Sari Aalto-Matturi: Alkoholipolitiikan muutos ei tee meistä italialaisia

Elämäntapaliiton Satu Aalto-Matturi kuvattuna työhuoneessaan.Vieraskynäblogissa valtakunnallisen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Alkoholipolitiikan muutos ei tee meistä italialaisia

Maaliskuun säästöpaketissaan hallitus kutsui suomalaisia laajasti talkoisiin talouden tasapainottamiseksi. Talkooväen juomiin säästöpaketissa ei kajottu.

On kiinnostavaa, että näin vaalien lähestyessä hallitus mieluummin leikkaa lapsilisiä kuin koskee alkoholiveroon.

Suomalaisessa alkoholikeskustelussa on karkeasti erotettavissa kolme kaistaa: huoli päihdehaitoista, huoli alkoholialojen kannattavuudesta sekä huoli yksilönvapauksista,  holhouksesta ja kukkahattuilusta.

Nämä kaikki ja paljon vahvoja tunteita tiivistyvät alkoholilakiuudistuksesta käytävässä keskustelussa. Kulutuksen vähentämiseen tähtäävät esitykset ammutaan alas ennen kuin niitä varsinaisesti ehditään edes ehdottaa. Ideat alkoholin myynnin rajoittamisesta viikonloppuiltoina tai sunnuntaina on torjuttu muiden muassa sillä perusteella, että kiireisillä työtätekevillä saattaisivat saunaoluet jäädä kauppaan, jos myynti loppuisi jo kuudelta. Kaupan ala on maalaillut synkkää tulevaisuutta ja lähikauppojen tuhoa.

Alkoholi aiheuttaa Suomessa vuosittain 6-7 miljardin euron välilliset ja välittömät kustannukset. Alkoholi on meillä suurin yksittäinen työurien lyhentäjä sekä työikäisten suurimpana kuolinsyynä että työkyvyttömyyseläkkeiden taustatekijänä. Suomi ei tokikaan yksinään kipuile alkoholihaittojen kanssa: pelkät tuotannonmenetykset EU-tasolla on arvioitu vuosittain noin 74 miljardin euron hintaisiksi. Siksipä parhaillaan EU:ssa keskustellaan alkoholistrategian päivittämisestä.

MTV esitti maaliskuun puolivälissä kysymyksen, riittäisivätkö alkoholihaittojen kustannukset itse asiassa kattamaan koko kestävyysvajeen. Tämän aika olennaisen kysymyksen sijaan keskiössä on edelleen pikemminkin puhe siitä, minkälainen alkoholipolitiikka olisi edullista tai vahingollista niille aloille, jotka joko tuottavat tai myyvät alkoholia. Kysymys ymmärrettävästi kiinnostaa alkoholialoja itseään. Mutta jos alkoholipolitiikkaa ruvetaan linjaamaan alkoholialojen intressien mukaan, päätökset tulevat kalliiksi niin veronmaksajille kuin elinkeinoelämällekin.

*****

Suomalaiselle alkoholi on usein vapauden mittari – kevätauringossa oluttölkki kädessä olo tuntuu hiukan kapinalliselta mutta ennen kaikkea itselliseltä. Kun sitten tuota vapautta rajoitetaan, se ei olekaan haittojen vähentämistä vaan holhousta ja moralisointia. Ihan kuin joku ajattelisi, että nyt on suomalaisella liian hauskaa ja sen pitää loppua. Tämä kumpuaa kai jostain kieltolain jälkeisestä mielenmaisemastamme. Sama vapauden ja holhouksen henki ei nimittäin kulje esimerkiksi liikenteeseen. Kovin pienellä rutinalla hyväksymme nopeusrajoitukset ja turvavyöpakon. Liikenne tappaa vuodessa noin 350 ihmistä, alkoholi pari tuhatta.

