Viikon kirjakatsaus

Kuluneen viikon aikana (11.-17.5.2020) luin tai kuuntelin yhteensä seitsemän kirjaa. Tämän vuoden aikana olen lukenut tai kuunnellut nyt yhteensä 138 kirjaa. Ohessa jokaisesta tämän viikon kirjasta pieni ja lyhyt pika-arvio.

Tavoitteena oli tiivistää arviot kolmen pointin mittaisiksi, mutta en siinä vielä tällä viikolla onnistunut. Katsotaan, miten käy tulevina viikkoina.


Laura Manninen: Kaikki anteeksi

-Tässä oli pitkästä aikaa romaani, jonka kieli oli todella rikasta ja tarina kulki hienosti.
-Kyseessä oli siis todella ahdistava ja eskaloituva romaani lähisuhdeväkivallasta. Kirja ei päästänyt hetkeksikään otteesta vaan se piti kuunnella melkein kerralla loppuun.
-Samalla tarina osoittaa, miten vaikeaa on saada apua ja miten tärkeä esimerkiksi kolmas sektori, kansalaisjärjestöt ovat erilaisessa auttamistyössä.


Johanna Linner Matikka: Muutoksentekijä – Kohti lempeyden vallankumousta

-Tapasin Johannan talvella yhdessä tilaisuudessa, jossa olimme molemmat puhumassa ja teimme kirjavaihdot. Sain Johannan tuoreen kirjan ja hän minun Ekoistin muistelmat.
-Kirjassa käydään läpi ihmisen luontosuhdetta. Teos on hyvä läpileikkaus ajankohtaisiin kestävän kehityksen kysymyksiin ja erityisesti ekofeminismiin
-Mukana haastatteluja kiinnostavista ihmisistä
-Sujuvasti kirjoitettu ja helppolukuinen, jossa kuitenkin mukana hyvin lähteet


Eija-Riitta Korhola: Ilkeitä ongelmia. Tarinoita politiikasta

-Korhola on seurannut pitkään ilmastotutkimusta ja -politiikkaa. Kiinnostavaa huomata, miten samoista lähtökohdista eri ihmiset päätyvät erilaisiin johtopäätöksiin.
-Ylipäätään on kiinnostava kuunnella erityisesti niiden ihmisten näkökulmia, joiden ajattelee olevan eri mieltä kuin itse.
-Kirjassaan Korhola kritisoi ilmastopolitiikkaa ja ympäristöjärjestöjä sekä myös EU- ja turvapaikkapolitiikkaa.
-Toki kritiikki osuu välillä myös kohdilleen. Korholan kunniaksi on todettava, että hän on varhaisessa vaiheessa kritisoinut esimerkiksi biopolttoaineiden liikakäyttöä.
-Pitkät lainaukset omista vanhoista blogikirjoituksista ja joka suuntaan menevä kritiikki on kuitenkin paikoin väsyttävää kuunneltavaa.
-Korholaa häiritsee se, että ilmastosta puhutaan niin paljon. Hän pitää ympäristöjärjestöjä uskonnollisena liikkeenä sekä tuulivoimaa ja aurinkoenergiaa tai sähköautoja marginaalisina. Maailma kuitenkin menee kohti hiilineutraalia kiertotaloutta Korholan kritiikistä huolimatta.


Ellun Kanat: Mitä tapahtuu huomenna ajattelulle

-Osa Ellun Kanojen kirjasarjaa. Tässäkin lyhyessä teoksessa tai pamfletissa mukana useita kirjoittajia.
-Muutamia hyviä muistutuksia ajattelun kehittämisestä. Esimerkiksi Gottman ja Losada: positiivisen ja negatiivisen palautteen suhde, oli kyse sitten avioliitoista tai työtiimeistä, kannattaa olla viiden suhde yhteen.
-Kannattaa harjoitella kuuntelemista, kysy toiselta esimerkiksi: “Mitä oikeastaan tarkoitat tällä?”
-ADHD-lapset hyötyvät puistossa kävelystä yhtä paljon kuin lääkkeistä.
-Intuition ja järjen suhde. 10 000 tunnin harjoitus. Kun harjoittelee 10 000 tuntia, voi tulla hyväksi melkein missä vain. Jos hääräät omalla alallasi, kannattaa luottaa intuitioon, jos taas olet vieraalla kentällä, käytä järkeäsi. Usein kannattaa antaa alitajunnan työstää vaikeaa päätöstä muutama yö.
-Digipaaston pitäminen säännöllisesti auttaa ajattelussa.


