Sari Aalto-Matturi: Alkoholipolitiikan muutos ei tee meistä italialaisia

Elämäntapaliiton Satu Aalto-Matturi kuvattuna työhuoneessaan.Vieraskynäblogissa valtakunnallisen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.

Alkoholipolitiikan muutos ei tee meistä italialaisia

Maaliskuun säästöpaketissaan hallitus kutsui suomalaisia laajasti talkoisiin talouden tasapainottamiseksi. Talkooväen juomiin säästöpaketissa ei kajottu.

On kiinnostavaa, että näin vaalien lähestyessä hallitus mieluummin leikkaa lapsilisiä kuin koskee alkoholiveroon.

Suomalaisessa alkoholikeskustelussa on karkeasti erotettavissa kolme kaistaa: huoli päihdehaitoista, huoli alkoholialojen kannattavuudesta sekä huoli yksilönvapauksista,  holhouksesta ja kukkahattuilusta.

Nämä kaikki ja paljon vahvoja tunteita tiivistyvät alkoholilakiuudistuksesta käytävässä keskustelussa. Kulutuksen vähentämiseen tähtäävät esitykset ammutaan alas ennen kuin niitä varsinaisesti ehditään edes ehdottaa. Ideat alkoholin myynnin rajoittamisesta viikonloppuiltoina tai sunnuntaina on torjuttu muiden muassa sillä perusteella, että kiireisillä työtätekevillä saattaisivat saunaoluet jäädä kauppaan, jos myynti loppuisi jo kuudelta. Kaupan ala on maalaillut synkkää tulevaisuutta ja lähikauppojen tuhoa.

Alkoholi aiheuttaa Suomessa vuosittain 6-7 miljardin euron välilliset ja välittömät kustannukset. Alkoholi on meillä suurin yksittäinen työurien lyhentäjä sekä työikäisten suurimpana kuolinsyynä että työkyvyttömyyseläkkeiden taustatekijänä. Suomi ei tokikaan yksinään kipuile alkoholihaittojen kanssa: pelkät tuotannonmenetykset EU-tasolla on arvioitu vuosittain noin 74 miljardin euron hintaisiksi. Siksipä parhaillaan EU:ssa keskustellaan alkoholistrategian päivittämisestä.

MTV esitti maaliskuun puolivälissä kysymyksen, riittäisivätkö alkoholihaittojen kustannukset itse asiassa kattamaan koko kestävyysvajeen. Tämän aika olennaisen kysymyksen sijaan keskiössä on edelleen pikemminkin puhe siitä, minkälainen alkoholipolitiikka olisi edullista tai vahingollista niille aloille, jotka joko tuottavat tai myyvät alkoholia. Kysymys ymmärrettävästi kiinnostaa alkoholialoja itseään. Mutta jos alkoholipolitiikkaa ruvetaan linjaamaan alkoholialojen intressien mukaan, päätökset tulevat kalliiksi niin veronmaksajille kuin elinkeinoelämällekin.

*****

Suomalaiselle alkoholi on usein vapauden mittari – kevätauringossa oluttölkki kädessä olo tuntuu hiukan kapinalliselta mutta ennen kaikkea itselliseltä. Kun sitten tuota vapautta rajoitetaan, se ei olekaan haittojen vähentämistä vaan holhousta ja moralisointia. Ihan kuin joku ajattelisi, että nyt on suomalaisella liian hauskaa ja sen pitää loppua. Tämä kumpuaa kai jostain kieltolain jälkeisestä mielenmaisemastamme. Sama vapauden ja holhouksen henki ei nimittäin kulje esimerkiksi liikenteeseen. Kovin pienellä rutinalla hyväksymme nopeusrajoitukset ja turvavyöpakon. Liikenne tappaa vuodessa noin 350 ihmistä, alkoholi pari tuhatta.

Alkoholi on tutkitusti ja tunnetusti vaarallinen tuote. Se on kytköksissä noin 60 sairauteen ja terveyshaittaan. Kyse ei ole siitä, että alkoholia tuotteena rajoitettaisiin jotenkin erityisen tiukasti vaan itse asiassa päinvastoin. Jos alkoholijuomia säänneltäisiin normaaleina tuotteina tuotteiden joukossa, niitä ei saisi myydä lainkaan. Mutta koska alkoholi on syvällä kulttuurissamme ja tuottaa meille iloa ja mielihyvää, olemme valmiita hyväksymään siitä aiheutuvia haittoja. Sitten vain pitää päättää, kuinka paljon niitä haittoja saa tulla.

