa kysyisi, missä muualla voisimme myydä tätä, se kysyy, miten pidämme tämän juuri täällä.

Omistajuuskin on määritelty kiinnostavasti. Yritystä ei nähdä ensisijaisesti omistajan omaisuutena, jonka arvo pitäisi maksimoida. Se näyttäytyy enemmänkin väliaikaisesti hallussa olevana instituutiona. Nykyinen 25. sukupolvi ei ole saanut yritystä ”omakseen” siinä mielessä, että voisi tehdä sillä mitä haluaa. He ovat yksi lenkki ketjussa.

Ajatus voisi olla: ”Me emme omista tätä yritystä. Me säilytämme sen seuraavalle sukupolvelle.”

Tämä muistuttaa paljon degrowthin ajatusta sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Meidän tehtävämme ei ole käyttää kaikkea loppuun, vaan jättää seuraaville sukupolville mahdollisuus jatkaa.

Mutta tässä on myös nurja puolensa. Jos yritystä on jatkettu 25 sukupolven ajan, millainen paine seuraavalla sukupolvella on jatkaa? Onko lapsella todella vapaus sanoa, ettei hän halua tätä elämää? Sukupolvien välinen jatkuvuus voi olla kaunista, mutta siitä ei pitäisi tulla velvollisuutta.

Ehkä myös tässä tarvitaan eroa jatkuvuuden ja pakon välillä. Yrityksen säilyttäminen seuraaville sukupolville on arvokasta vain, jos seuraavalla sukupolvella on myös mahdollisuus päättää, mitä he haluavat tehdä omalla elämällään.

Voittoa tarvitaan, jotta toiminta voi jatkua, mutta voitto ei ole toiminnan perimmäinen tarkoitus. Yritys voi siis olla taloudellisesti elinkelpoinen ilman, että sen tavoitteena on jatkuvasti kasvattaa taloudellista arvoaan.

Voisiko Ichiwa antaa degrowthille uudenlaisen yritysmääritelmän?

Kasvuyrityksessä tavoite on kasvattaa yrityksen kokoa, liikevaihtoa, voittoa ja markkinaosuutta. Ichiwa-yrityksen tavoite olisi jotain muuta: tuottaa riittävästi, pitää ihmiset töissä, pitää paikka elävänä, säilyttää osaaminen ja siirtää yritys seuraavalle sukupolvelle.

Yrityksen tehtävä ei ole kasvaa. Sen tehtävä on kestää.

Kiinnostavaa on, että Ichiwa ei vaikuta syntyneen degrowth-ideologian pohjalta. Se on pikemminkin perinteinen yritys, jonka toimintalogiikka on säilynyt vuosisatojen ajan. Se näyttää käytännössä, miltä post-growth-yritys voisi näyttää.

Toki Ichiwa toimii aivan erilaisessa historiallisessa, kulttuurisessa ja taloudellisessa ympäristössä kuin nykyiset osakeyhtiöt. Silti juuri ajatus siitä, että ”kasvu ei ole tavoite, jatkuvuus on”, tekee siitä poikkeuksellisen mielenkiintoisen esimerkin.

Ichiwasta voisi rakentaa kiinnostavan vastaparin startup-ajattelulle. Startupin aikajänne on usein muutama vuosi: kasvua, skaalaamista ja seuraavaa rahoituskierrosta. Ichiwan aikajänne on tuhat vuotta.

Ehkä tämä on myös ympäristökriisin kannalta olennainen näkökulma. Ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen eivät ratkea yhden vaalikauden, strategiakauden tai kvartaalin aikana. Niiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten, vuosisatojen ja jopa tuhansien vuosien päähän. Jos kerran joudumme ajattelemaan ympäristön kannalta näin pitkälle, miksi emme tarkastelisi samalla aikajänteellä myös yritystoimintaa?

Yrityksen päätöksiä tehdään usein muutaman vuoden, vuoden tai jopa neljänneksen aikajänteellä. Ichiwa muistuttaa, että yritys voi olla myös jotain aivan muuta: instituutio, joka ei ole olemassa vain tämän päivän omistajille tai seuraavan kvartaalin tulokselle, vaan myös seuraaville sukupolville.

Entä jos yrityksen tärkein KPI ei olisikaan liikevaihdon kasvu, markkinaosuus tai yrityksen arvo? Entä jos tärkein mittari olisi yksinkertaisesti tämä: onko yritys olemassa vielä 1 000 vuoden päästä – ja onko sen ympärillä oleva maailma edelleen hyvä paikka elää?

Yrityksen tehtävä ei silloin olisi kasvaa. Sen tehtävä olisi kestää.

Tämä kirjoitus on tehty AI-avusteisesti.

Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Seuraa minua Instagramissa