Demi Aulos: Vanhemmuus on pieniä hetkiä

Demi AulosVieraskynäblogissa bloggaaja Demi Aulos kirjoittaa teiniäitiydestä ja vanhemmaksi tulemisesta. 

Vanhemmuus on pieniä hetkiä

Marraskuun märkiä lumihiutaleita satoi tuulilasiin. Sormet ja varpaat olivat jäässä, mutta sisällä kyti onni ja innostus. Yritin estää intoa tunkemasta naamalle, yritin olla täysin pokerina liikenteessä. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään sanottavaa.

Hän oli laittanut viestin edellisenä päivänä. Opel ajoi, stereoista tuli suomiräppiä. Hän oli saanut ajokortin vasta vähän reilut puoli vuotta sitten, mutta ajoi niin kuin olisi ajanut aina. Pysähdyimme radanvarteen, hän nousi autosta edes katsomatta minuun päin. Huolestuin. Meidänhän piti puhua.

1Avasin oven ja katsoin miestä. Tupakansavu kohosi sinne mistä lunta edelleen hiljalleen tippui. Mies katsoi minua ja hymyili ensimmäisen kerran koko iltana. Onni läikähti taas vatsassa ja silloin tiesin.

”Se viesti, jonka lähetit eilen…” Aloitin lauseen epävarmasti.
”Tarkoitin sitä. Pidetään se”, hän sanoi edelleen hymyillen. Pidetään.

Luokka on kylmä ja kuoleman hiljaa lukuun ottamatta edessä puhuvaa opettajaa. Pankit, talous, rahoitusjärjestelmä… kaikki menee toisesta korvasta sisään ja tulee toisesta ulos. Hiihtoloma on tehnyt minusta lopullisesti lukion tuijottelun kohteen, sen raskaana olevan ykkösluokkalaisen. Silitän vatsaa puolihuolimattomasti.

Vieruskaverini on joku poika. Koko luokka on täynnä joitain ihmisiä. Tuntemattomia, yhdentekeviä. Nykyään tuntuu, että kaikki muut ovat yhdentekeviä, että on vain minä ja vauva. Piirrän vihkooni kahdeksannentoista sydämen ja tunnen jotain. Tunnen sen. Sen vauvan. Vauva liikahti. Ensimmäistä kertaa.

Jähmetyn paikalleni, mutta samassa käsitän, että maailma se vaan jatkaa menojaan. Opettaja jatkaa kertomista finanssikriisistä, vieruskaveri jatkaa muistiinpanojaan, takapenkki jatkaa supinaansa. Eikä kukaan huomaa mitään. Kukaan ei noteeraa tätä järisyttävää ihmettä, tätä uutta elämää joka sisälläni kasvaa. Vatsassa muljahtaa toisen kerran. Painan pääni alas, ettei viereinen poika näe kyyneleitä silmissäni ja hymyä huulillani.

2Synnytysosastolla on loistava ilmastointi. Mahtavaa, sillä heinäkuinen helleilma ei houkuttele juuri synnyttänyttä. Olen sekaisin. Sekaisin edellisen päivän synnytyksestä, epiduraalista ja erityisesti vauvasta. Vauva nukkuu sylissäni, pienessä kapalossaan.

Yhtäkkiä epätoivo valtaa minut, juurikin siinä sairaalasängyssä maatessani. Hän on niin täydellinen. Niin pieni apinanenä, mutruhuulet, punaposket ja tihrusilmät. Niin täydellinen, miten minä voisin ikinä olla äitinä tällaiselle. Hän on niin kaunis, herkkä ja pieni.

3Vaivun jonkinlaiseen itsesääliin, kun kuvittelen itseni pitämään hänestä huolta tästä ikuisuuteen. En voisi ikinä onnistua. Voi ei, ajattelen, miten sinulle onkin sattunut näin ääliö äiti. Voi vauva, anna anteeksi, lupaan yrittää parhaani. Yksi kyynelistäni tipahtaa vauvan nutulle. Suukotan hänen otsaansa ja taidan itsekin nukahtaa.

Mumman matto on punainen, ilman nukkaa ja juuri imuroitu. Mummalla on kolme kissaa, joista kaksi viihtyy vauvan kanssa loistavasti. Vauvan nimeksi tuli Viima, ja se on täydellinen nimi täydelliselle lapselle. Hän köllii lattialla makuupussin päällä. Muutettiin mummalta omaan kotiin muutama viikko sitten, mutta täällä vain silti ollaan.

Viima on jäntevä, sitkeä pieni simppu. Hän on ollut melkein kierähtämässä jo monet kerrat, mutta tänään tulee viimeisin silaus. Vingutan vinkulelua, Viima kääntyy äänen suuntaan, ottaa oikein vauhtia heilauttamalla jalkojaan, kääntyy kuin kääntyykin selältä vatsalleen.

Hienoa pikkuinen! Vauva hymyilee, tarkkailee maailmaa huojuva pää pystyssä. Kissa tulee haistelemaan vauvan jalkoja ja puskee hiukan. Viima kierähtää takaisin selälleen, kissan poski taisi kutittaa pieniä varpaita.

”Herää! Mun pitää tehä tää kakku valmiiks ja sun pitää viedä Viima sun vanhemmille! HERÄÄ!”

Vihaan meidän kodin muovimattolattioita. Olohuoneessa lattiaa peittää suuret määrät hapsumattoa, mutta keittiöön ei olla kymmenessä kuukaudessa saatu edes pientä lattianpeitettä. Seinien koristukset on kesken. Kaikki on kesken.

4Yritän olla välittämättä tästä kamalasta kaksiosta. Keskityn kakkuun, sen on oltava täydellinen. Sen on oltava maukas, suklainen, spesiaali. Spesiaali on tämä juhlapäiväkin. Ei, ei ole Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Tai kyllä, kyllä on, mutta ei meillä. Meille tämä päivä on pienen apinanenän yksivuotisjuhla.

Miehen ystävät eivät osaa olla pienten lasten kanssa. Se huokuu näistä parikymppisistä miehistä, se sellainen epävarmuus. Tunnistan sen hyvin, olen tunnistanut miehessänikin samaa ilmiötä nyt jo vuoden. En minäkään osaisi heittämällä olla tuntemattoman taaperon seurassa, mutta kyllä omaan lapsensa pikkuhiljaa tottuu. Kaksio saa täytettä miehen kavereiden tuomasta parimetrisestä pehmonallesta sekä muista juhlavieraista.

Kakku ei onnistunut. Yritin parhaani, mutta ei sitä voi mitenkään pitää hienona. Nielen turhautumiskyyneleet ja heitän homman läpäksi, haha, hassu paskamutsi minä. Viima ei tykkää kakustani, nielen toiset kyyneleet. Vieraat kirjoittavat terveisensä vihkoon, jonka pistän kiertämään ja pakotan kaikki mukaan. Vihkoa täytetään joka vuosi synttäreillä, ja kun Viima on kahdeksantoista, saa hän vihkon itselleen. Illalla luen viestejä vihosta, nielen kolmannet kyyneleet.

5Mieheni ei ole ikinä sanonut Viimalle suoraan rakastavansa häntä. Mies on meistä se tunteettomampi pökkelö, ei nyt ihan perinteinen suomalainen mies, mutta ei kaukanakaan siitä. Tiedän hänen rakastavan Viimaa. Näen sen hänen silmistään, eleistään, hymystään. Mies on kasvanut isäksi hitaammin kuin minä äidiksi, ja nyt alkaa olla valmis.

Vuosi on vaihtunut, on kamala tammikuu ja lähtöpäivä on lähellä. Minä alan pikkuhiljaa menettämään kontrollini. Ahdistun miehen lähdöstä niin, että saan ensimmäisen paniikkikohtaukseni lähtöä edeltävänä iltana. Vihaan yksin olemista, vaikka on minulla Viima seuranani, ei se ole sama asia. Vatsaa kuristaa.

Ajoin miehen tukan pois. Hän pakkasi tavaransa. Viima leikki apinaa, ripustautui isänsä kaulaan. Minun teki mieli tehdä samoin. Mies ottaa alokasoppaansa ja siinä se on. Lähtemässä Riihimäelle.

”Heippa sit”, minä sanon.
”Moi”, mies sanoo.
”Isi”, lapsi sanoo.
”Rakastan sinua”, mies vastaa.

6Viiman ensimmäinen ulkomaanmatka on menestys. Toukokuu koitti meille Rodoksella, mukana oma äitini. Mumma on aina ollut lapsen kolmas vanhempi, tärkeysjärjestyksessä heti äidin ja isän jälkeen.

Poika kylpi hotellihuoneessa. Iso kylpyamme on suoranaista luksusta olematta kuitenkaan – pelkästään se, ettei meillä ole sellaista, tekee siitä erikoista. Suuria saippuakuplia leijailee ja Viima räiskyttää vettä. Mumma on keksinyt taas uuden leikin, hän koputtaa oveen. Haloo! Haloo, kuka siellä! Täällä minä! Kuka sinä! Mumma!

Se on ensimmäinen kerta, kun Viima sanoo mummaa mummaksi. Viima on kohta kaksivuotias, mutta mumma on jäänyt sanavarastosta ennen tätä. Mumma on otettu, äärettömän otettu. Hänellä menee pasmat ihan sekaisin ja alkaa melkein parkumaan. Voi mumma ja mumman rakas.