Angela Thomas: Mun vuoro

-Kuuntelin aiemmin Angela Thomaksen Viha jonka kylvät -kirjan. Se oli tosi vaikuttava kuvaus nuorisokulttuurista, poliisiväkivallasta ja rasismista.
-Nuorena suosikkejani olivat esimerkiksi S.E. Hintonin nuorisojengeistä kertovat Me kolme ja jengi ja Olimme kuin veljet -kirjat.
-Mun vuoro on jatko-osa, jossa 16-vuotias Brianna tahtoo edellisessä kirjassa olleiden kokemusten jälkeen räppäriksi.
-Erityisen antoisaa on kirjan nuorisokieli.
-Viha jonka kylvät on näistä kahdesta teoksesta paljon vaikuttavampi.


Eija Hinkkala: Sinä olet enemmän

-Kirja auttaa löytämään merkityksen omassa tekemisessä ja korostaa sydämen puhetta ja viisautta. Perus selfhelp-opas, joita on äänikirjapalvelut pullollaan. Kuitenkin paljon hyviä ja tärkeitä muistutuksia itsellenikin.
-Kannattaa ottaa vastuu omista valinnoista eikä kantaa kaunaa tai katkeruutta.
-Mieti ovatko arvosi näyttöarvoja vai käyttöarvoja. Näyttöarvot ovat sellaisia, joita oletamme, että muut meissä arvostavat. Käyttöarvot ovat niitä, jotka todella merkitsevät ja joiden puolesta olemme valmiita näkemään vaivaa.
-Jos haluat muuttaa elämääsi paremmaksi, on ensin muutettava ajatuksiasi paremmaksi.
-Mikä on asenteesi. Ajatteletko, että sinun pitää vai ajatteletko, että saat. Pitää tehdä vs saa tehdä. Pitää nousta ylös vs saa nousta. Kuuntele ajatuksiasi ja puhettasi.
-Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen kannattaa aina.


Risto Isomäki: Mitä koronapandemian jälkeen

-Helsingin Sanomien haastattelussa Risto Isomäki totesi: ”Hän ehdottaa, että vegaaneiksi ryhtyisivät kaikki, jotka kokevat sen mahdolliseksi. Muiden kannattaisi vähentää huomattavasti lihansyöntiä.”
-Olisi fiksua rajoittaa eläintuotantoa niin ilmaston, eläinten hyvinvoinnin kuin ihmisten terveyden näkökulmasta.
-Isomäki tuo esille kirjassaan, että korona voi myös auttaa voittamaan antibioottiresistenssit bakteerit. Nyt olisi tärkeää rajoittaa antibioottien käyttöä eläintuotannossa ja tälle on toivottavasti poliittinen mahdollisuusikkuna auki.
-Isomäen mukaan kannattaisi pyrkiä tukahduttamaan koronavirus ja pitämällä rajoja kiinni niin pitkään, että kunnollinen rokote on kehitetty.
-Elvytys: pienille ja keskisuurille yrityksille, isoille yrityksille elvytys vastikkeelliseksi esim omistuksen muodossa, työllistämistoimia kotiinkuljetuspalveluihin.
-Isomäen mukaan broilerikasvatus pitäisi kieltää, koska erityisesti sitä kautta monet virukset leviävät. Siat, kanat ja muutamat lepakkolajit ovat Isomäen mukaan ihmisille kaikkein vaarallisimmat eläimet siitä syystä, että niistä virukset todennäköisesti myös leviävät myös ihmisiin.
-Isomäki maalaa kuvaa myös muista yhteiskuntariskeistä, kuten esim sähköverkot lamauttavasta Carrington-myrskystä.


Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Seuraa minua Instagramissa