Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka.
Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki.
Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e.
Ohessa tarkemmin päiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista. Pahoittelut pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa.
Ensimmäinen päivä: Yöjunalla Rovaniemelle ja bussilla Kilpisjärvelle
Saavuimme yöjunalla Pasilasta Rovaniemelle klo 7.20. Kävimme Rovaniemen rautatieaseman kahviossa syömässä aamiaisen. Siitä jatkoimme kävellen Ounasjoen uimarannalle uimaan. Lopuksi kävely Rovaniemen keskustan kautta takaisin Rautatieasemalle ja sieltä bussiin.
Bussi lähti klo 11.20 ja kulki Kittilän, Levin, Muonion ja Karesuvannon kautta Kilpisjärven retkeilykeskukselle. Muoniossa oli 15 minuutin tauko ja muualla lyhyitä taukoja, jossa oli hyvin mahdollisuus jaloitteluun. Retkeilykeskuksella olimme klo 18.10.
Illaksi kiipesimme Saanan huipulle. Matka retkeilykeskukselta on vähän yli 4 km huipulle ja samaa reittiä takaisin.
Junaliput ostin VR:n sovelluksesta ja bussiliput Matkahuolto.fi -sivun kautta. Bussimatka oli 427 km ja sen päästöt 70 gCO2e/km/henkilö oletuksella 29,89 kgCO2e/henkilö. Junamatkan päästöt olivat nolla.
Toinen päivä: Bussilla Tromsaan
Hengailimme päivän Kilpisjärvellä. Kävimme pari kertaa uimassa Kilpisjärvessä. Vesi oli kirkasta ja oli kiva katsella uimalasien kanssa pohjaa. Heinäkuun lopulla veden lämpötila oli vähän yli kymmenasteista. Tilastojen mukaan Kilpisjärven vesi oli Suomen vesistä tuolloin viileintä.
Alkuillasta matka jatkui Bussilla Kilpisjärveltä Tromsaan. Norjan puolelle siirryttäessä maisema muuttuu henkeäsalpaavan upeaksi. Tässä on myös yksi maatapitkin matkustamisen hienous. Näkee muutoksen ympäristössä. Ensin metsälapista tunturilappiin ja sen jälkeen Norjan vuoristoon ja Jäämeren rannalle. Bussimatkan aikana (2 h 20 min) ei pystynyt kuuntelemaan edes äänikirjaa, kun ylelliset ja ylitsepursuavat maisemat veivät kaiken huomion.
Tromsassa olimme paikallista aikaa klo 19.30. Aikaero Norjan/Ruotsin ja Suomen välillä on siis tunnin. Heitimme reput keskustassa sijaitsevalle hotellille ja otimme paikallisbussin Telegraftbuktan uimarannalle Tromsan eteläkärkeen. Siellä pääsin elämäni ensimmäistä kertaa pulahtamaan Jäämereen. Pohja oli kivikkoinen, vesi raikkaan viileää (vähän alle kymmenasteista), suolaista ja läpinäkyväää. Ympäröivät maisemat henkeäsalpaavan ylellisiä.
Bussiliput Kilpisjärveltä Tromsaan ostin Matkahuolto.fi -sivustolta. Tromsan paikallisliikenteen reitit ja liput sai kätevästi hankittua Svipper-sovelluksen kautta.
Matka oli 161 km ja sen päästöt 70 gCO2e/km/henkilö oletuksella 11,27 kgCO2e/henkilö.
Kolmas päivä: Bussilla Tromsasta Narvikiin
Kävin aamulla Tromsassa juoksemassa. Juoksin rantoja pitkin Telegraftbuktan rannalle ja sieltä ylös Prestvannetille, joka on järvi keskellä Tromsan saarta. Vähän kuin Töölönlahti Helsingissä, mutta luonnontilaisenpi ja kauniimpi.
Bussiliput Tromsasta Narvikiin sai ostettua kätevästi Svipper-sovelluksesta. Matka bussilla numero 100 kesti vähän vajaa neljä tuntia. Bussi kulki tätä kirjoittaessa kaksi kertaa päivässä.
