Luovuutta lehtiroskiksesta

Luin hiljattain Alf Rehnin kirjan Vaaralliset ideat. Kirja muistutti minua siitä, että todellinen luovuus syntyy tiukassa tilanteessa ja yllättäviä konteksteja hyödyntäen.

Itse olen huomannut tämän omassa arjessani seuraavasti: Mitä tiukempi työtilanne on ja mitä useammissa tilaisuuksissa käyn, sitä enemmän saan uusia ideoita ja keksin ongelmiin erilaisia ratkaisuja.

Sen sijaan lomalla aivot lyövät tyhjää, tylsistyn enkä keksi välttämättä aihetta edes yhdelle blogikirjoitukselle. Joutilaisuus ja tila eivät saa itseäni liikkeelle. Niukkuudesta syntyvään luovuuteen perustuu myös ”Think Jugaad” -ajattelu.

Rehnin luovuuskurssi kuuluu siis seuraavasti: Pidä huolta, että omaksut joka päivä jotain uutta, jotain odottamatonta, mitä et tiennyt aikaisemmin, mutta rajoittamatta millään lailla sitä, mistä tämän uuden tiedon hankit. Lue uusia yllättäviä lehtiä, arvo Wikipedian sivuja ja lue satunnaisista asioista. Kokeile uusia asioita, tapaa erilaisia ihmisiä.

Rehn kirjoitti kehittävänsä omaa luovuuttaan ostamalla kaupasta säännöllisesti uusia lehtiä, joita ei ollut koskaan aiemmin lukenut. Mietin itsekin samaa. En kuitenkaan viitsi ostaa lehtiä uutena kaupasta, vaan dyykkaan ne kätevästi lehtiroskiksista. Tämän idean keksin Nelli Heinimon kulutus.fi -kirjoituksesta: Dyykattu lukuelämys.

No näin olen nyt sitten viime aikoina toiminut. Esimerkiksi sunnuntaina (17.6.) ruokakaupassa käydessäni poimin muutaman lehden lehtiroskiksesta.

Tarkemmin ottaen poimin mukaani lehtiroskiksesta seuraavat lehdet:
– 3T Teknologia, talous, työelämä
– Aino – Aallon ylioppilaslehti
– Ammatissa pro -lehti
– Apteekin hyllyltä – Yliopiston Apteekin Uniikki-asiakaslehti
– Elle
– Lääkärilehti
– Opettaja-lehti
– Taku – Taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö taku ry:n lehti
– Uudenmaan insinööri -lehti
– Uusi Insinööri -lehti

Uskomatonta miten paljon lehtiroskiksistä löytyykään erilaisia aikakausi- ja ammattilehtiä siitä huolimatta, että suurin osa käpyläläisessä roskiksessa näyttikin olevan vanhoja Hesareita.

Seuraavaksi sitten vain lehtiä selaamaan ja omia ajatuksia tuulettamaan!

Yksi kommentti artikkeliin ”Luovuutta lehtiroskiksesta”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”
Nyt on aika juhlia, koska tänään siitä tuli totta! Helsinki on hiilivapaa kun Salmisaaren kivihiilivoimala suljettiin. 

Lukemattomat ihmiset ovat vuosia ja vuosikymmeniä tehneet tämän eteen väsymättä töitä. Nöyrä ja iso kiitos teille kaikille. Tiedätte kyllä keitä olette. 💚🌍