Vieraskynäblogissa valtakunnallisen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi.
Alkoholipolitiikan muutos ei tee meistä italialaisia
Maaliskuun säästöpaketissaan hallitus kutsui suomalaisia laajasti talkoisiin talouden tasapainottamiseksi. Talkooväen juomiin säästöpaketissa ei kajottu.
On kiinnostavaa, että näin vaalien lähestyessä hallitus mieluummin leikkaa lapsilisiä kuin koskee alkoholiveroon.
Suomalaisessa alkoholikeskustelussa on karkeasti erotettavissa kolme kaistaa: huoli päihdehaitoista, huoli alkoholialojen kannattavuudesta sekä huoli yksilönvapauksista, holhouksesta ja kukkahattuilusta.
Nämä kaikki ja paljon vahvoja tunteita tiivistyvät alkoholilakiuudistuksesta käytävässä keskustelussa. Kulutuksen vähentämiseen tähtäävät esitykset ammutaan alas ennen kuin niitä varsinaisesti ehditään edes ehdottaa. Ideat alkoholin myynnin rajoittamisesta viikonloppuiltoina tai sunnuntaina on torjuttu muiden muassa sillä perusteella, että kiireisillä työtätekevillä saattaisivat saunaoluet jäädä kauppaan, jos myynti loppuisi jo kuudelta. Kaupan ala on maalaillut synkkää tulevaisuutta ja lähikauppojen tuhoa.
Alkoholi aiheuttaa Suomessa vuosittain 6-7 miljardin euron välilliset ja välittömät kustannukset. Alkoholi on meillä suurin yksittäinen työurien lyhentäjä sekä työikäisten suurimpana kuolinsyynä että työkyvyttömyyseläkkeiden taustatekijänä. Suomi ei tokikaan yksinään kipuile alkoholihaittojen kanssa: pelkät tuotannonmenetykset EU-tasolla on arvioitu vuosittain noin 74 miljardin euron hintaisiksi. Siksipä parhaillaan EU:ssa keskustellaan alkoholistrategian päivittämisestä.
MTV esitti maaliskuun puolivälissä kysymyksen, riittäisivätkö alkoholihaittojen kustannukset itse asiassa kattamaan koko kestävyysvajeen. Tämän aika olennaisen kysymyksen sijaan keskiössä on edelleen pikemminkin puhe siitä, minkälainen alkoholipolitiikka olisi edullista tai vahingollista niille aloille, jotka joko tuottavat tai myyvät alkoholia. Kysymys ymmärrettävästi kiinnostaa alkoholialoja itseään. Mutta jos alkoholipolitiikkaa ruvetaan linjaamaan alkoholialojen intressien mukaan, päätökset tulevat kalliiksi niin veronmaksajille kuin elinkeinoelämällekin.
*****
Suomalaiselle alkoholi on usein vapauden mittari – kevätauringossa oluttölkki kädessä olo tuntuu hiukan kapinalliselta mutta ennen kaikkea itselliseltä. Kun sitten tuota vapautta rajoitetaan, se ei olekaan haittojen vähentämistä vaan holhousta ja moralisointia. Ihan kuin joku ajattelisi, että nyt on suomalaisella liian hauskaa ja sen pitää loppua. Tämä kumpuaa kai jostain kieltolain jälkeisestä mielenmaisemastamme. Sama vapauden ja holhouksen henki ei nimittäin kulje esimerkiksi liikenteeseen. Kovin pienellä rutinalla hyväksymme nopeusrajoitukset ja turvavyöpakon. Liikenne tappaa vuodessa noin 350 ihmistä, alkoholi pari tuhatta.
Alkoholi on tutkitusti ja tunnetusti vaarallinen tuote. Se on kytköksissä noin 60 sairauteen ja terveyshaittaan. Kyse ei ole siitä, että alkoholia tuotteena rajoitettaisiin jotenkin erityisen tiukasti vaan itse asiassa päinvastoin. Jos alkoholijuomia säänneltäisiin normaaleina tuotteina tuotteiden joukossa, niitä ei saisi myydä lainkaan. Mutta koska alkoholi on syvällä kulttuurissamme ja tuottaa meille iloa ja mielihyvää, olemme valmiita hyväksymään siitä aiheutuvia haittoja. Sitten vain pitää päättää, kuinka paljon niitä haittoja saa tulla.
1990-luvulla suomalaiset joivat noin 8 litraa asukasta kohti, suunnilleen saman verran kuin ruotsalaiset ja norjalaiset nykyään. Nykyään juomme lähes 10 litraa. Paluu naapurimaan tasolle tuskin veisi ilon pois suomalaisesta yhteiskunnasta, mutta vähentäisi olennaisesti juomisesta aiheutuvia haittoja ja niiden kustannuksia.