Alkoholi on tutkitusti ja tunnetusti vaarallinen tuote. Se on kytköksissä noin 60 sairauteen ja terveyshaittaan. Kyse ei ole siitä, että alkoholia tuotteena rajoitettaisiin jotenkin erityisen tiukasti vaan itse asiassa päinvastoin. Jos alkoholijuomia säänneltäisiin normaaleina tuotteina tuotteiden joukossa, niitä ei saisi myydä lainkaan. Mutta koska alkoholi on syvällä kulttuurissamme ja tuottaa meille iloa ja mielihyvää, olemme valmiita hyväksymään siitä aiheutuvia haittoja. Sitten vain pitää päättää, kuinka paljon niitä haittoja saa tulla.

1990-luvulla suomalaiset joivat noin 8 litraa asukasta kohti, suunnilleen saman verran kuin ruotsalaiset ja norjalaiset nykyään. Nykyään juomme lähes 10 litraa. Paluu naapurimaan tasolle tuskin veisi ilon pois suomalaisesta yhteiskunnasta, mutta vähentäisi olennaisesti juomisesta aiheutuvia haittoja ja niiden kustannuksia.

Osana holhouspuhetta usein toistellaan, että päihdehaittojen kitkeminen pitäisi kohdistaa suurkuluttajiin. Kohtuukäyttäjät jätettäköön rauhaan. En ota kantaa siihen, kuinka monen kohtuukäyttäjäksi itsensä ajattelevan alkoholinkäyttö itse asiassa jo täräyttää audit-viisarit punaiselle. Mutta tosiasia on, että jos päihdehaittojen kustannuksia halutaan karsia, joudutaan puuttumaan koko väestön juomiseen. Valtaosa päihdehaitoista nimittäin ei aiheudu eniten käyttävälle vähemmistölle, vaan meille alkoholia jonkin verran käyttävien suurelle enemmistölle. Miesten päihdehaitoista 78 % aiheutuu muille kuin suurkuluttajille, naisten päihdehaitoista 88 %. On myös hyvä muistaa, että kukaan ei ole suurkuluttaja syntyessään.  Kun suomalaiset lisäävät juomista, myös ongelmajuominen lisääntyy – ja päinvastoin.

Samalla kun vaaditaan keskittymään ongelmakäyttöön kohtuukäyttäjien sijaan, tuodaan usein esille, että hinnalla ja saatavuudella ei suurkulutukseen pystyttäisi vaikuttamaan. ”Juoppo löytää viinansa” on argumenttien klassikko. Vaikka väite monen korvaan kuulostaa uskottavalta, koko väestöön kohdistuva rajoitukset tosiasiassa tutkitusti vaikuttavat niin kokonaiskulutukseen, päihdehaittoihin kuin myös suurkuluttajien päihteidenkäyttöön.

******

Viimevuosien yleinen väärinymmärrys on se, että avoimet rajat estäisivät kansallisen alkoholipolitiikan. Olemme kaikki nähneet Länsisataman viinarallin  ja meidän on helppo uskoa, että se iso ongelma. Ja kun uskomme, että se on iso ongelma, uskomme myös kun sanotaan, että Suomessa ei alkoholin hintaa voi nostaa tai saatavuutta rajoittaa, koska viinaralli  siitä kiihtyy. Niin se todennäköisesti tekeekin, mutta kiristyksistä aiheutuva hyöty on  aina kuitenkin suurempi kuin viinarallin kiihtymisestä syntyvä haitta. Veronkorotus, joka lisää hiukan alkoholin matkustajatuontia, vähentää moninkertaisesti kokonaiskulutusta ja päihdehaittoja. Vaikka naapurin Pertti kavereineen lähtisikin hinnankorotuksesta suivaantuneena viinanhakuun Viroon,  suurin osa suomalaisista ei tee niin.

