Viikon kirjakatsaus

Kuluneen viikon aikana (11.-17.5.2020) luin tai kuuntelin yhteensä seitsemän kirjaa. Tämän vuoden aikana olen lukenut tai kuunnellut nyt yhteensä 138 kirjaa. Ohessa jokaisesta tämän viikon kirjasta pieni ja lyhyt pika-arvio.

Tavoitteena oli tiivistää arviot kolmen pointin mittaisiksi, mutta en siinä vielä tällä viikolla onnistunut. Katsotaan, miten käy tulevina viikkoina.


Laura Manninen: Kaikki anteeksi

-Tässä oli pitkästä aikaa romaani, jonka kieli oli todella rikasta ja tarina kulki hienosti.
-Kyseessä oli siis todella ahdistava ja eskaloituva romaani lähisuhdeväkivallasta. Kirja ei päästänyt hetkeksikään otteesta vaan se piti kuunnella melkein kerralla loppuun.
-Samalla tarina osoittaa, miten vaikeaa on saada apua ja miten tärkeä esimerkiksi kolmas sektori, kansalaisjärjestöt ovat erilaisessa auttamistyössä.


Johanna Linner Matikka: Muutoksentekijä – Kohti lempeyden vallankumousta

-Tapasin Johannan talvella yhdessä tilaisuudessa, jossa olimme molemmat puhumassa ja teimme kirjavaihdot. Sain Johannan tuoreen kirjan ja hän minun Ekoistin muistelmat.
-Kirjassa käydään läpi ihmisen luontosuhdetta. Teos on hyvä läpileikkaus ajankohtaisiin kestävän kehityksen kysymyksiin ja erityisesti ekofeminismiin
-Mukana haastatteluja kiinnostavista ihmisistä
-Sujuvasti kirjoitettu ja helppolukuinen, jossa kuitenkin mukana hyvin lähteet


Eija-Riitta Korhola: Ilkeitä ongelmia. Tarinoita politiikasta

-Korhola on seurannut pitkään ilmastotutkimusta ja -politiikkaa. Kiinnostavaa huomata, miten samoista lähtökohdista eri ihmiset päätyvät erilaisiin johtopäätöksiin.
-Ylipäätään on kiinnostava kuunnella erityisesti niiden ihmisten näkökulmia, joiden ajattelee olevan eri mieltä kuin itse.
-Kirjassaan Korhola kritisoi ilmastopolitiikkaa ja ympäristöjärjestöjä sekä myös EU- ja turvapaikkapolitiikkaa.
-Toki kritiikki osuu välillä myös kohdilleen. Korholan kunniaksi on todettava, että hän on varhaisessa vaiheessa kritisoinut esimerkiksi biopolttoaineiden liikakäyttöä.
-Pitkät lainaukset omista vanhoista blogikirjoituksista ja joka suuntaan menevä kritiikki on kuitenkin paikoin väsyttävää kuunneltavaa.
-Korholaa häiritsee se, että ilmastosta puhutaan niin paljon. Hän pitää ympäristöjärjestöjä uskonnollisena liikkeenä sekä tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa tai sähköautoja marginaalisina. Maailma kuitenkin menee kohti hiilineutraalia kiertotaloutta Korholan kritiikistä huolimatta.


Ellun Kanat: Mitä tapahtuu huomenna ajattelulle

-Osa Ellun Kanojen kirjasarjaa. Tässäkin lyhyessä teoksessa tai pamfletissa mukana useita kirjoittajia.
-Muutamia hyviä muistutuksia ajattelun kehittämisestä. Esimerkiksi Gottman ja Losada: positiivisen ja negatiivisen palautteen suhde, oli kyse sitten avioliitoista tai työtiimeistä, kannattaa olla viiden suhde yhteen.
-Kannattaa harjoitella kuuntelemista, kysy toiselta esimerkiksi: “Mitä oikeastaan tarkoitat tällä?”
-ADHD-lapset hyötyvät puistossa kävelystä yhtä paljon kuin lääkkeistä.
-Intuition ja järjen suhde. 10 000 tunnin harjoitus. Kun harjoittelee 10 000 tuntia, voi tulla hyväksi melkein missä vain. Jos hääräät omalla alallasi, kannattaa luottaa intuitioon, jos taas olet vieraalla kentällä, käytä järkeäsi. Usein kannattaa antaa alitajunnan työstää vaikeaa päätöstä muutama yö.
-Digipaaston pitäminen säännöllisesti auttaa ajattelussa.


