Oma aika pienen lapsen kanssa on usein niukkaa.
Tästä johtuen kirjojen lukeminen on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Ja vielä vähemmälle on jäänyt kirjoista kirjoittaminen. Onneksi lapsi nukkuu päiväunia. Niiden aikana oli pakko lukea viime viikolla yksi mielenkiintoinen teos.
Tämä kirja oli lokakuun alussa ilmestynyt Ville Lähteen kirjoittama Niukkuuden maailmassa.
Lähde ei pohdi kirjassaan kuitenkaan niukkaa aikaa lapsiperheessä. Lähteen teema on niukkuus luonnonvarojen ja resurssien käytön näkökulmasta. Mitä tarkoittaa esimerkiksi öljyn, makean veden, viljelysmaan ja ruuan ehtyminen.
Samaan aikaan kun suomalaisilla on vaurautta enemmän kuin koskaan, kärsivät miljoonat aineellisesta kurjuudesta ja luonnonvarat hupenevat. Tämän ristiriidan ympärille Lähde kirjoittaa lähes 200 sivua silkkaa asiaa.
Itse niukkuuskin on osin ristiriitaista ja monesta suunnasta ilmenevää: Yhteiskunta on täysin riippuvainen öljystä. Öljy uhkaa kuitenkin vähentyä. Toisaalta ilmastonmuutoksen näkökulmasta emme millään voi käyttää edes tunnettuja fossiilisten polttoaineiden varantoja.
Edelleen fossiiliset polttoaineet, ilmastonmuutos ja esimerkiksi ruuan tuotanto nivoutuu erottamattomalla tavalla yhteen.
Kirjassaan Lähde kuvaa esimerkiksi ravinnontuotannon tulevaisuuteen vaikuttavia niukkuustekijöitä hyvin:
– tuotannon riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja varsinkin öljystä
– ilmastonmuutos ja sen aiheuttama viljelyolojen muutos (etenkin sademäärien muutos)
– eläinproteiinin tuotannon ja kulutuksen suuri osuus ja jatkuva kasvu
– eroosio ja hedelmällisen viljelysmaan menettäminen
– kalakantojen heikkeneminen
– väestönkasvu
– teollisten lannoitteiden kallistuminen raaka-aineiden hupenemisen ja energian kallistumisen vuoksi
– kasvien lisääntyvä energiakäyttö
Talvivaaran kaivos on myös yksi surullinen esimerkki niukkuuden ongelmista.
”Malmivarojen käyttö on toisaalta oma niukkuuskysymyksensä. Talvivaaran tapaus kuvastaa hyvin vallitsevan talousajattelun yksiulotteiden resurssikäsityksen konkreettisia vaikutuksia. Kun louhinnan taloudellinen houkuttelevuus kasvaa, siirrytään käyttämään heikompia malmiesiintymiä. Kaivostoiminnan paikalliset ongelmat tai vaikutukset ympäristön yhteishyvään nähdään vain erillisinä ’ulkoisvaikutuksina’, joiden taloudellinen merkitys riippuu vain ihmisten reaktioista ja poliittisista suhdanteista. Huonosti tuottavien kaivosten kaatuminen on vain yksittäinen ongelma, ei laajempi, koska oletetaan, että luonnonvarojen yleinen runsaus ja väistämätön korvautuvuus luo uusia houkuttelevia sijoituskohteita.”
Lähde sivuaa kirjassaan ohimennen myös sitä kaikkein tärkeintä motiivia toimia ympäristöasioiden puolesta ja huomioida niukkenevat resurssit tulevaisuuden päätöksenteossa.
”Vaikka ihmistoiminta voi tuskin koskaan tuhota kaikkea elämää maapallolta, se voi murtaa peruuttamattomasti kulttuurien säilymisen edellytykset tai tuhota nykyisen kaltaisen monipuolisen elämän mahdollisuudet erittäin pitkäksi ajaksi. Maapallon laajuisia olosuhteiden mullistuksia ja massasukupuuttoja on ollut aiemminkin, mutta tuskin kukaan kokee niiden jäljittelyä moraalisesti, taloudenhoidollisesti tai poliittisesti mielekkääksi. Toipuminen vie niin pitkän ajan, että se on kaiken inhimillisen tuolla puolen.”
Kiitos Ville Lähde erinomaisesta kirjasta!