1990-luvulla suomalaiset joivat noin 8 litraa asukasta kohti, suunnilleen saman verran kuin ruotsalaiset ja norjalaiset nykyään. Nykyään juomme lähes 10 litraa. Paluu naapurimaan tasolle tuskin veisi ilon pois suomalaisesta yhteiskunnasta, mutta vähentäisi olennaisesti juomisesta aiheutuvia haittoja ja niiden kustannuksia.

Osana holhouspuhetta usein toistellaan, että päihdehaittojen kitkeminen pitäisi kohdistaa suurkuluttajiin. Kohtuukäyttäjät jätettäköön rauhaan. En ota kantaa siihen, kuinka monen kohtuukäyttäjäksi itsensä ajattelevan alkoholinkäyttö itse asiassa jo täräyttää audit-viisarit punaiselle. Mutta tosiasia on, että jos päihdehaittojen kustannuksia halutaan karsia, joudutaan puuttumaan koko väestön juomiseen. Valtaosa päihdehaitoista nimittäin ei aiheudu eniten käyttävälle vähemmistölle, vaan meille alkoholia jonkin verran käyttävien suurelle enemmistölle. Miesten päihdehaitoista 78 % aiheutuu muille kuin suurkuluttajille, naisten päihdehaitoista 88 %. On myös hyvä muistaa, että kukaan ei ole suurkuluttaja syntyessään.  Kun suomalaiset lisäävät juomista, myös ongelmajuominen lisääntyy – ja päinvastoin.

Samalla kun vaaditaan keskittymään ongelmakäyttöön kohtuukäyttäjien sijaan, tuodaan usein esille, että hinnalla ja saatavuudella ei suurkulutukseen pystyttäisi vaikuttamaan. ”Juoppo löytää viinansa” on argumenttien klassikko. Vaikka väite monen korvaan kuulostaa uskottavalta, koko väestöön kohdistuva rajoitukset tosiasiassa tutkitusti vaikuttavat niin kokonaiskulutukseen, päihdehaittoihin kuin myös suurkuluttajien päihteidenkäyttöön.

******

Viimevuosien yleinen väärinymmärrys on se, että avoimet rajat estäisivät kansallisen alkoholipolitiikan. Olemme kaikki nähneet Länsisataman viinarallin  ja meidän on helppo uskoa, että se iso ongelma. Ja kun uskomme, että se on iso ongelma, uskomme myös kun sanotaan, että Suomessa ei alkoholin hintaa voi nostaa tai saatavuutta rajoittaa, koska viinaralli  siitä kiihtyy. Niin se todennäköisesti tekeekin, mutta kiristyksistä aiheutuva hyöty on  aina kuitenkin suurempi kuin viinarallin kiihtymisestä syntyvä haitta. Veronkorotus, joka lisää hiukan alkoholin matkustajatuontia, vähentää moninkertaisesti kokonaiskulutusta ja päihdehaittoja. Vaikka naapurin Pertti kavereineen lähtisikin hinnankorotuksesta suivaantuneena viinanhakuun Viroon,  suurin osa suomalaisista ei tee niin.

****

Viime kädessä alkoholikeskustelu tietysti kulminoituu Italiaan. Italia on mielessämme onnela, jossa alkoholia nautitaan luontevasti aamusta iltaan ilman rajoituksia ja haittoja. Unelmoimme, että siinä onnelassa mekin asuisimme kun vain alkoholipolitiikka olisi samanlainen. Valitettavasti kuitenkin alkoholilla on Italiassa ja Suomessa aivan erilainen kulttuurinen merkitys, joka ei muutu sillä, että vaihdamme keskenämme alkoholilakeja.