Matka oli 232 km ja sen päästöt 70 gCO2e/km/henkilö oletuksella 16,24 kgCO2e/henkilö.
Narvikissa kävimme kävelemässä läheisellä vuorella ja ihastelimme metsän läpi kulkevaa vuoristopuroa. Laskettelurinteet valitettavasti pilaavat muuten upeaa maisemaa. Illalla katselimme vielä kun Narvikin Geysir purkautui noin 75 metrin korkeuteen.
Neljäs päivä: Bussilla Svolvaeriin
Kävin aamulla juoksemassa Narvikin ympäri. Juoksulenkki on aina hyvä tapa tutustua uuteen kaupunkiin ja samalla saa pidettyä huolta kunnosta. Reissussa tulee syötyä yleensä aika huonosti ja vaikka kävelyä tulee paljon, tulee paljon myös istumista eri kulkuneuvoissa (ellei ole matkalla pyörällä). Pyöräily olisi tietysti parempi ja tehokkaampi tapa tutustua uusiin paikkoihin , mutta pyöriä en uskaltanut ottaa reissulle mukaan kun en tiennyt oikein bussien ja junien kuljetusmahdollisuuksista ja mukana oli lapsi, joka ei olisi hätätapauksessa jaksanut välttämättä polkea satojen kilometrien siirtymiä.
Kävin juoksulenkin yhteydessä mm. sodan muistomerkillä Hålogaland-sillan alla ja Ornesvikan uimarannalla, jossa sijaitsee niin korkean ja huteran oloinen hyppytorni, että en edes uskaltanut kiivetä sinne.
Aamupalan jälkeen matka jatkui bussilla numero 300 Narvikista Svolvaeriin. Liput sai ostettua kätevästi Reis-sovelluksen kautta. Bussi kulki tätä kirjoittaessa kaksi kertaa päivässä ja matka kesti noin neljä tuntia.
Matka oli 220 km ja sen päästöt 70 gCO2e/km/henkilö oletuksella 15,40 kgCO2e/henkilö.
Iltapäivällä Svolvaerissa tapasimme omaa vastaavaa reissua tekevän puolison ja 11-vuotiaan lapsemme. Kävimme yhdessä syömässä, jätimme lapset majapaikkaan lepäilemään ja kiipesimme Tjeldbergtindenin huipulle. Ylhäällä henkeäsalpaavat näkymät saivat ensimmäistä kertaa tuntemaan todella rajua korkeanpaikan pelkoa, kun joka puolelta avautui valtavat pudotukset.
Illalla kävimme vielä järjestetyllä veneretkellä katsomassa kotkia ja Trollfjordin lahtea. Mereen, vuonoihin, saaristoon ja vuoriin pääsi turustumaan ihan eri tavalla veneen kyydistä.
Vaikka kyseessä olikin erikseen mainostettu ympäristöystävällinen hybridialus eli vene, joka toimi osin sähköllä, ajettiin sillä siirtymät aika kovaa dieselvetoisesti. Tiedustelin laivan kulutusta ja laivan kippari tiesi kertoa, että kulutus on täysillä ajettaessa noin 90 litraa dieseliä tunnissa. Kun dieselin CO2-päästöt ovat noin 2,7 kgCO2e per litra, laiva kulki dieselillä noin kaksi tuntia ja matkustajia oli kyydissä 21, aiheutti tuo veneretki omalta osaltani noin 23,14 kgCO2e päästöt. Tämä vastaa noin 170 km fossiiliautolla ajoa.
Viides päivä: Bussilla Svolvaerista takaisin Narvikiin
Aamulla kävin juoksemassa Svolvaerin ympäri ja kävin kiipeämässä Djevelportenin reitin 503 porrasta. Hyvää treeniä. Takaisin alas tullessa jalkani kuitenkin lipsahti, nyrjäytin nilkkani ja kaaduin. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että helpoissakin maastoissa kannattaa olla tarkana.
Lisäksi kävimme aamupäivällä vielä lasten kanssa Linkenin huipulla (helppoa hiekkatietä pitkin) ja pulahdimme uimaan Lille Kongsvatnetiin, joka oli pieni järvi Svolvaerin länsipuolella.
Iltapäivällä matka jatkui takaisin bussilla Narvikiin. Busseja kulki kaksi päivässä ja matka kesti noin neljä tuntia. Liput sai ostettua jälleen kätevästi Reis-sovelluksen kautta. Vaikka iltapäivällä busseja Narvikiin lähti samanaikaisesti kaksi, olivat molemmat viimeistä paikkaa myöden täynnä ja ruuhka sen mukaista. Kannattaa siis olla ajoissa pysäkillä ja mennä linja-autoasemalle, koska matkan varrelta bussiin ei olisi enää mahtunut.
Bussimatka oli 220 km ja sen päästöt 70 gCO2e/km/henkilö oletuksella 15,40 kgCO2e/henkilö.
Jalkani (nilkka) kipeytyi aamun kaatumisesta sen verran pahasti, että illan olimme lapsen kanssa Narvikissa hotellihuoneessa ja kävimme samassa kaupungissa olevan puolison kanssa nauttimassa näköalasta ja drinkeistä Narvik Skandikin 16. kerroksen baarissa.
Kuudes päivä: Junalla Narvikista Luleåån
Aamupäivällä hyppäsimme Narvikista junaan. The Arctic Train eli Ofoten Line kulkee ainakin kerran päivässä Luleån ja Narvikin väliä. Matka kestää noin kahdeksan tuntia ja liput saa ostettua helposti SJ:n sivuilta tai sovelluksesta. Busseihin verrattuna juna on miellyttävä ja maisemat Arctic Trainin varrella jälleen kerran henkeäsalpaavan kauniita. Varsinkin Norjan puolella.
Maisemien lisäksi alkumatka meni puolison ja toisen lapsen matkasäätämisessä. SJ oli perunut heidän junansa Narvikista Tukholmaan. Näin ollen jouduimme reitittämään hänen matkansa Helsinkiin uudestaan Tromsan kautta. Eli bussilippu Narvikista Tromsaan, sieltä bussi Rovaniemelle josta yöjunalla Pasilaan. Käytännössä siis sama reitti, jota pitkin itse olimme tulleet toiseen suuntaan.
Meidänkin juna oli melkein pari tuntia myöhässä ja saavuimme Luulajaan vasta kahdeksan aikaan illalla. Kävelimme rautatieasemalta majapaikkaan ja sieltä keskustan läpi edelleen parin kilometrin päässä olevalle Gultzauuddensin uimarannalle. Näin pääsimme junamatkan päälle uimaan Perämereen.
Ilolla laitoin vielä merkille, että myös vegaaniruokatarjonta parani heti Norjasta Ruotsiin siirryttäessä.
Seitsemäs päivä: Junalla Haaparantaan ja taksilla Kemiin
Aamulla kävin juoksemassa Luleån ympäri. Perämeren rannat ovat kauniit ja keskusta eläväinen. Lisäksi kävimme lennättämässä lapsen kanssa dronea. Aika monissa paikoissa on laajoja lentokieltoalueita (lentokenttien takia), joten lennättäminen on jäänyt reissun aikana aika vähälle. Onneksi olemme kuitenkin saaneet muutamia kuvia ja videoita eri paikoista.
Iltapäivällä hyppäsimme junaan ja matkustimme Haaparantaan. Matka kesti aikataulun mukaan vajaa pari tuntia ja liput sai ostettua kätevästi SJ:n verkkosivujen kautta. Juna oli noin puolituntia myöhässä.
Haaparannan juna-asemalta kävelimme Tornionjoen rantaan ja kävimme uimassa rajajoessa. Matka jatkui kävellen Suomen puolelle, josta otimme taksin Kemiin. Vajaa 30 km matka taittui alle puolessa tunnissa. Päivän päätteeksi hengailimme hetken Kemissä ja hyppäsimme yöjunaan, joka kuljetti meidän Helsinkiin.