Angela Thomas: Mun vuoro

-Kuuntelin aiemmin Angela Thomaksen Viha jonka kylvät -kirjan. Se oli tosi vaikuttava kuvaus nuorisokulttuurista, poliisiväkivallasta ja rasismista.
-Nuorena suosikkejani olivat esimerkiksi S.E. Hintonin nuorisojengeistä kertovat Me kolme ja jengi ja Olimme kuin veljet -kirjat.
-Mun vuoro on jatko-osa, jossa 16-vuotias Brianna tahtoo edellisessä kirjassa olleiden kokemusten jälkeen räppäriksi.
-Erityisen antoisaa on kirjan nuorisokieli.
-Viha jonka kylvät on näistä kahdesta teoksesta paljon vaikuttavampi.


Eija Hinkkala: Sinä olet enemmän

-Kirja auttaa löytämään merkityksen omassa tekemisessä ja korostaa sydämen puhetta ja viisautta. Perus selfhelp-opas, joita on äänikirjapalvelut pullollaan. Kuitenkin paljon hyviä ja tärkeitä muistutuksia itsellenikin.
-Kannattaa ottaa vastuu omista valinnoista eikä kantaa kaunaa tai katkeruutta.
-Mieti ovatko arvosi näyttöarvoja vai käyttöarvoja. Näyttöarvot ovat sellaisia, joita oletamme, että muut meissä arvostavat. Käyttöarvot ovat niitä, jotka todella merkitsevät ja joiden puolesta olemme valmiita näkemään vaivaa.
-Jos haluat muuttaa elämääsi paremmaksi, on ensin muutettava ajatuksiasi paremmaksi.
-Mikä on asenteesi. Ajatteletko, että sinun pitää vai ajatteletko, että saat. Pitää tehdä vs saa tehdä. Pitää nousta ylös vs saa nousta. Kuuntele ajatuksiasi ja puhettasi.
-Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen kannattaa aina.


Risto Isomäki: Mitä koronapandemian jälkeen

-Helsingin Sanomien haastattelussa Risto Isomäki totesi: ”Hän ehdottaa, että vegaaneiksi ryhtyisivät kaikki, jotka kokevat sen mahdolliseksi. Muiden kannattaisi vähentää huomattavasti lihansyöntiä.”
-Olisi fiksua rajoittaa eläintuotantoa niin ilmaston, eläinten hyvinvoinnin kuin ihmisten terveyden näkökulmasta.
-Isomäki tuo esille kirjassaan, että korona voi myös auttaa voittamaan antibioottiresistenssit bakteerit. Nyt olisi tärkeää rajoittaa antibioottien käyttöä eläintuotannossa ja tälle on toivottavasti poliittinen mahdollisuusikkuna auki.
-Isomäen mukaan kannattaisi pyrkiä tukahduttamaan koronavirus ja pitämällä rajoja kiinni niin pitkään, että kunnollinen rokote on kehitetty.
-Elvytys: pienille ja keskisuurille yrityksille, isoille yrityksille elvytys vastikkeelliseksi esim omistuksen muodossa, työllistämistoimia kotiinkuljetuspalveluihin.
-Isomäen mukaan broilerikasvatus pitäisi kieltää, koska erityisesti sitä kautta monet virukset leviävät. Siat, kanat ja muutamat lepakkolajit ovat Isomäen mukaan ihmisille kaikkein vaarallisimmat eläimet siitä syystä, että niistä virukset todennäköisesti myös leviävät myös ihmisiin.
-Isomäki maalaa kuvaa myös muista yhteiskuntariskeistä, kuten esim sähköverkot lamauttavasta Carrington-myrskystä.


Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa