Kuntoiletko tavoitteellisesti vai pelkästä ilosta?
Oheinen kirjoitus on julkaistu alunperin Arabianrannan, Toukolan ja Vanhakaupungin Kuohu-lehdessä 3/2016 (8.9.2016).
.
Hedonistinen kuntoilija ottaa kohtuudella
Ystäväni harrastaa triatlonia. Hän totesi minulle kerran cooperin testiä juoksemaan lähtiessämme, että ”jos ei harjoituksissa itke, itkee kilpailussa.”
Itse itken harjoituksissa tai kilpailuissa harvemmin. Tai jos itken, itken onnesta. Kuten loppukesällä, kun suoritin elämäni ensimmäisen puolitriatlonin. 1,9 kilometrin uinnin, 90 kilometrin pyöräilyn ja 21 kilometrin juoksun viimeisien kilometrien aikana endorfiinit virtasivat, ihokarvat nousivat pystyyn ja pari kyyneltä valahti silmäkulmasta poskelle hien sekaan.
Tiedän, että kuntoni kehittyisi paremmin, jos tekisin tiukempia ja suunnitellumpia harjoituksia. Olen kuitenkin huomannut, että olen enemmän hedonistinen kuin kilpailullinen kuntoilija. Kisoja ja ennätysaikoja tärkeämpää on sittenkin liikunnan tuoma hyvän olon tunne itsessään. Tärkeää on myös kokemus siitä, että keski-iästä huolimatta voi olla vielä hyvässä fyysisessä kunnossa.
Paljon henkistä kaistaa vaativan työn ohella liikunta tuntuu myös yksinkertaiselta ja hyvältä vastapainolta. Täytyy kuitenkin myöntää, että esimerkiksi pyöräilykilometrien kasvaessa omaan kuntoiluun on tullut yhä enemmän tavoite- ja välinehakuisuutta. Tämä on tarkoittanut muun muassa uutta maantiepyörää ja ajotietokonetta sekä talvikaudeksi hankittua maantiepyörän harjoitusvastusta sisällä polkemiseen.
Täytyy siis olla tarkkana, ettei kuntoilu vie liikaa mukanaan. Kun kesällä on ehtinyt liikkua normaalia enemmän, kasvaa nälkä syödessä. Riskinä on, että kohta mennään veren maku suussa itkua pusertaen. Välillä olenkin jo ehtinyt leikitellä ajatuksesta vähentää työtunteja ja alkaa harrastaa liikuntaa vielä enemmän ja ammattimaisemmin. Kun kuntoilut vievät jo nyt yli 10 tuntia viikosta, alkaa se haitata arjen aikatauluja. Samalla pitää kuitenkin tehdä työt, hoitaa kunnallispoliittiset luottamustehtävät ja viettää laatuaikaa myös perheen parissa.
Puoliso onkin alkanut jo vakavasti huomauttelemaan liiasta kuntoilusta. Syksyllä voisi ottaa taas rauhallisemmin. Muuten joutuu itkemään sitä, ettei ole viettänyt tarpeeksi aikaa puolison ja lasten kanssa.
Leo Stranius
Kirjoittaja on Luonto-Liiton toiminnanjohtaja ja kaupunginvaltuutettu
***
Annukka taitaa ihan syystä huomautella sinulle liiasta ”kuntoilusta”.
Heikon itsetunnon omaava henkilö tarvitsee ”performanssisaavutuksia ” ollakseen voimakkaampi ja tyytyväinen itseensä. Samoin henkilö, jolta vanhemmat ovat vaatineet tai odottaneet korkeatasoisia saavutuksia, haluaa osoittaa ”performanssilla” oman arvonsa,
Urheilusuoritukset kuuluvat näihin ”perforformansseihin”. Kuulutko mielestäsi noihin mainitsemiini kategorioihin ihmisenä , kun olet niin kovasti pyrkinyt huippusaavutuksiin ?
Kuitenkin olet itsekin huomannut, että ”kuntoilun” tulisi olla sinua itseäsi miellyttävää, sinulle itsellesi hyvän olon tunnetta tuottavaa, eikä suinkaan kovia kärsimyksiä ja piinaa ja turhaa stressiä aiheuttavaa. Näin ollen voisit ehkä ihan hyvin rajoittaa liikuntasi noihin miellyttäviin tuntemuksiin johtavaan rationaaliseen kunnon ylläpitämiseen . Tällöin olosi saattaisi tuntua oikein mukavalta, eikä sinulle syntyisi noita kielteisiä syyllisyydentuskia.
Kiitos kommentista E.Stranius-Herrewyn! Vanhemmat eivät ole minulta omasta mielestäni ainakaan liikaa vaatineet – päinvastoin. Enkä koe, että minulla olisi huono itsetunto. Kuntoilu selvästi parantaa elämänlaatua ja sen määrän kanssa täytyy tasapainoilla, ettei tule ylisuoritettua tai otettua liikaa aikaa muilta tärkeiltä asioita, esimerkiksi perheeltä.