Vieraskynäblogissa Annukka Berg. Kirjoitus on alunperin julkaistu kulutus.fi -sivuilla.
Olen taas tänä kesänä törmännyt toistuvasti tilanteeseen, jossa itseni kaltaisia cityvihreitä syytetään marjametsien ja maaseudulla sijaitsevan ”aidon luonnon” välttelystä. Keskustelun juonena on, että todellinen kiinnostus ympäristöä kohtaan voidaan osoittaa vain jokakesäisellä poimintarituaalilla tai hylätyn kyläkoulun remontoinnilla. Muuten ei ole oikeasti kiinnostunut maapallon kohtalosta.
On hämmentävää huomata, miten laajasti cityvihreiksi leimatut, heidän oletetut ajatuksensa ja elämäntapansa, ärsyttävät Suomessa. Ja ihan niin kuin monen muunkin ryhmän kohdalla, stereotypiat kukoistavat rehevinä. Vaikka en itse aio lähteä tänä kesänä mustikkaan, monet vihertävät kaupunkilaiset ystäväni kyllä suuntaavat metsään ämpärit kourassa. Itse asiassa luonnon antimien keräily on tällä hetkellä niin hip ja pop, että on vähän noloa tunnustaa marjastavansa lähinnä Alepan pakastelaatikolla.
Miksi cityvihreä on melkein kirosana, vaikka vihertävät kaupunkilaiset ovat keskimäärin ihan kunnollisia kansalaisia? Oman kokemukseni mukaan monet heistä ovat aktiivisia toimijoita, jotka pyrkivät vaikuttamaan elinympäristönsä viihtyvyyteen. Tutkimustenkin perusteella cityvihreät ovat pitkälle koulutettuja veronmaksajia, jotka tekevät tietoisia kuluttajavalintoja. Onko se nyt niin kamalaa?
Ehkä cityvihreiden suurin synti ei löydykään toiminnasta vaan asenteesta. Lopulta syytösten ytimessä tuntuu nimittäin olevan vihertävien kaupunkilaisten – kuviteltu – ylimielisyys ja kaksinaamaisuus. Ja mikäänhän ei ole jantelagenin Suomessa pahempaa kuin se, että luulee olevansa parempi kuin joku muu. Laiska ja tietämätön vastarannan kiiski sen sijaan saa olla, varsinkin jos heikkoutensa tunnustaa.
Ymmärrän, mistä ylimielisyyssyytökset tulevat. Monet tuntemistani vihertävistä kaupunkilaisista ovat ottaneet asioista selvää. Kun heidän kanssaan keskustelee, tulee helposti besserwisseriyden yliajamaksi. Monesti kyse on kuitenkin vain siitä, että toinen on aidosti lukenut läksynsä – ei siis ikävästä asenteesta tai toisen kokemuksen vähättelystä. On oma ongelma, jos itsetunto ei kestä sitä, että toinen tietää enemmän.
Myös kaksinaamaisuus-syytöksessä voi olla kyse erilaisista kulttuureista ja niiden kohtaamattomuudesta. Jollekin marjametsään meno saattaa olla paluuta lapsuuden juurille, hiljentymistä ja vuorovaikutusta luonnon kanssa. Mutta mitä jos jollekin toiselle samaa roolia toimittaa pyöräily Helsingin keskuspuiston halki? Täytyykö kaikkien hoitaa luontosuhdettaan samalla tavalla? Ja mitä jos jonkun ympäristöhuoli kumpuaa ostarilla vietetyistä tunneista ja siitä syntyneestä ymmärryksestä, että kulutusvirrat ovat tosissaan pielessä tällä pallolla?
Moni on varmasti viime vuosina saanut yliannostuksen suvaitsevaisuuspuheesta ja niistä eri ryhmistä, joita meidän kaikkien pitäisi sietää ja ymmärtää. Kaiken uhalla lisään nyt vielä listaan yhden ryhmän – nuo ärsyttävät cityvihreät. Siedätyshoitoon pätevät samat neuvot kuin muihinkin epäilyttäviin ryhmiin: Hanki itsellesi vaikka yksikin vihertävä kaupunkilainen ystävä. Saatat huomata, että he tarkoittavat hyvää ja osaavat olla ironisia myös itseään kohtaan. Cityvihreisiin kannattaa sopeutua, sillä he ovat tulleet jäädäkseen.