Osana holhouspuhetta usein toistellaan, että päihdehaittojen kitkeminen pitäisi kohdistaa suurkuluttajiin. Kohtuukäyttäjät jätettäköön rauhaan. En ota kantaa siihen, kuinka monen kohtuukäyttäjäksi itsensä ajattelevan alkoholinkäyttö itse asiassa jo täräyttää audit-viisarit punaiselle. Mutta tosiasia on, että jos päihdehaittojen kustannuksia halutaan karsia, joudutaan puuttumaan koko väestön juomiseen. Valtaosa päihdehaitoista nimittäin ei aiheudu eniten käyttävälle vähemmistölle, vaan meille alkoholia jonkin verran käyttävien suurelle enemmistölle. Miesten päihdehaitoista 78 % aiheutuu muille kuin suurkuluttajille, naisten päihdehaitoista 88 %. On myös hyvä muistaa, että kukaan ei ole suurkuluttaja syntyessään. Kun suomalaiset lisäävät juomista, myös ongelmajuominen lisääntyy – ja päinvastoin.
Samalla kun vaaditaan keskittymään ongelmakäyttöön kohtuukäyttäjien sijaan, tuodaan usein esille, että hinnalla ja saatavuudella ei suurkulutukseen pystyttäisi vaikuttamaan. ”Juoppo löytää viinansa” on argumenttien klassikko. Vaikka väite monen korvaan kuulostaa uskottavalta, koko väestöön kohdistuva rajoitukset tosiasiassa tutkitusti vaikuttavat niin kokonaiskulutukseen, päihdehaittoihin kuin myös suurkuluttajien päihteidenkäyttöön.
******
Viimevuosien yleinen väärinymmärrys on se, että avoimet rajat estäisivät kansallisen alkoholipolitiikan. Olemme kaikki nähneet Länsisataman viinarallin ja meidän on helppo uskoa, että se iso ongelma. Ja kun uskomme, että se on iso ongelma, uskomme myös kun sanotaan, että Suomessa ei alkoholin hintaa voi nostaa tai saatavuutta rajoittaa, koska viinaralli siitä kiihtyy. Niin se todennäköisesti tekeekin, mutta kiristyksistä aiheutuva hyöty on aina kuitenkin suurempi kuin viinarallin kiihtymisestä syntyvä haitta. Veronkorotus, joka lisää hiukan alkoholin matkustajatuontia, vähentää moninkertaisesti kokonaiskulutusta ja päihdehaittoja. Vaikka naapurin Pertti kavereineen lähtisikin hinnankorotuksesta suivaantuneena viinanhakuun Viroon, suurin osa suomalaisista ei tee niin.
****
Viime kädessä alkoholikeskustelu tietysti kulminoituu Italiaan. Italia on mielessämme onnela, jossa alkoholia nautitaan luontevasti aamusta iltaan ilman rajoituksia ja haittoja. Unelmoimme, että siinä onnelassa mekin asuisimme kun vain alkoholipolitiikka olisi samanlainen. Valitettavasti kuitenkin alkoholilla on Italiassa ja Suomessa aivan erilainen kulttuurinen merkitys, joka ei muutu sillä, että vaihdamme keskenämme alkoholilakeja.
Italiassa viini on ollut arkinen ruokajuoma, oluen ja väkevien osuus kokonaiskulutuksessa on minimaalinen. Myös viinin kulutus on kaupungistumisen myötä rajusti vähentynyt. Humaltuminen ei Italiassa ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Vitsaillaan, että sikäläisessä audit-testissä on vain yksi kysymys: ”Juotko myös silloin kun et syö”. Kyllä-vastaus tarkoittaa, että testatulla on alkoholiongelma.
Suomalaisen alkoholikulttuurin kuva on täysin erilainen. Juominen liittyy meillä edelleenkin vain harvoin ruokailuun. Humaltuminen on ok, ja kelpo selitys moneen töppäilyyn. Ja siinä missä italialaiset ovat vähentäneet, suomalaiset ovat vuosikymmenten mittaan lisänneet juomistaan. Viiniä tosin emme edelleenkään juo. Suomalaiset pitävät keskioluesta ja väkevistä.
Kun siis alkoholiin liittyvää sääntelyä pohditaan, ei kannata niin kauheasti pohtia sitä, miten alkoholia Italiassa juodaan, vaan sitä, mikä rooli alkoholilla meidän kulttuurissamme on tai mitä haittoja se täällä aiheuttaa. Mutta jos Italia edelleen putkahtaa mieleen, kannattaa muistaa että myös siellä alkoholi tappaa 27 000 ihmistä vuodessa.
*****
Miten niitä alkoholihaittoja sitten vähennetään? Yhdistämällä ehkäisevää ja korjaavaa päihdetyötä, valistusta ja sääntelyä. Hinnankorotukset ja saatavuuden rajoitukset purevat heti, kulttuurin muutos vie aikaa. Muutos on mahdollinen ja vuosikymmenten saatossa onkin tapahtunut kehitystä – sekä hyvää että huonoa sellaista. Edellisten alkoholilain kokonaisuudistusten vaikutus oli tyrmäävä: alkoholinkulutus lähti uusien vapauksien myötä kasvuun ja molemmilla kerroilla päihdekuolemat kaksinkertaistuivat.
Tämä virhe olisi nyt hyvä välttää, ja mieluummin löytää keinoja, jotka kansalaisten mielestä olisivat siedettäviä, mutta kuitenkin saisivat meidät juomaan vähän vähemmän. Ei holhouksen ja moralismin hengessä vaan tiukalla talous- ja hyvinvointifokuksella.
Sari Aalto-Matturi on valtakunnallisen Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja