Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka: Mihin menet?

Leo Stranius 2014Helsingin Sanomat uutisoi 30.1.2015 tutkimus- ja innovaationeuvoston raportista “Uudistava Suomi: tutkimus- ja innovaatiopolitiikan suunta 2015–2020” (pdf), jossa ehdotetaan muutoksia ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen toimintaan.

Neuvosto on ehdottanut esimerkiksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhdistämistä, yliopiston tutkijoiden vähentämistä ja sitä, että tutkijat voisivat kokeilla yrittäjyyttä ja palata sen jälkeen takaisin yliopistoon. Listalla on myös yhteistyö teollisuuden ja liike-elämän kanssa sekä lukukausimaksujen laajempi kerääminen.

Suomi tarvitsee sosiaalisia innovaatioita ja vihreää teknologiaa. Tätä varten tarvitaan tutkimusta. Suomen tulevaisuus on osaamisessa ja sen tarjoamassa mahdollisuuksissa eri toimijoille, kuten kestävästi toimiville yrityksille.

Ohessa muutama huomio neuvoston ehdotuksista. 

Opiskelijaliitot SYL ja SAMOK tyrmäsivät ajatuksen korkeakoulujen hätäisestä yhdistämisestä tuoreeltaan. Siitä ei tässä yhteydessä enempää.

Suomessa on viime vuosien aikana tehty uudistuksia, joilla on haluttu vahvistaa tutkimuksen ja päätöksenteon yhteyttä. Politiikkarelevanttia tutkimusta on haluttu vahvistaa Valtioneuvoston tutkimus-, ennakointi-, arviointi- ja selvitystoimintaa koordinoivalla työryhmällä (TEA-työryhmä).

Tämän lisäksi Suomen Akatemiassa toimii strategisen tutkimuksen neuvottelukunta, joka pyrkii jakamaan tutkimusrahaa siten, että niin sanottuihin ilkeisiin ongelmiin saadaan vastauksia. Julkisuudessakin usein peräänkuulutetaan tietoon perustuvaa päätöksentekoa.

Neuvoston ehdotus siitä, että yliopistojen pitäisi vähentää tutkijoita on kummallinen.

Esimerkiksi yhteiskuntatieteellisellä alalla tutkijana yliopistossa työskentelevät henkilöt ovat ulkopuolisella rahoituksella. Tutkija tai tutkimusryhmä hakee itse omat palkkarahansa ja hoitaa hallintokulut. Tavatonta ei ole, että projektirahasta puolet menee palkkoihin, puolet yliopiston muuhun toimintaan.

Apurahatutkijat puolestaan maksavat työtilastaan ja kaikki heidän julkaisunsa lasketaan yliopiston tulokseen. Tutkijat osallistuvat opetukseen ja tutkimushankkeissa on usein väitöskirjan tekijöitä ja varttuneempia tutkijoita, joka mahdollistaa oppimista. Tutkimus- ja innovaationeuvosto haluaa siis lakkauttaa nämä ulkopuolisella rahoituksella olevat tutkijan paikat.

Yliopistossa palkkatyösuhteessa on lähinnä professoreita ja yliopisto-opettajia. Näistä jälkimmäisillä on yleensä varattu yksi periodi tutkimukseen, muut opetukseen. Jos halutaan tutkimukseen perustuvaa opetusta, tämä lienee minimivaatimus.

Neuvoston ehdotus kannustaa tutkijoita yrittäjiksi yrittäjävapailla siten, että he voisivat palata takaisin tutkijoiksi esimerkiksi vuoden jälkeen, ei toimi käytännössä.

Kuten edellä on jo todettu, tutkijan työpaikkoja ei ole yliopistolla mitenkään vakituisesti. Siten ei ole myöskään toimia, joihin palata. Apurahan voi usein toki laittaa jäihin toviksi ja käydä yrittäjävapaalla. Yhteistyö yritysten kanssa on kannatettavaa, kunhan muistetaan että esimerkiksi yhteiskuntatieteellinen ala voi tuottaa pikemmin sosiaalisia innovaatioita.