Seuraavana uutena vuotena suunnitelmat menevät uusiksi. Minä olen kuumeessa, lapsi yskässä ja mies nuhassa. Kröhitään ja tuhistaan koko perhe yhteen ääneen. Kun aurinko menee mailleen ja raketteja alkaa paukkumaan, päätetään uhmata tautia ja mennään parvekkeelle.

Ilotulitteet kumisevat. Ne eivät ole niin kovaäänisiä kuin luulisi, parvekkeen lasitus hiljentää volyymiä. Mies saa ensimmäisen tähtisädetikun syttymään, hän on riemuissaan. Tässä meidän uusi vuosi on, kolmas tällä porukalla.

Samassa raketti räjähtää suoraan parvekkeemme ulkopuolella. Mitään vauriota ei käy, mutta pamahdus on kova. Katson suoraan Viimaan ja huomaan kuin hidastettuna hänen kasvonsa vääntyvän. Hän tuijottaa minuun ja alkaa parkua. Hätäännytään kaikki, rakettien räjähtelyn ja tähtisädetikkujen ja flunssien keskellä. Onneksi on vain pari metriä sisälle, jossa äänetkin vaimenevat.

Lapsi on silti suunniltaan. Hän ehti säikähtää toden teolla, eikä oikein mikään tunnu saavan häntä rauhoittumaan. Otan syliin, puhun hiljaisella ja matalalla äänellä, silitän selkää. Ei tässä mitään, ne oli vain noita ilotulituksia, ei ne tee mitään muuta kuin päästää kovia ääniä. Hei, olet äidin sylissä, olet turvassa.

7Vielä iltasadunkin jälkeen Viima on kiihdyksissään. Hän tuijottaa silmät suurina ikkunaan, välillä sukeltaen makuupussin sisään piiloon. Minä kipuan lastensänkyyn toiselle puolelle ja isimies toiselle. Raketit räiskyvät jossain ikkunan takana, mutta täällä on lämpöistä. Lohdullista. Mukavaa. Turvallista. Rakkautta. Täällä on perhe.

Demi Aulos
Demi Aulos on vuonna -95 syntynyt nainen, äiti, opiskelija ja bloggaaja, joka omistaa ikuisen rakkauden kissoja ja sosiaalista mediaa kohtaan.

Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Aika paljon puhutaan lentomatkustamisen päästöistä ja hyvä niin. Entäs laivamatkustamisen päästöt? 

Riippuen laivatyypistä ja matkustustavasta Helsingistä Tallinnaan syntyy noin 6 kgCO2 päästöt (81 km, 74 gCO2/km/henkilö) ja Helsinki Tukholma välillä melkein kolminkertaisesti enemmän eli noin 21,6 kgCO2 päästöt (400 km, 54 gCO2/km/henkilö). Kahdensuuntainen matka tietysti tuplaa nuo päästöt. 

Vertailun vuoksi liikennekäytössä oleva auton keskimääräiset päästöt Suomessa ovat 136 gCO2e/km. Eli edestakainen Helsinki-Tallinna väli laivalla vastaa noin 88 km autoilua ja edestakainen Helsinki-Tukholma väli vastaa noin 318 km autoilua. 

Jos haluaa matkustaa esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan tai Eurooppaan, kannattaa ilmastonäkökulmasta matkustaa junalla Kemin ja Haaparannan kautta. Käytännössä tuon noin 2000 km junamatkan päästöt ovat noin seitsemäsosa laivamatkan päästöistä eli noin 1,5 g/km/henkilö eli yhteensä noin 3 kgCO2. Linja-auton päästökerroin matkustajakilometriä kohti on kymmenkertainen junaan verrattuna eli noin 15 g/km/henkilö. Autolla tätä väliä ei laivaan verrattuna kannata ajaa, koska auton päästöt olisivat edestakaisin Helsingistä Tukholmaan pohjoisen kautta matkustettaessa peräti 544 kgCO2e. 

Myöskään pyörällä tuota matkaa ei kannata tehdä. ChatGPT:n arvion mukaan pyöräilyn aiheuttama lisäenergiankulutuksen tarve vegaaniruokavaliolla on 5-15 gCO2e/km eli lisäpäästöjä tulee Helsingistä Tukholmaan pyöräillessä yhteensä 10-30 kgCO2e. Varsinkin sekaruokavaliota noudattavan kannattaa matkustaa pyörän sijaan junalla, koska sekaruokavalion päästöt pyöräillessä voivat olla jopa 50 g/km CO2e. 

Fiksuinta on tietysti hakea elämyksiä ja vaihtelua arkeen tai lomaan niin läheltä, että ei tarvitsisi matkustaa juuri lainkaan. Lähimetsään pääsee kävellen ja naapurikuntaan polkupyörällä. 

#maatapitkin
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!