Annukka Berg on ympäristöasioihin erikoistunut tutkija ja toimittaja, joka yrittää olla kiva vihertävä kaupunkilainen vaikka ärsyttääkin monia
Onhan siinä aavistu ”asenteellisuutta”, kun marjanpoimintaa kutsutaan rituaaliksi. 😉 Kun meillä poimitaan normivuotena noin 500 litraa kotimaisia luonnonmarjoja, ei se minusta ole mikään rituaali, vaan ylivoimaisen kestävä ja ekologinen tapa hankkia luonnonmukaista lähiruokaa.
Mutta asia on juuri niin kuin kirjoitat. Ihmisen luontosuhdetta ei ratkaise asuinpaikka, vaan se, millainen suhde hänellä on luontoon. Maalla asuminen ei luo läheistä (positiivista) luontosuhdetta, jos luonnon tarkkailu tapahtuu pääosin kiikaritähtäimen takaa. Ohueksi se jää myös jos keskittyy lukemaan niitä ”läksyä” kirjasta kerrostaluhuoneistossa.
Onko muuten huoli ympäristöstä, väestöräjähdyksestä ja ekokatastrofista sama asia kuin luontosuhde?
Annukalle tsemppiä! Olen kohtuus-aktiivina törmännyt vastaavaan syyllistämiseen – ”kolmen tonnin kuukausipalkkaa nauttivat kohtuusihmiset eivät ole kohtuullisia”. Kenellä meistä on mikin palkka (joukossa on runsaasti opiskelijoita ja eläkeläisiä) ja onko 3000 e miinus verot itse asiassa valtava liksa, on kysymys sinällään. Toki sillä elää ”cityssäkin”, kunhan ei tuhlaa.
Taustalla saattaa olla syyllistäjien itsetunnon pulmat ja yksinäisyydessä kehitellyt mielikuvat, jotka eivät oikein kohtaa realiteettien kanssa.
Sitä toki toivoisin, että vihreät kunnallispolitiikassa asettuisivat vastustamaan viimeisten commonsien yksityistämistä, se olisi kohtuuden edistämistä se.
Ärsytyksen syyt riippuvat myös siitä, mitä cityvihreä kenellekin tarkoittaa. Maalla asuvan näkökulmasta cityvihreä voi olla juurikin se kirjoituksessa mainittu luonnosta vieraantunut kaupunkilainen, jolle luonnonsuojelu tarkoittaa abstrakteja asioita kuten hiilijalanjälkeä. Kaupunkilaiselle, jolle ympäristöasiat eivät ole tärkeitä, cityvihreä voi olla ärsyttävä syyllistäjä ja besserwisseri. Anarkismiin ja syväekologiaan kallellaan olevien kirjoituksissa cityvihreä taas tuntuu tarkoittavan jonkinlaista kevytvihreää, joka on kyllä valmis muuttamaan kulutustottumuksiaan mutta ei järjestelmää. Tästä näkökulmasta cityvihreät eivät ole pelkästään ärsyttäviä vaan suorastaan vaarallisia, sillä he pitävät yllä harhaluuloa siitä että ekokatastrofista selviämiseen riittäisi elämäntavan pieni hienosäätö ja vihreä kapitalismi.
Pitäisi siis ensin tietää, mistä puhutaan ja missä kontekstissa, kun puhutaan cityvihreistä.
Ympäristötietoisella ihmisellä ei välttämättä ole varsinaista luontosuhdetta ollenkaan; jos luontosuhde ymmärretään luonnossa liikkumisena, luontotuntemuksena ja luonnosta hyötymisenä; marjastaminen, kalastus ym on tällöin ravinnonhankintaa, joka itse asiassa on lähiruokaa ja ekologista, ei suinkaan mikään rituaali tai jotain mistä pitäisi eettisistä syistä kieltäytyä.
Cityvihreillä vihreys on usein korvannut uskonnon eikä varsinainen luontosuhde liity asiaan ollenkaan. Onko ”maapallon kohtalosta kiinnostunut” ihminen kiinnostunut myös luonnosta vai onko metsät hänelle vain maapallon tarvitsema hiilinielu ja metsän lajisto tarpeellista biodiversiteettiä. Onko tämä ”enemmän tietäminen” vain esim. Maailman tilan referoimista ja omien ympäristöystävällisten kulutustottumuksien ja ostamisien/ostamatta jättämisien raportoimista. (Tästä voikin sitten miettiä miten citycihreys eroaa joistakin fanaattisista jonkin uskonnon julistajista, jotka myöskin ”tietävät enemmän” ja osaavat kertoa miten muiden tulisi elää oikein jne…). Cityvihreillä juuri kuluttaminen liittyy vahvasti ympäristöystävälliseen elämäntapaan ja tuo marjastamisen pitäminen rituaalina on hyvä esimerkki tästä; marjathan voi myös hankkia sieltä pakastealtaasta (vaikkei se kovin ympäristäystävällistä olekaan). Toinen hyvä esimerkki on älä-osta-mitään- päivä, joita itse olen viettänyt jo lapsuudesta asti useita viikossa ilman numeroa, earth hour- tapahtumasta puhumattakaan. Mökkeillessä tulee tätäkin harrastettua ilman, että tulee tarve raportoida somessa miten on mennyt. 😀
Kiitokset hyvistä kommenteista ja pahoittelut, että reagoin niihin näin hitaasti. Oma some-aika on ollut kortilla, kun meidän lapsukainen on niin pieni ja vikkelä.
En tarkoittanut vähätellä marjastamista, kun puhuin siitä rituaalina, sillä metsästä voi saada todella huomattaviakin määriä terveellistä ruokaa. Lähinnä viittasin siihen, että jokavuotisella keräilyllä voi olla myös rituaalinen funktio tietynlaista elämäntapaa ja identiteettiä uusintavana tapahtumana. Antropologiaan perehtyneethän varmasti tietävätkin, että kaikenlaiset rituaalit ovat olennainen osa sosiaalista elämää. Samalla monilla vahvoilla rituaaleilla voi olla myös tärkeitä käytännöllisiä merkityksiä. Pekka Raukon 500 litran keräilysaalis on hatunnoston arvoinen! Itsekin haaveilen, että jossakin toisessa elämäntilanteessa pääsen itse samaan. Mutta se on toistaiseksi haavetta vain.
Hyvä pointti Jannelta se, että olisi ollut syytä määritellä tarkemmin, mitä cityvihreällä tarkoitan. Itse ymmärrän termin viittaavan ympäristöasioista kiinnostuneisiin ja niistä välittäviin kaupunkilaisiin. Mutta kyseessähän on ehkä vähän negatiivissävytteinen leimakirves, jolla iskettäessä tehdään usein muitakin oletuksia leimatuksi tulleesta kohteesta.
Oli mukavaa lukea Kirstin kokemuksia siitä, miten 3000 e tienaava voidaan mys leimata liian suurituloiseksi kohtuudesta puhumaan. 3000 e lienee kuitenkin nykyään alle suomalaisten keskitulojen. Joka tapauksessa ihminen ei saa aina palkkaansa valita – oli se sitten suuri tai pienempi. Kannattaisin ylipäänsä sellaista, että annettaisiin ihmisten elää myös vähän toisin kuin saarnaavat. Monet elävät kuitenkin rakenteiden paineessa.
Olen myös samaa mieltä Saran kanssa siitä, etteivät luontosuhde ja ympäristökiinnostus/-herätys ole sama asia. Harmillisen usein nämä kuitenkin sotketaan. Ja näin taisin vähän itsekin tuossa yllä tehdä;))
Varmasti monessa asiassa ”cityvihreät” ovat lukeneet läksynsä ja tietävät asioista paljon. Mutta usein törmää myös oikeasti asennevammaan, joka tulee esiin ihmisten lokeroimisena ja pyrkimyksinä alistaa ”väärin” toimivat ihmiset oman ideologiansa mukaiseen elämäntapaan, vaikka sitten käyttäen perusteena uskonnon asemaan nostettuja luontoarvoja, tai kuvitteellisia sellaisia. Usein myös tämä kirjoittajan esiin tuoma tieto ja läksyjen lukeminen on kovin pinnallista, kriittiseen tiedonhankintaan ei ole vaivauduttu. Tietoa kun on nykymaailmassa helppo hankkia korvasyyhyyn, valikoiden tutkimuksia ja tuloksia, jotka tukevat etukäteen valittua mielipidettä, usein silläkin tiedon tasolla kykenee jyräämään tavallisen ihmisen yli hyvin.
Yhtenä esimerkkinä otan vaikkapa kovan kohun läpikäyneen jätevesiasetuksen ja sitä seuranneen lain. Useimmat vihreät ovat nielleet kritiikittömästi ympäristöministeriön totuutena julistaman väittämän, että haja-asutusalueen jätevesien sisältämästä fosforista ja typestä 50% kulkeutuu vesistöjä rehevöittämään, vaikka asiaan syvällisemmin perehtyneet tietävät, että kyseinen väite on ympäristöministeriön hatusta tempaisema arvio, sitä kun ei ole koskaan edes perusteellisesti tutkittu, mitä tapahtuu talouden jätevesien ravinteille, jotka sakokaivojen jälkeen imeytetään maahan tai lasketaan oman pihan avo-ojaan. Biologiasta kuitenkin tiedetään, että jätevesi ei suinkaan ole myrkkyä, vaan fosforit ja typet ovat luonnon kiertokulussa normaaleja ravinteita, joiden tulisikin palautua hallitusti luontoon. Harva on vaivautunut perehtymään ihan itse biologiaan ja selvittämään, miten vähän vaikkapa fosforia kotitalous tuottaa ja mitä sille tapahtuu ihan biologian perusteiden mukaan, kun se päätyy maaperään mikrobien ja kasvien ravinnoksi. Tuskin moni on selvittänyt ihan itse, montako hehtaaria Suomessa on maata asukasta kohden ja minkä verran ympäröivää maata haja-asutusalueen kiinteistöä kohden.
Toinen cityvihreiden harhakuva on kuvitelma siitä, että luonnon kannalta olisi suotuisaa tiivis yhdyskuntarakenne. Kaupunkilaisen hiilijalanjälkihän on tutkitusti suurempi tai toisten tutkimusten mukaan saman suuruinen kuin maalaisen, eikä tarvitse kovin suurta perehtyneisyyttä käsittääkseen mistä tämä johtuu.
Ehkä kaikkein keskeisin syy, miksi cityvihreät keräävät päälleen kriittisyyttä, on nimenomaan heidän uskonnon omainen asenteensa toisia ihmisiä kohtaan, monet heistä katsovat oikeudekseen luontouskontonsa varjolla pakottaa muut ihmiset omaan elämäntapaansa, rajoittaa muiden valinnan vapautta, vaikkapa asuinpaikan valinnan suhteen. Käytännössä tämä johtaa mm. maakuntakaavoituksen avulla tapahtuvaan pakko-ohjaukseen (haja-asutusalueen vapaan rakentamisen rajoittaminen). Argumentit tällaisen toiminnan puolesta ovat enemmän uskonnollisen fanaattisia kuin vapauden ja demokratian mukaisia, etenkin kun tietopohja koostuu etukäteen valittua aatetta tukevien tutkimusten haalimiseen ja lukemiseen.
Erityisesti Suomessa olisi tilaa ja edellytyksiä elää sulassa sovussa ja antaa myös toisten elää, myös niiden, jotka haluavat elää eri tavoin kuin itse. Tässä olisi vihreillä opettelemista, luontoarvojen käyttö toisten alistamiseen ja pakottamiseen ei ole sen paremmin perusteltua kuin uskonnon käyttö samaan tarkoitukseen. Harvoin kuulee maalla asuvan esittävän vaatimuksia siitä, miten kaupungissa olevan cityvihreän tai yleensäkään kaupunkilaisen tulisi elää, maalaiset eivät halua puuttua lakeihin ja sääntöihin, jotka koskevat kaupungissa elämistä. Sen sijaan cityvihreät ja jotkut muutkin kaupunkilaiset ovat hyvin kärkkäitä määräilemään maalla asuvien ihmisten elämää ja sekaantumaan siihen. Demokratian perusajatus on kuitenkin se, että ihmisillä on ensisijainen määräysvalta oman elinpiirinsä asioihin. Se, että haluaa kärkkäästi määräillä ja puuttua toisten ihmisten elinpiirin asioihin, osoittaa sekä demokratian että muiden ihmisten halveksuntaa ja itsensä korottamista muiden yläpuolelle.