Tutkimuksen julkisuus ja yrityssalaisuudet eivät myöskään aina sovi yhteen. Jos yliopistojen rahoitus halutaan yrityksiltä, jäävät sellaiset alat vaille rahoitusta, joilla ei ole kaupallisia intressejä. Innovaatioiden synnyttämiseen mahdollisimman laaja julkisuus ja monen ihmisen osallistuminen on usein otollisempi vaihtoehto.

Tutkimuksen ja yritysten yhteistyötä voidaan vahvistaa rahoitusinstrumentein. Tästä TEKES on toimiva esimerkki. Ei toki niin, etteikö sen toimintaa voisi parantaa.

Lukukausimaksujen keräämisen hyödyistä ei oikein löydy näyttöä, mutta siitä huolimatta niitä halutaan laajentaa, jotta yliopistot voisivat myydä opetusta ulkomaille.

Tässä vaiheessa ehdotukset näyttävät ristiriitaisilta. Tutkimus halutaan poistaa ja opetuksella tienata lisää rahaa. Korkeakoulujen opetus on kuitenkin perinteisesti perustunut tutkimukseen ja tutkimustietoon.

Ilman laadukasta tutkimusta ei ole laadukasta opetusta. Ilman laadukasta opetusta ei ole sivistystä.

Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Aika paljon puhutaan lentomatkustamisen päästöistä ja hyvä niin. Entäs laivamatkustamisen päästöt? 

Riippuen laivatyypistä ja matkustustavasta Helsingistä Tallinnaan syntyy noin 6 kgCO2 päästöt (81 km, 74 gCO2/km/henkilö) ja Helsinki Tukholma välillä melkein kolminkertaisesti enemmän eli noin 21,6 kgCO2 päästöt (400 km, 54 gCO2/km/henkilö). Kahdensuuntainen matka tietysti tuplaa nuo päästöt. 

Vertailun vuoksi liikennekäytössä oleva auton keskimääräiset päästöt Suomessa ovat 136 gCO2e/km. Eli edestakainen Helsinki-Tallinna väli laivalla vastaa noin 88 km autoilua ja edestakainen Helsinki-Tukholma väli vastaa noin 318 km autoilua. 

Jos haluaa matkustaa esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan tai Eurooppaan, kannattaa ilmastonäkökulmasta matkustaa junalla Kemin ja Haaparannan kautta. Käytännössä tuon noin 2000 km junamatkan päästöt ovat noin seitsemäsosa laivamatkan päästöistä eli noin 1,5 g/km/henkilö eli yhteensä noin 3 kgCO2. Linja-auton päästökerroin matkustajakilometriä kohti on kymmenkertainen junaan verrattuna eli noin 15 g/km/henkilö. Autolla tätä väliä ei laivaan verrattuna kannata ajaa, koska auton päästöt olisivat edestakaisin Helsingistä Tukholmaan pohjoisen kautta matkustettaessa peräti 544 kgCO2e. 

Myöskään pyörällä tuota matkaa ei kannata tehdä. ChatGPT:n arvion mukaan pyöräilyn aiheuttama lisäenergiankulutuksen tarve vegaaniruokavaliolla on 5-15 gCO2e/km eli lisäpäästöjä tulee Helsingistä Tukholmaan pyöräillessä yhteensä 10-30 kgCO2e. Varsinkin sekaruokavaliota noudattavan kannattaa matkustaa pyörän sijaan junalla, koska sekaruokavalion päästöt pyöräillessä voivat olla jopa 50 g/km CO2e. 

Fiksuinta on tietysti hakea elämyksiä ja vaihtelua arkeen tai lomaan niin läheltä, että ei tarvitsisi matkustaa juuri lainkaan. Lähimetsään pääsee kävellen ja naapurikuntaan polkupyörällä. 

#maatapitkin