Demi Aulos: Vanhemmuus on pieniä hetkiä

Demi AulosVieraskynäblogissa bloggaaja Demi Aulos kirjoittaa teiniäitiydestä ja vanhemmaksi tulemisesta. 

Vanhemmuus on pieniä hetkiä

Marraskuun märkiä lumihiutaleita satoi tuulilasiin. Sormet ja varpaat olivat jäässä, mutta sisällä kyti onni ja innostus. Yritin estää intoa tunkemasta naamalle, yritin olla täysin pokerina liikenteessä. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään sanottavaa.

Hän oli laittanut viestin edellisenä päivänä. Opel ajoi, stereoista tuli suomiräppiä. Hän oli saanut ajokortin vasta vähän reilut puoli vuotta sitten, mutta ajoi niin kuin olisi ajanut aina. Pysähdyimme radanvarteen, hän nousi autosta edes katsomatta minuun päin. Huolestuin. Meidänhän piti puhua.

1Avasin oven ja katsoin miestä. Tupakansavu kohosi sinne mistä lunta edelleen hiljalleen tippui. Mies katsoi minua ja hymyili ensimmäisen kerran koko iltana. Onni läikähti taas vatsassa ja silloin tiesin.

”Se viesti, jonka lähetit eilen…” Aloitin lauseen epävarmasti.
”Tarkoitin sitä. Pidetään se”, hän sanoi edelleen hymyillen. Pidetään.

Luokka on kylmä ja kuoleman hiljaa lukuun ottamatta edessä puhuvaa opettajaa. Pankit, talous, rahoitusjärjestelmä… kaikki menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta ulos. Hiihtoloma on tehnyt minusta lopullisesti lukion tuijottelun kohteen, sen raskaana olevan ykkösluokkalaisen. Silitän vatsaa puolihuolimattomasti.

Vieruskaverini on joku poika. Koko luokka on täynnä joitain ihmisiä. Tuntemattomia, yhdentekeviä. Nykyään tuntuu, että kaikki muut ovat yhdentekeviä, että on vain minä ja vauva. Piirrän vihkooni kahdeksannentoista sydämen ja tunnen jotain. Tunnen sen. Sen vauvan. Vauva liikahti. Ensimmäistä kertaa.

Jähmetyn paikalleni, mutta samassa käsitän, että maailma se vaan jatkaa menojaan. Opettaja jatkaa kertomista finanssikriisistä, vieruskaveri jatkaa muistiinpanojaan, takapenkki jatkaa supinaansa. Eikä kukaan huomaa mitään. Kukaan ei noteeraa tätä järisyttävää ihmettä, tätä uutta elämää joka sisälläni kasvaa. Vatsassa muljahtaa toisen kerran. Painan pääni alas, ettei viereinen poika näe kyyneleitä silmissäni ja hymyä huulillani.

2Synnytysosastolla on loistava ilmastointi. Mahtavaa, sillä heinäkuinen helleilma ei houkuttele juuri synnyttänyttä. Olen sekaisin. Sekaisin edellisen päivän synnytyksestä, epiduraalista ja erityisesti vauvasta. Vauva nukkuu sylissäni, pienessä kapalossaan.

Yhtäkkiä epätoivo valtaa minut, juurikin siinä sairaalasängyssä maatessani. Hän on niin täydellinen. Niin pieni apinanenä, mutruhuulet, punaposket ja tihrusilmät. Niin täydellinen, miten minä voisin ikinä olla äitinä tällaiselle. Hän on niin kaunis, herkkä ja pieni.

3Vaivun jonkinlaiseen itsesääliin, kun kuvittelen itseni pitämään hänestä huolta tästä ikuisuuteen. En voisi ikinä onnistua. Voi ei, ajattelen, miten sinulle onkin sattunut näin ääliö äiti. Voi vauva, anna anteeksi, lupaan yrittää parhaani. Yksi kyynelistäni tipahtaa vauvan nutulle. Suukotan hänen otsaansa ja taidan itsekin nukahtaa.

Mumman matto on punainen, ilman nukkaa ja juuri imuroitu. Mummalla on kolme kissaa, joista kaksi viihtyy vauvan kanssa loistavasti. Vauvan nimeksi tuli Viima, ja se on täydellinen nimi täydelliselle lapselle. Hän köllii lattialla makuupussin päällä. Muutettiin mummalta omaan kotiin muutama viikko sitten, mutta täällä vain silti ollaan.

Viima on jäntevä, sitkeä pieni simppu. Hän on ollut melkein kierähtämässä jo monet kerrat, mutta tänään tulee viimeisin silaus. Vingutan vinkulelua, Viima kääntyy äänen suuntaan, ottaa oikein vauhtia heilauttamalla jalkojaan, kääntyy kuin kääntyykin selältä vatsalleen.

Hienoa pikkuinen! Vauva hymyilee, tarkkailee maailmaa huojuva pää pystyssä. Kissa tulee haistelemaan vauvan jalkoja ja puskee hiukan. Viima kierähtää takaisin selälleen, kissan poski taisi kutittaa pieniä varpaita.

”Herää! Mun pitää tehä tää kakku valmiiks ja sun pitää viedä Viima sun vanhemmille! HERÄÄ!”

Vihaan meidän kodin muovimattolattioita. Olohuoneessa lattiaa peittää suuret määrät hapsumattoa, mutta keittiöön ei olla kymmenessä kuukaudessa saatu edes pientä lattianpeitettä. Seinien koristukset on kesken. Kaikki on kesken.

4Yritän olla välittämättä tästä kamalasta kaksiosta. Keskityn kakkuun, sen on oltava täydellinen. Sen on oltava maukas, suklainen, spesiaali. Spesiaali on tämä juhlapäiväkin. Ei, ei ole Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Tai kyllä, kyllä on, mutta ei meillä. Meille tämä päivä on pienen apinanenän yksivuotisjuhla.

Miehen ystävät eivät osaa olla pienten lasten kanssa. Se huokuu näistä parikymppisistä miehistä, se sellainen epävarmuus. Tunnistan sen hyvin, olen tunnistanut miehessänikin samaa ilmiötä nyt jo vuoden. En minäkään osaisi heittämällä olla tuntemattoman taaperon seurassa, mutta kyllä omaan lapsensa pikkuhiljaa tottuu. Kaksio saa täytettä miehen kavereiden tuomasta parimetrisestä pehmonallesta sekä muista juhlavieraista.

Kakku ei onnistunut. Yritin parhaani, mutta ei sitä voi mitenkään pitää hienona. Nielen turhautumiskyyneleet ja heitän homman läpäksi, haha, hassu paskamutsi minä. Viima ei tykkää kakustani, nielen toiset kyyneleet. Vieraat kirjoittavat terveisensä vihkoon, jonka pistän kiertämään ja pakotan kaikki mukaan. Vihkoa täytetään joka vuosi synttäreillä, ja kun Viima on kahdeksantoista, saa hän vihkon itselleen. Illalla luen viestejä vihosta, nielen kolmannet kyyneleet.

5Mieheni ei ole ikinä sanonut Viimalle suoraan rakastavansa häntä. Mies on meistä se tunteettomampi pökkelö, ei nyt ihan perinteinen suomalainen mies, mutta ei kaukanakaan siitä. Tiedän hänen rakastavan Viimaa. Näen sen hänen silmistään, eleistään, hymystään. Mies on kasvanut isäksi hitaammin kuin minä äidiksi, ja nyt alkaa olla valmis.

Vuosi on vaihtunut, on kamala tammikuu ja lähtöpäivä on lähellä. Minä alan pikkuhiljaa menettämään kontrollini. Ahdistun miehen lähdöstä niin, että saan ensimmäisen paniikkikohtaukseni lähtöä edeltävänä iltana. Vihaan yksin olemista, vaikka on minulla Viima seuranani, ei se ole sama asia. Vatsaa kuristaa.

