Olen käynyt ihmisten kanssa lounailla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Ei small talkia, ei työkuulumisia, vaan kysymys, joka katkaisee arjen autopilotin.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
Viimeisin vastaus jäi mieleen, koska se oli niin tyypillinen. Sisällöltään hyvin samanlainen kuin mihin todella monet ystäväni ovat viitanneet.
“Elää hyvää elämää, joka mahdollistaa sen, että muutkin voivat elää hyvää elämää.”
Vastaus ei ollut metafyysinen, uskonnollinen tai evoluutiobiologinen. Kosmisessa mittakaavassa elämällä ei ehkä ole tarkoitusta. Mutta ihmisen mittakaavassa on.
Hyvä elämä.
Ja vielä tarkemmin sellainen hyvä elämä, joka ei riistä muilta eli perustu toisten kustannukselle.
Monimuotoinen elämä kantaa
Hyvä elämä ei tarkoita tässä vain omaa mukavuutta. Se tarkoittaa minää, läheisiä ja muita ihmisiä. Moninaisuutta. Usein myös muita lajeja.
“Monimuotoinen elämä on kantavampaa kuin yksinkertainen.”
Ehkä hyvä elämä ei ole optimoitu vaan kerroksellinen. Ei virtaviivainen vaan risteilevä. Ihminen on sosiaalinen olento. Hyvä elämä syntyy suhteissa, ei tyhjiössä.
Ehkä tarkoitus ei ole suorittaa elämää, vaan elää sitä yhdessä.
Elämän neljä näytöstä
Ystäväni hahmotti elämän 25 vuoden jaksoihin:
- Oppiminen.
- Toteuttaminen.
- Antaminen.
- Irti päästäminen.
Ajatus ei ole tarkka aikataulu vaan suunta. Jossain vaiheessa elämän pitäisi kääntyä ottamisesta antamiseen.
Mietin pöydässä olenko jo siinä vaiheessa, jossa pitäisi antaa enemmän kuin ottaa?
Arvopyramidi
Ystäväni kuvasi arvonsa ylösalaisin olevan pyramidin avulla.
- Pohjalla: eettisyys, avoimuus, rehellisyys.
- Keskellä: terveys, hyvinvointi, perhe.
- Ylhäällä: päämäärätietoisuus, rohkeus, osaamisen kehittäminen, merkityksellinen tekeminen.
Pohja kannattelee kaikkea muuta. Jos se murenee, mikään saavutus ei pysy pystyssä.
Julkisessa keskustelussa onnistuminen mitataan usein talolla, autolla, asemalla ja varallisuudella. Mutta lounaspöydässä onnistuminen kuulosti aivan toisenlaiselta.
Syyllisyys ja sukupolvet
Keskustelun yksi mielenkiintoinen kohta liittyi maapalloon kun ystäväni kertoi:
”Kadun että mennään päin seinää ja meidän lapset kärsii siitä. Olen tuskallisen tietoinen siitä, että lapseni voi joutua sotaan. Miksi me teemme näin vaikka opimme jo?”
Kyse ei ole siitä, että emme olisi oppineet historiasta vaan ihmetys siitä, että miksi toimimme näin vaikka olemme jo oppineet.
Kysymys ei ollut syyttävä vaan hämmentynyt.
Siinä hetkessä elämän tarkoitus muuttui henkilökohtaisesta sukupolvien väliseksi. Kyse ei ollut enää vain omasta hyvästä elämästä, vaan siitä, millaisen maailman jätämme lapsillemme.
Ajatus siitä, että omat lapset saattavat joutua maksamaan sen, minkä me tiesimme mutta jätimme tekemättä, tuntui pöydässä raskaalta.
Mitä nämä lounaat opettavat?
- Harva puhuu ensimmäisenä rahasta.
- Harva puhuu vallasta.
- Harva puhuu asemasta.
- Useimmat puhuvat hyvästä elämästä.
Mutta hyvä elämä ei ole enää yksityinen projekti. Se on väistämättä yhteiskunnallinen. Oma hyvinvointi ei voi pitkään rakentua toisten kustannuksella.
Ehkä elämän tarkoitus ei ole löytää suurta vastausta. Ehkä se on elää niin, että myös muut voivat elää. Ja ehkä juuri siinä yksinkertaisuudessa on jotain yllättävän radikaalia.