Taksin tilasin Meri-Lapin Taksin kautta. Valitettavasti sähköautotakseja ei ollut tarjolla. Saimme hybriditaksin. Taksi ajoi kuitenkin moottoritietä bensalla ja vain kaupunkiajossa sähköllä. Matka (27 km) aiheutti 136 gCO2e/km oletuksella kahdella matkustajalla noin 1,87 kgCO2e päästöt per henkilö.
Paljonko koko matkan päästöt olivat?
Juna- ja bussimatkojen sekä yksittäisen taksimatkan ja veneretken lisäksi matkalla oli hotelliyöpymisiä tai vastaavia Kilpisjärvellä, Tromsassa, Narvikissa ja Luleåssa. Yhteensä viisi yötä ja noin 20 kgCO2e / yö / henkilö -oletuksella yhteensä 100 kg päästöt.
-Junamatkat: 0 kgCO2e
-Bussimatkat: 88,2 kgCO2e
-Veneretki: 23,14 kgCO2e
-Taksi: 1,87 kgCO2e
-Majoitukset: 100 kgCO2e
Yhteensä: 213,21 kgCO2
Mitään tavaroita tai tuliaisia en matkalta hankkinut. Ruokaa olisin syönyt vastaavan määrän kotonakin, joten näitä päästöjä en laskenut tähän mukaan. Itse asiassa matkan aikana söin paljon vähemmän (noin 500 kcal/päivä) kuin kotona Helsingissä, koska liikuntaa/treeniä tuli niin paljon vähemmän.
Päästöjen osalta laskennan merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät bussimatkan päästöihin ja hotellien päästöihin. Nämä päästöt on tässä pyritty laskemaan varovaisen yläkanttiin.
Esimerkiksi edestakainen lento Helsingistä Tromsaan aiheuttaisi päästöjä 415 kgCO2e. Tämä olisi vähentänyt matkasta ehkä yhden hotelliyön (20 kg) ja bussimatkan Rovaniemeltä Kilpisjärven kautta Tromsaan (29,89 kg ja 11,27 kg) eli 61,16 kgCO2e Käytännössä siis lentämällä matkan päästöt olisivat olleet noin 565 kgCO2e vrt 213 kgCO2e.
Ehkä kiinnostavin havainto ja oppi tästä matkasta on bussimatkailun suuret päästöt. Ruotsissa ja Suomessa junat kulkevat käytännössä päästöttömästi. Jos haluaa mennä Lofooteille, on ilmaston kannalta fiksuinta mennä yöjunalla Kemiin, jatkaa sieltä taksilla Haaparantaan ja hypätä sieltä edelleen Luleån/Bodenin kautta Narvikiin menevään junaan eikä kiertää Tromsan kautta bussilla.
Lisäksi huomion arvoista on, että esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan kulkevan laivan päästöt ovat vain 21,6 kgCO2e per henkilö. Jos siis haluat mennä Tukholman kautta Lofooteille ilman autoa, on toinen vaihtoehto ottaa laiva Tukholmaan ja sieltä yöjuna Bodeniin, josta pääsee edelleen vaihtamaan Narvikiin menevään junaan.
On tietysti irvokasta, että osin matkustelun ja ylikulutuksen aiheuttaman ilmastokriisin myötä matkustaminen suuntautuu todennäköisesti yhä enemmän pohjoisen herkkiin luontokohteisiin, jossa kesälämpötilat eivät nouse (vielä) sietämättömän korkeiksi ja näin ollaan osaltaan voimistamassa ilmastokriisiä niin sanotun ”coolcation” -ilmiön myötä.
Tämänkin yksittäisen matkan päästöt olivat lähes kolmasosa siitä tasosta, johon jokaisen pitäisi vuositasolla päästä tulevina vuosikymmeninä. Ilmaston kannata fiksuinta olisi nauttia lähiluonnosta tai esimerkiksi pyöräetäisyyden päässä olevista kohteista. Haaveena olisi kuitenkin vielä pyöräily Lofooteille.