Ajoin miehen tukan pois. Hän pakkasi tavaransa. Viima leikki apinaa, ripustautui isänsä kaulaan. Minun teki mieli tehdä samoin. Mies ottaa alokasoppaansa ja siinä se on. Lähtemässä Riihimäelle.

”Heippa sit”, minä sanon.
”Moi”, mies sanoo.
”Isi”, lapsi sanoo.
”Rakastan sinua”, mies vastaa.

6Viiman ensimmäinen ulkomaanmatka on menestys. Toukokuu koitti meille Rodoksella, mukana oma äitini. Mumma on aina ollut lapsen kolmas vanhempi, tärkeysjärjestyksessä heti äidin ja isän jälkeen.

Poika kylpi hotellihuoneessa. Iso kylpyamme on suoranaista luksusta olematta kuitenkaan – pelkästään se, ettei meillä ole sellaista, tekee siitä erikoista. Suuria saippuakuplia leijailee ja Viima räiskyttää vettä. Mumma on keksinyt taas uuden leikin, hän koputtaa oveen. Haloo! Haloo, kuka siellä! Täällä minä! Kuka sinä! Mumma!

Se on ensimmäinen kerta, kun Viima sanoo mummaa mummaksi. Viima on kohta kaksivuotias, mutta mumma on jäänyt sanavarastosta ennen tätä. Mumma on otettu, äärettömän otettu. Hänellä menee pasmat ihan sekaisin ja alkaa melkein parkumaan. Voi mumma ja mumman rakas.

Seuraavana uutena vuotena suunnitelmat menevät uusiksi. Minä olen kuumeessa, lapsi yskässä ja mies nuhassa. Kröhitään ja tuhistaan koko perhe yhteen ääneen. Kun aurinko menee mailleen ja raketteja alkaa paukkumaan, päätetään uhmata tautia ja mennään parvekkeelle.

Ilotulitteet kumisevat. Ne eivät ole niin kovaäänisiä kuin luulisi, parvekkeen lasitus hiljentää volyymiä. Mies saa ensimmäisen tähtisädetikun syttymään, hän on riemuissaan. Tässä meidän uusi vuosi on, kolmas tällä porukalla.

Samassa raketti räjähtää suoraan parvekkeemme ulkopuolella. Mitään vauriota ei käy, mutta pamahdus on kova. Katson suoraan Viimaan ja huomaan kuin hidastettuna hänen kasvonsa vääntyvän. Hän tuijottaa minuun ja alkaa parkua. Hätäännytään kaikki, rakettien räjähtelyn ja tähtisädetikkujen ja flunssien keskellä. Onneksi on vain pari metriä sisälle, jossa äänetkin vaimenevat.

Lapsi on silti suunniltaan. Hän ehti säikähtää toden teolla, eikä oikein mikään tunnu saavan häntä rauhoittumaan. Otan syliin, puhun hiljaisella ja matalalla äänellä, silitän selkää. Ei tässä mitään, ne oli vain noita ilotulituksia, ei ne tee mitään muuta kuin päästää kovia ääniä. Hei, olet äidin sylissä, olet turvassa.

7Vielä iltasadunkin jälkeen Viima on kiihdyksissään. Hän tuijottaa silmät suurina ikkunaan, välillä sukeltaen makuupussin sisään piiloon. Minä kipuan lastensänkyyn toiselle puolelle ja isimies toiselle. Raketit räiskyvät jossain ikkunan takana, mutta täällä on lämpöistä. Lohdullista. Mukavaa. Turvallista. Rakkautta. Täällä on perhe.

Demi Aulos
Demi Aulos on vuonna -95 syntynyt nainen, äiti, opiskelija ja bloggaaja, joka omistaa ikuisen rakkauden kissoja ja sosiaalista mediaa kohtaan.

Porsaiden kirurginen kastraatio aiheuttaa porsaille useita päiviä kestävää kipua. Hallitus haluaa nyt poistaa kiellon uudesta eläinlaista eläinteollisuuden vaatimuksesta. 