Italiassa viini on ollut arkinen ruokajuoma, oluen ja väkevien osuus kokonaiskulutuksessa on minimaalinen. Myös viinin kulutus on kaupungistumisen myötä rajusti vähentynyt. Humaltuminen ei Italiassa ole sosiaalisesti hyväksyttyä.  Vitsaillaan, että sikäläisessä audit-testissä on vain yksi kysymys: ”Juotko myös silloin kun et syö”. Kyllä-vastaus tarkoittaa, että testatulla on alkoholiongelma.

Suomalaisen alkoholikulttuurin kuva on täysin erilainen. Juominen liittyy meillä edelleenkin vain harvoin ruokailuun. Humaltuminen on ok, ja kelpo selitys moneen töppäilyyn. Ja siinä missä italialaiset ovat vähentäneet, suomalaiset ovat vuosikymmenten mittaan lisänneet juomistaan. Viiniä tosin emme edelleenkään juo. Suomalaiset pitävät keskioluesta ja väkevistä.

Kun siis alkoholiin liittyvää sääntelyä pohditaan, ei kannata niin kauheasti pohtia sitä, miten alkoholia Italiassa juodaan, vaan sitä, mikä rooli alkoholilla meidän kulttuurissamme on  tai mitä haittoja se täällä aiheuttaa. Mutta jos Italia edelleen putkahtaa mieleen, kannattaa muistaa  että myös siellä alkoholi tappaa 27 000 ihmistä vuodessa.

*****

Miten niitä alkoholihaittoja sitten vähennetään? Yhdistämällä ehkäisevää ja korjaavaa päihdetyötä, valistusta ja sääntelyä. Hinnankorotukset ja saatavuuden rajoitukset purevat heti, kulttuurin muutos vie aikaa. Muutos on mahdollinen ja   vuosikymmenten saatossa onkin tapahtunut kehitystä – sekä hyvää että huonoa sellaista. Edellisten alkoholilain kokonaisuudistusten vaikutus oli tyrmäävä: alkoholinkulutus lähti uusien vapauksien myötä kasvuun ja molemmilla kerroilla päihdekuolemat kaksinkertaistuivat.

Tämä virhe olisi nyt hyvä välttää, ja mieluummin löytää keinoja, jotka kansalaisten mielestä olisivat siedettäviä, mutta kuitenkin saisivat meidät juomaan vähän vähemmän. Ei holhouksen ja moralismin hengessä vaan tiukalla talous- ja hyvinvointifokuksella.

Sari Aalto-Matturi on valtakunnallisen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja

Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Voiko Lofooteille matkustaa Helsingistä maatapitkin ilman autoa? Tietysti voi. Tehtiin 13-vuotiaan lapsen kanssa kahdestaan autovapaa maatapitkin matka. 

Pohjoisen kaarros Jäämerelle ja Lofooteille kulki seuraavasti: Helsinki-Rovaniemi-Kilpisjärvi-Tromsa-Narvik-Svolvaer-Narvik-Luleå-Haaparanta/Tornio-Kemi-Helsinki. 

Reissun päästöt olivat yhteensä noin 213 kgCO2e, joka vastaa noin 1568 km autolla ajoa. Lentämällä paikan päälle olisi jäänyt moni hieno paikka näkemättä ja kokematta ja päästöt olisivat olleet yli tuplasti enemmän eli noin 565 kgCO2e. 

Lue matkapäiväkirja, reitti ja arviot päästöistä sekä lopuksi yhteenveto ja pohdinnat mahdollisista muista vaihtoehdoista osoitteesta www.leostranius.fi

Pahoittelut verkkosivujen pitkästä tekstistä, mutta ehkä tästä voi olla iloa ja hyötyä jollekin, joka suunnittelee vastaavaa matkaa. 

#norja #lofootit #lappi
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Kilpisjärvi ja Saanan huippu. Seuraavaksi kohti Norjaa.
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Turun linja-autoasemalla polkupyörätarvikkeiden automaatti! Milloin näitä tulisi Helsinkiin? Tai muualle?
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Tämä oli hieno! Kiitos @terike.haapoja
Tein torstaina omatoimisen tritathlonin täydenmatkan. Miten paljon tämä kuluttaa energiaa ja mitä söin suorituksen aikana?

Katsoin, että koko päivän aikainen energiankulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal. Normaali minun ikäiseni ja kokoiseni henkilön lepokulutus on vuorokaudessa noin 2000 kcal. 

Eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja maratonin juokseminen on sen verran pitkäkestoinen ja energiaa kuluttava suoritus, että siinä pitää pystyä ohessa jo vähän syömään ja juomaan jotain. 

Mitä sitten söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:
-banaani, 100 kcal
-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
-4 x vauhtikarkki, 168 kcal
-6 x ruispalaleipää, 438 kcal
-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
-6 x leikkele leivän päälle, 220 kcal
-pastaa soijarouheella, 600 kcal
-8 dl smoothieta, 720 kcal
-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal
-4 x Mariannekarkki, 80 kcal
-suklaajäätelötötterö, 200 kcal
-urheilujuomaa 2,25 l, 600 kcal
-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal
-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal

Näiden lisäksi söin aamupalaksi ennen uintiin lähtöä omenan ja puuroa, 500 kcal. 

Kulutus suorituksen aikana Garmin 965 urheilukellon mukaan: 
-uinti 903 kcal
-pyöräily 3725 kcal
-juoksu 2750 kcal
Yhteensä: 7378 kcal

Näin ollen energiavajetta tuon vuorokauden aikana tuli yhteensä noin 3000 kcal - 7000 kcal. Seuraavina päivinä kannattaa siis syödä hyvin!

Ja oheisessa kuvassa on kaupasta ostamiani tai kaapeista varaamiani eväitä noin 10 000 kcal edestä, joita ajattelin suorituksen aikana syödä. Lopulta menin kuitenkin fiiliksen mukaan eli söin sitä mitä mieli teki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Aika paljon puhutaan lentomatkustamisen päästöistä ja hyvä niin. Entäs laivamatkustamisen päästöt? 

Riippuen laivatyypistä ja matkustustavasta Helsingistä Tallinnaan syntyy noin 6 kgCO2 päästöt (81 km, 74 gCO2/km/henkilö) ja Helsinki Tukholma välillä melkein kolminkertaisesti enemmän eli noin 21,6 kgCO2 päästöt (400 km, 54 gCO2/km/henkilö). Kahdensuuntainen matka tietysti tuplaa nuo päästöt. 

Vertailun vuoksi liikennekäytössä oleva auton keskimääräiset päästöt Suomessa ovat 136 gCO2e/km. Eli edestakainen Helsinki-Tallinna väli laivalla vastaa noin 88 km autoilua ja edestakainen Helsinki-Tukholma väli vastaa noin 318 km autoilua. 

Jos haluaa matkustaa esimerkiksi Helsingistä Tukholmaan tai Eurooppaan, kannattaa ilmastonäkökulmasta matkustaa junalla Kemin ja Haaparannan kautta. Käytännössä tuon noin 2000 km junamatkan päästöt ovat noin seitsemäsosa laivamatkan päästöistä eli noin 1,5 g/km/henkilö eli yhteensä noin 3 kgCO2. Linja-auton päästökerroin matkustajakilometriä kohti on kymmenkertainen junaan verrattuna eli noin 15 g/km/henkilö. Autolla tätä väliä ei laivaan verrattuna kannata ajaa, koska auton päästöt olisivat edestakaisin Helsingistä Tukholmaan pohjoisen kautta matkustettaessa peräti 544 kgCO2e. 

Myöskään pyörällä tuota matkaa ei kannata tehdä. ChatGPT:n arvion mukaan pyöräilyn aiheuttama lisäenergiankulutuksen tarve vegaaniruokavaliolla on 5-15 gCO2e/km eli lisäpäästöjä tulee Helsingistä Tukholmaan pyöräillessä yhteensä 10-30 kgCO2e. Varsinkin sekaruokavaliota noudattavan kannattaa matkustaa pyörän sijaan junalla, koska sekaruokavalion päästöt pyöräillessä voivat olla jopa 50 g/km CO2e. 

Fiksuinta on tietysti hakea elämyksiä ja vaihtelua arkeen tai lomaan niin läheltä, että ei tarvitsisi matkustaa juuri lainkaan. Lähimetsään pääsee kävellen ja naapurikuntaan polkupyörällä. 

#maatapitkin