****

Viime kädessä alkoholikeskustelu tietysti kulminoituu Italiaan. Italia on mielessämme onnela, jossa alkoholia nautitaan luontevasti aamusta iltaan ilman rajoituksia ja haittoja. Unelmoimme, että siinä onnelassa mekin asuisimme kun vain alkoholipolitiikka olisi samanlainen. Valitettavasti kuitenkin alkoholilla on Italiassa ja Suomessa aivan erilainen kulttuurinen merkitys, joka ei muutu sillä, että vaihdamme keskenämme alkoholilakeja.

Italiassa viini on ollut arkinen ruokajuoma, oluen ja väkevien osuus kokonaiskulutuksessa on minimaalinen. Myös viinin kulutus on kaupungistumisen myötä rajusti vähentynyt. Humaltuminen ei Italiassa ole sosiaalisesti hyväksyttyä.  Vitsaillaan, että sikäläisessä audit-testissä on vain yksi kysymys: ”Juotko myös silloin kun et syö”. Kyllä-vastaus tarkoittaa, että testatulla on alkoholiongelma.

Suomalaisen alkoholikulttuurin kuva on täysin erilainen. Juominen liittyy meillä edelleenkin vain harvoin ruokailuun. Humaltuminen on ok, ja kelpo selitys moneen töppäilyyn. Ja siinä missä italialaiset ovat vähentäneet, suomalaiset ovat vuosikymmenten mittaan lisänneet juomistaan. Viiniä tosin emme edelleenkään juo. Suomalaiset pitävät keskioluesta ja väkevistä.

Kun siis alkoholiin liittyvää sääntelyä pohditaan, ei kannata niin kauheasti pohtia sitä, miten alkoholia Italiassa juodaan, vaan sitä, mikä rooli alkoholilla meidän kulttuurissamme on  tai mitä haittoja se täällä aiheuttaa. Mutta jos Italia edelleen putkahtaa mieleen, kannattaa muistaa  että myös siellä alkoholi tappaa 27 000 ihmistä vuodessa.

*****

Miten niitä alkoholihaittoja sitten vähennetään? Yhdistämällä ehkäisevää ja korjaavaa päihdetyötä, valistusta ja sääntelyä. Hinnankorotukset ja saatavuuden rajoitukset purevat heti, kulttuurin muutos vie aikaa. Muutos on mahdollinen ja   vuosikymmenten saatossa onkin tapahtunut kehitystä – sekä hyvää että huonoa sellaista. Edellisten alkoholilain kokonaisuudistusten vaikutus oli tyrmäävä: alkoholinkulutus lähti uusien vapauksien myötä kasvuun ja molemmilla kerroilla päihdekuolemat kaksinkertaistuivat.

Tämä virhe olisi nyt hyvä välttää, ja mieluummin löytää keinoja, jotka kansalaisten mielestä olisivat siedettäviä, mutta kuitenkin saisivat meidät juomaan vähän vähemmän. Ei holhouksen ja moralismin hengessä vaan tiukalla talous- ja hyvinvointifokuksella.

Sari Aalto-Matturi on valtakunnallisen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja

Aika paljon puhutaan lentomatkustamisen päästöistä ja hyvä niin. Entäs laivamatkustamisen päästöt? 

Riippuen laivatyypistä ja matkustustavasta Helsingistä Tallinnaan syntyy noin 6 kgCO2 päästöt (81 km, 74 gCO2/km/henkilö) ja Helsinki Tukholma välillä melkein kolminkertaisesti enemmän eli noin 21,6 kgCO2 päästöt (400 km, 54 gCO2/km/henkilö). Kahdensuuntainen matka tietysti tuplaa nuo päästöt. 

Vertailun vuoksi liikennekäytössä oleva auton keskimääräiset päästöt Suomessa ovat 136 gCO2e/km. Eli edestakainen Helsinki-Tallinna väli laivalla vastaa noin 88 km autoilua ja edestakainen Helsinki-Tukholma väli vastaa noin 318 km autoilua. 

Jos haluaa matkustaa esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan tai Eurooppaan, kannattaa ilmastonäkökulmasta matkustaa junalla Kemin ja Haaparannan kautta. Käytännössä tuon noin 2000 km junamatkan päästöt ovat noin seitsemäsosa laivamatkan päästöistä eli noin 1,5 g/km/henkilö eli yhteensä noin 3 kgCO2. Linja-auton päästökerroin matkustajakilometriä kohti on kymmenkertainen junaan verrattuna eli noin 15 g/km/henkilö. Autolla tätä väliä ei laivaan verrattuna kannata ajaa, koska auton päästöt olisivat edestakaisin Helsingistä Tukholmaan pohjoisen kautta matkustettaessa peräti 544 kgCO2e. 

Myöskään pyörällä tuota matkaa ei kannata tehdä. ChatGPT:n arvion mukaan pyöräilyn aiheuttama lisäenergiankulutuksen tarve vegaaniruokavaliolla on 5-15 gCO2e/km eli lisäpäästöjä tulee Helsingistä Tukholmaan pyöräillessä yhteensä 10-30 kgCO2e. Varsinkin sekaruokavaliota noudattavan kannattaa matkustaa pyörän sijaan junalla, koska sekaruokavalion päästöt pyöräillessä voivat olla jopa 50 g/km CO2e. 

Fiksuinta on tietysti hakea elämyksiä ja vaihtelua arkeen tai lomaan niin läheltä, että ei tarvitsisi matkustaa juuri lainkaan. Lähimetsään pääsee kävellen ja naapurikuntaan polkupyörällä. 

#maatapitkin
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tein kolmen päivän Firstbeat-mittauksen. Pidin sykettä ja sykevälivaihtelua mittaavia antureita kiinni kehossa kolmen vuorokauden ajan. 

Kiinnostavia tuloksia! Vihdoin sain selityksen lyhyille yöunilleni. Pärjään siitä syystä lyhyillä (keskimäärin noin 6h) yöunilla, koska unen aikainen palautuminen on niin hyvää. Tässä mittauksessa peräti 96% unestani on palauttavaa. Uneni on siis parempaa kuin suurimmalla osalla väestöä, joka nukkuu 7-9 tuntia. 

Liikunta oli odotetusti erinomaisella tasolla vaikka mittausjakson aikana oli kevyt viikko. Ilahduttavaa oli, että palautuminen lähti lyhyiden treenien tai kuntoilun jälkeen aina välittömästi käyntiin. Paitsi pidemmän pyöräilyn (4h) jälkeen keho oli tunteja stressitilassa. Tämä osoitti hyvin, että pitkiä tai kovia treenejä ei todellakaan kannata tehdä illalla. 

Hiukan yllättäen aamut olivat mittauksen pohjalta aika stressaavia. Tässä selitys saattaa olla siinä, että mulla on niin paljon ”hyviä” aamurutiineja (veden juonti, hedelmän syönti, kirjan lukeminen, venytely, 7 minute workout ja aamupala) että näistä itsestään kasaantuu vain liikaa. Yllätys oli myös se, että lounaat tai päivälliset olivat stressaavia siinä missä etä- tai läsnäkokoukset (vähän palaverista riippuen) olivat keholle kevyitä ja välillä jopa palauttavia. 

Mittausjaksoon osui myös yksi lepopäivä treenistä. Sunnuntaina tein siis neljän tunnin pyöräilyn ja maanantaina oli lepopäivä. Olkoon, että lepopäiväänkin kuului venyttelyt, 7 minute workout ja noin 25 km arkipyöräilyä. Ei kuitenkaan yhtään treeniä. Palautumista ei kuitenkaan tapahtunut mitenkään erityisen paljon maanantain aikana vaan tänä näkyi vasta tiistaina, jossa päivän aikainen palautuminen oli korkeaa vaikka tein venyttelyiden ja 7 minute workoutin lisäksi aamulla kevyen juoksun ja töiden jälkeen tunnin uintitreenin sekä päivän mittaan noin 20 km arkipyöräilyö. 

Koko jakson palauttavin hetki (jos yöunia ei lasketa mukaan) oli se kun olin tiistaina iltapäivällä toimistolla kollegoiden kanssa. Stressaavin jakso taas oli sunnuntaina kotona lasten kanssa pitkän pyörälenkin jälkeen. 

Mittauksen mukaan leposykkeeni oli 41, maksimisyke 178 ja HRV keskimäärin 54.

@firstbeat.suomi
Hyvää juhannusta!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Tänä vuonna olen kuunnellut uudestaan jo aiemmin kuuntelemiani kirjoja, jotka ovat tehneet minuun viime vuosina erityisen vaikutuksen. 

Yksi niistä on tämä Joni Jaakkolan Väkevä elämä. Tämä on samalla 100. tänä vuonna lukemani/kuuntelemani kirja. 

Jaakkolan kirjassa on perusasiat hyvin kohdillaan. Kun rakentaa hyviä rutiineja ja pitää huolta unesta, ravitsemuksesta ja liikunnasta, pääsee arjessa sellaiselle tasolle, että pienet vastoinkäymiset tai sairaudet eivät vie sinua suoraan kellariin ja toimintakyvyttömäksi vaan pystyt palautumaan nopeammin ja paremmin arjen heittämistä haasteista. 

@inojalokkaaj #väkeväelämä @tammikirjat #jonijaakkola #kirjagram #kirjat #äänikirja
Oliver Burkeman kirjoittaa osuvasti toivosta kirjassaan Neljätuhatta viikkoa. Miten käytät loppuelämäsi päivät. 

Toivon tarkoituksena on olla soihtu pimeässä, mutta todellisuudessa se on kirous. Toivo on uskon asettamista oman toiminnan edelle. 

Toivo on sitä, että uskomme lastenvahdin olevan aina huutomatkan päässä kun sitä tarvitsemme. Tämä on perusteltua tietysti silloin, jos ajattelee tai on tilanteita, joissa millään mitä itse tekee, ei ole mitään väliä. 

Toivo on siis omien vaikutusmahdollisuuksien kieltämistä. Käytännössä tarkoittaen vallan antamista niille voimille, joita pitäisi muuttaa. Ei kuitenkaan kannata antaa pois omaa kykyään toimia ilmastokriisin ja luontokadon kaltaisten kysymysten parissa. 

Kun lakkaamme toivomasta, että kauhea tilanne vain ratkeaa jotenkin itsestään tai tilanne ei vain pahenisi, olemme vapaita aloittamaan työt tilanteen ratkaisemiseksi.
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Nyt se on ulkona! Rauhatädin ja mun yhteinen biisi Poljen, poljen. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa @rauhatati soitti mulle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.

Kirjoitimme Rauhatädin kanssa syksyn, talven ja kevään aikana sanoituksia, harjoittelimme taustanauhojen kanssa ja pääsimme lopulta studioon äänittämään yhteisen biisin. Rauhatädin lisäksi mukana oli ammattilaisia 3rd Raililta ja Muumaa musiikilta. Näin lopputuloksena saatiin julkaistua mun elämäni ensimmäinen räppibiisi. Taustat kappaleeseen on tehnyt Kim Rantala.

Biisin nimi on ”Poljen, poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen. Kyseessä on kappale sinnikkyydestä, voimasta ja liikkeestä, joka ei pysähdy.

Tuore kappale kertoo myös siitä, miten ekologinen kulkeminen eli pyöräily, bussi, juna  tai ihan vaan kävely tai soutuveneily voi olla juuri se paras ilmastoystävällinen tapa liikkumiselle.

Ota kuunteluun Spotifysta, Youtubesta, Tidalista, Apple Musicista, SoundCloudista tai missä nyt ikinä musiikkia kuunteletkaan!