Karjuporsaat kastroidaan, jotta lihaan ei muodostuisi niin kutsuttua karjun hajua, jonka osa kokee epämiellyttävänä. 

Animalia luovutti tänään maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Ritva Elomaalle vetoomuksen, jossa vaaditaan kiellon säilyttämistä eläinlaissa. Vetoomuksen oli allekirjoittanut 23 441 henkilöä. 

”Tällä hetkellä eläinteollisuus sanelee sen, mitä lakiin kirjoitetaan eläinten hyvinvoinnista. Tätä ei voi hyväksyä. Eläinten hyvinvointilain ei tule palvella eläinteollisuuden voitontavoittelua”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.
Laskin kesällä triathlon-harrastuksen päästöt! Kirjoitukseni aiheesta julkaistiin nyt myös Helsinki Triathlon -seuran sivuilla. Jee!

Tässä viisi asiaa, mihin triathlonharrastajan ja aika monen muunkin liikuntaa aktiivisesti harrastavan kannattaa ilmastonäkökulmasta kiinnittää huomiota: 

1. Osallistu kisamatkoihin tai treenileireille vain hyvin harkiten, jos lainkaan.

2. Suosi lähialueiden kilpailuja/tapahtumia, kuten HelTri Cupia. Turkuun pääsee junalla ja Tallinnaan lautalla.

3. Tankkaa energiaa ja ravintoa kasvispohjaisesti (kasvispohjainen ruokavalio).

4. Pyöräile harjoituksiin ja harjoituspaikoille tai käytä joukkoliikennettä tai kimppakyytejä.

5. Hanki käytettyjä varusteita ja käytä olemassa olevat varusteet loppuun.

Entä ne päästöt? Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa, kun olen pyrkinyt tekemään kaikki mahdolliset ilmastoystävälliset valinnat. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat kuitenkin olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. Paljon voi siis omilla valinnoilla vaikuttaa triathlonin-päästöihin.

Seuraavaksi tavoitteenani on laskea lapseni cheerleading-harrastuksen päästöt. 

Koko kirjoitus ja laskelmat täällä: 
https://heltri.fi/triathlonharrastuksen-hiilijalanjalki/

@helsinkitriathlon #triathlon #hiilijalanjälki
Sinilevät kuriin ojitusta vähentämällä! Allekirjoita kansalaisaloite täällä:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/15720

Metsätaloudellinen ojitus aiheuttaa merkittävää haittaa suomalaisille lähteille, puroille, järville, joille ja rannikkovesille. Metsämaaperästä ja soilta irronneet ravinteet, humus ja kiintoaines kulkeutuvat ojitusten kautta vesistöihimme, mikä edistää rehevöitymistä, sinileväkukintoja, umpeenkasvua, liettymistä, vesien tummumista, limoittumista sekä vesien tilan heikkenemistä ylipäätään. Metsäojitusten myötä heikentynyt veden laatu vaikeuttaa ja monin paikoin estää vesistöjen virkistys- ja talouskäyttöä. Se aiheuttaa haittoja myös järvien ja virtavesien kalastolle sekä heikentää monia vesilintukantoja. Suomen ainutlaatuisten vesistöjen pilaantuminen ei ole vain ekologinen tragedia – se on myös kulttuurinen ja taloudellinen menetys. 

Vesistöjemme ongelmat, kärjessä viime vuosina merkittävästi lisääntynyt sinileväongelma ja vesien tummuminen, ovat pääosin seurausta ihmisen tekemistä valinnoista – ja siksi myös ihmisen ratkaistavissa. Metsien taloudellinen hyödyntäminen ei saa tapahtua kaikille tärkeiden vesistöjen ja virkistysmahdollisuuksien kustannuksella. Meillä on velvollisuus huolehtia, että maamme tuhannet siniset vesistöt pysyvät puhtaina ja kansallisen ylpeyden aiheina myös tulevaisuudessa. 

Aloite ei koske muuta ojitusta, kuten teiden tai kiinteistöjen kuivatusojitusta, vaan ainoastaan metsien taloudelliseen hyödyntämiseen tähtäävää ojitusta ja muita vastaavia kuivatustoimenpiteitä. 

@ojitusten_haitat_kuriin #ojitusten_haitat_kuriin
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
Voiko kirjoja kuunnella tai lukea liikaa? 

Viime vuonna huomasin, että yllättävän harvassa (tieto)kirjassa, joita kuuntelin oli kovin paljon mitään uutta. Tuntui, että vaikka kuuntelin itselleni vieraasta tai uudesta aiheesta kirjoja, toistivat ne samoja kaavoja, esimerkkejä ja tutkimuksia. Ja sama koski vähän romaanejakin. Juonen käänteet ja draaman kaari kävivät vähän turhan tutuiksi. 

Haluaisin kuitenkin kovasti nauttia hyvästä kirjallisuudesta. Tästä syystä mieleeni tuli ajatus, että tänä vuonna kuuntelen aiempina vuosina erityisen hyviksi kirjoiksi listaamiani kirjoja uudestaan. Kävin siis läpi kaikki kuuntelemani kirjat ja poimin sieltä noin 50 teosta. Keväällä kuuntelin nämä kaikki uudestaan. 

Joukossa on paljon hyviä kirjoja! Sellaisia, joita olen kuunnellut useamminkin kuin kaksi kertaa. Jotkut aiemmin hyviltä kuulostaneet kirjat taas eivät enää olleet yhtään niin mielenkiintoisia kuin ensimmäisellä kerralla. Kirjan sisältö kun luonnollisesti puhuttelee eri tavalla eri hetkissä ja elämäntilanteissa. Jos jotain pitää tämän pohjalta suositella, niin tässä on seitsemän kirjaa, jotka itselläni ovat kestäneet useamman kuuntelukerran ja joita kannattaa kuunnella tai lukea vaikka tämän syksyn aikana (jos et jostain syystä ole jo lukenut/kuunnellut näitä)

-Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta
-Rutger Bregman: Hyvän historia
-Rutger Bregman: Moraalinen kunnianhimo
-James Clear: Pura rutiinit atomeiksi
-Hans Rosling: Faktojen maailma
-Malcolm Gladwell: Kuka menestyy ja miksi
-Berthold Gunster: Flip

Ehkä hiukan surullisena huomaan, että tähän listalle ei päässyt yhtään romaania, yhtään kotimaista kirjaa eikä yhtään muita kuin miesten kirjoittamia kirjoja.

Toki näiden lisäksi on paljon paperikirjoja ja klassikoita, jotka ovat kestäneet hyvin aikaa ja joita olen lukenut monta kertaa. Tässä esimerkiksi listaus aiemmin 10 merkityksellisestä kirjasta omassa elämässäni: 

https://leostranius.fi/2022/09/10-merkityksellista-kirjaa-elamani-aikana/
Paljonko tekoälyhaku aiheuttaa päästöjä? Googlen mukaan yksi tekstipohjainen tekoälyhaku aiheuttaa noin 0,03 gCO2e päästöt ja vastaavasti yksi ChatGPT-haku aiheuttaa noin 0,04 gCO2e päästöt. Kuvan tuottaminen saattaa kuluttaa jopa 100 kertaa ja viiden sekunnin HD videoklippi lähes 60 000 kertaa enemmän energiaa kuin tekstihaku.

Googlen laskelmasta näyttää kuitenkin puuttuvan mm verkko-operaattorin päästöt, käyttäjän koneen energiankulutus ja erityisen merkittävänä tekijänä tekoälyn koulutukseen käytetty energia. 

Lisäksi on hyvä muistaa, että Googlen ja monien muiden teknologiayhtiöiden alustoilla edelleen jaetaan ilmastonmuutoksen kieltämiseen tai vähättelyyn liittyvää sisältöä ja tarjotaan alustaa fossiiliyhtiöiden mainonnalle. 

Täällä tarkemmin: 
https://leostranius.fi

EDIT: Tässä oleva kuvituskuva on Purkutaidenäyttelystä 2025 Toni Esselin installaatiosta Hostile architecture.
Miksi urheilen niin paljon? Tätä kysymystä olen viime vuosina kysynyt usein itseltäni, kun olen huomannut liikuntamäärieni nousseen yli 15 tuntiin viikossa. Eikö vähempikin riittäisi? Kansalliset liikuntasuositukset kun täyttyisivät jo 2,5 tunnin viikoittaisella liikunnalla. 

Suurin syy suurille treenimäärille on liikunnan tuottama välitön vaikutus hyvinvointiin ja onnellisuuteen sekä siihen, että hyvässä kunnossa jaksaa paremmin tehdä itselle merkityksellisiä asioita. On palkitsevaa kehittää hyviä rutiineja ja tapoja juuri liikunnan kaltaiseen harrastukseen monen muun tekemisen sijaan. Vaikka omia sairastumisia ei tietenkään voi valita tai hallita niin hyvässä kunnossa sairastumisen tai onnettumuuksien riski on tilastollisesti pienempi. Lisäksi olen huomannut, että itselläni on motivoivaa nähdä miten päivittäiset liikuntasuoritukset kasautuvat suureksi kokonaisuudeksi kuukausien, vuosien ja jopa vuosikymmenten myötä. 

Itseäni liikunnassa motivoi välittömän hyvänolon lisäksi erityisesti kertynyt ja kasautuva hyöty. Kun pitää kirjaa päivittäisistä harjoituksista ja liikuntamääristä, huomaa, että esimerkiksi vuosien ja vuosikymmenten myötä niistä kertyy aikamoinen kokonaisuus. Varsinkin loppuvuosi tuntuu itselläni olevan aina vähän ”sadonkorjuujuhlaa” kun erilaiset määrät ja tavoitteet tulevat täyteen. 

Esimerkiksi tätä kirjoittaessa olin juuri käynyt juoksemassa vuoden 10. puolimaratonin. Olen nyt juossut vuoden 2020-jälkeen joka vuosi vähintään tuon 10 puolikasta ja yhteensä 83 puolimaratonia. Vuodesta 2010 lähtien niitä on kertynyt yhteensä 130. Tai tällä hetkellä olen pyöräillyt tänä vuonna yhteensä noin 5700 kilometriä ja vuodesta 2020 lähtien yhteensä 40 161 km eli juuri sopivasti maapallon ympärysmittaa vastaavan matkan. Tieto näistä kasautuvista tunneista, kilometreistä ja juoksukerroista tekee minut onnelliseksi. Se tuottaa hyvää oloa, aikaa ja terveyttä nyt ja tulevaisuudessa. 

Kirjoittelin tästä aiheesta vähän enemmän www.leostranius.fi
Laskin triathlon-harrastuksen päästöt. Itselläni ne ovat noin 716 kgCO2e vuodessa. Tyypillisen täysmatkan triathlonia harrastavan päästöt saattavat olla lähes kymmenkertaiset eli oman arvioni mukaan 6647 kgCO2e vuodessa. 

Mihin tämä suhteutuu? Keskimääräisen suomalaisen koko vuoden aikana aiheuttamat kaikki CO2-päästöt ovat noin 10 tonnia ja omani ovat noin pari tonnia. Kestävä taso, johon kaikkien pitäisi päästä vuoteen 2030 mennessä on noin 2,5 tonnia ja vuoteen 2050 mennessä 0,7 tonnia. 

Suurin osa päästöistä triathlonissa aiheutuu mahdollisiin harjoitusleireihin ja kilpailuihin osallistumisesta sekä harjoittelusta ja siihen vaadittavasta lisäenergiasta (ruuasta). Lisäksi päästöjä tulee tietysti myös harjoituksiin kulkemisesta, harjoittelupaikoista ja varustehankinnoista. Varmasti jotain muitankin osa-alueita on ja kaikkea tuskin tulee tällä pikaselvityksellä huomioiduksi. Jostain on kuitenkin hyvä aloittaa. Olen enemmän kuin kiitollinen kaikista korjauksista ja tarkennuksista näihin laskelmiin. 

Täällä tarkempi laskelma ja suositukset päästöjen vähentämiseksi: https://leostranius.fi

#triathlon @helsinkitriathlon
Muistoja 10-vuoden takaa. Oli silloin aika yllättävää ja hämmentävää löytää itsensä taidenäyttelystä. 

Teos: @samilukkarinen
Third Rock täytti tänään 5-vuotta! 

Reilu viisi vuotta sitten keskellä koronapandemiaa aloimme pohtia silloisen T-Media Relations Oy nimen ja brändin uusimista. Lopulta Sari Kuvaja, @harrileinikka @riding_n_butterflywings ja @anurasanen (ja oli mukana varmasti moni muukin) kanssa saatiin valmista ja 18.8.2020 oli kaupparekisteri-ilmoitukset hoidettu, verkkosivu pystyssä sekä tiedote lähdössä asiakkaille. 

Third Rock Finland oli saanut alkunsa. 

Mitä me ollaan sitten viiden vuoden aikana tehty? Katsoin nopeasti, että ollaan toteutettu karkeasti: 

-noin 700 projektia
-palveltu noin 300 asiakasta
-tehty noin neljä miljoonaa euroa liikevaihtoa
-tehty hommia noin 50 henkilötyövuotta

Ja toivottavasti myös onnistuttu vähentämään päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä vahvistamaan kiertotaloutta, ihmisoikeuksia ja fiksua liiketoimintaa. 

Monenlaisia maailman muutoksia ja tilanteita on viiden vuoden aikana ehtinyt tapahtua ja monessa liemessä ollaan oltu, kun ollaan kasvettu kolmen henkilön yrityksestä nyt 17 henkilön organisaatioksi.

Tavoitteena on edelleen vauhdittaa organisaatioita haittoja vähentävästä niin kutsutusta ”vastuullisesta liiketoiminnasta” kohti planetaarista liiketoimintaa eli kohti sitä, että organisaatiot edistävät kestävyysmuutosta eivätkä vain minimoi omia haittoja tai pahimmillaan jarruta muutosta. Tässä riittää vielä tehtävää näin ilmastokriisin ja luontokadon aikakaudella. 

Hyvää syntymäpäivää Third Rock! On tämä kyllä ollut ihmeellinen ja elämää muuttava matka kaikkien teidän kanssa, jotka olette tavalla tai toisella olleet vuosien varrella mukana.

Ja mitä kaikkea onkaan vielä luvassa!

#thirdrock #vastuullisuus #planetaarinenliiketoimibta
Kirjasuositus: Ossi Nyman: Alkuhuuto

Jostain selittämättömästä syystä olen tykännyt Nymanin romaanien karuttomasta kuvailusta paljon. Alkuhuuto on näistä romaaneista kuitenkin ehjin ja paras. Suorastaan huikea. 

Toivo on 46-vuotiaana bussinkuljettajana valmis eläkkeelle. Marjut istuu lähikaupan kassalla ja hakee iloa elämään salasuhteista. Faith on suomeen kotoutunut maahanmuuttokriittinen maahanmuuttaja. 

Kolme elämää, jotka kiinnittyvät vahvasti toisiinsa. 

Upea kuvaus suomalaisesta mielenmaisemasta ja keskiluokkaisuuden reunalla elämisen arjesta. Tavallisuuden kaipuusta.

Häiritsevää on vain ajan hengen mukainen ajallinen epäsymmetrisyys ja absurdi loppuratkaisu. Ja ehkä juuri tämä häiritsevyys tekee kirjasta lopulta täydellisen. 

#kirjat #kirjagram #ossinyman #alkuhuuto @ossijanyman @teoskustantamo
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Seuraa minua Instagramissa