Vieraskynäblogissa Hannele ”Hanu” Luukkainen
Suomeen tuodaan tätä nykyä vuosittain noin pari tuhatta rescue –koiraa lähinnä Etelä- ja Itä-Euroopan maista.
Jokainen koira – myös löytökoira toivoo itselleen kunnollista ja rakastavaa kotia. Kotia, joka olisi juuri hänelle sopiva.
Eläinsuojeluyhdistysten ja rescue –järjestöjen tehtävänä on paitsi toteuttaa tämä toive, myös yksi yhteinen tavoite: vähentää löytökoirien määrää.
Toki ensin pitää olla selvillä mistä näitä löytökoiria oikein tulee. Valtaosa varmastikin on kylmästi jätetty heitteille ja monet ovat alun perin lähtöisin pentutehtaista. Pentutehtaissahan koirista kiskotaan maksimihyöty minimipanoksin. Ongelmina ovat mm. toistuvat tiineydet, sisäsiittoisuus, liian varhaiset vieroitukset ja sairaudet sekä koirien kasvattaminen kurjissa oloissa ja ahtaissa häkeissä. Kaiken takana ovat ahneet ja julmat ihmiset. He tienaavat myymällä koiria kaduilla, toreilla ja ilmaislehdissä sekä netissä tyyliin ”rotukoiria alehintaan” tai ”pieniä koiria edullisesti”. Heitteillejättöjen taustat voivat olla moninaiset, mutta oikeasti kukaan eläinrakas ihminen ei voi hylätä lemmikkiään. Rangaistusten ohella tarvitaan myös asennekasvatusta.
Löytöeläinten pelastamisessa ei kuitenkaan riitä pelkkä eläinrakkaus, mukana on oltava sekä järki että tunteet. Mitään eläintä ei pidä ottaa tai ostaa hetken mielijohteesta eikä säälistä, vaikka trokarin kassista kurkottaisi kuinka suloinen koiranpentu tahansa. Monissa maissa lemmikkieläinbusineksessa on mukana kansainvälisiä liigoja, jotka teettävät koiranpentuja yhdessä maassa ja rahtaavat niitä sitten myyntiin toiseen maahan muka pelastettuina eläiminä.
Eläinyksilön kannalta on tietenkin tärkeää se, että juuri hänet pelastetaan, mutta se ei riitä, sillä se ei ratkaise itse ongelmaa. Monissa tapauksissa se johtaa vain loputtomaan ketjuun koirasukupolvien kärsimyksiä, jos kauppa käy ja hämärä business kannattaa. Yhden kaupaksi saadun pennun tilalle tuotetaan välittömästi uusia.
Ponnistukset pitää siis suunnata ongelman alkulähteille ja pyrkiä saamaan muutoksia lainsäädäntöön siten, että pentutehtailu loppuu ja eläinten heitteillejätöt tulevat rangaistaviksi teoiksi. Eläinsuojeluvalvontaa on lisättävä rutkasti kaikissa ongelmamaissa. Lisäksi kunkin maan omia eläinsuojeluyhdistyksiä voidaan auttaa käytännön työssä, adoptiotoiminnassa, rokotus ja sterilointikampanjoissa yms. sekä materiaali- että raha-avustuksin ja osaamista jakamalla. HESY ei tuo koiria ulkomailta, mutta auttaa eläinsuojeluyhdistyksiä monissa maissa Intiaa myöten. Eläinten kohdalla pätee sama taloudellinen lainalaisuus kuin kehitysavussakin eli sillä rahalla, joka kuluu Suomessa yhden yksilön auttamiseen, pystytään kohdemaassa auttamaan useampia.
Vastaavasti on mietittävä miten apu saadaan parhaiten perille. Löytökoirien auttamista voidaan varmasti tehostaa myös järjestöjen yhteistyöllä. Juuri äskettäin järjestetty löytökoiralauantai on tästä hyvä esimerkki. Ehkä kannattaisi perustaa myös jonkinlainen kokemuspankki, johon voisi kasata hyödyllistä tietoa löytökoirien tilanteesta eri maista.
Löytöeläinten maahantuontiin liittyy myös useita riskejä riippuen siitä miten vastuuton tai vastuullinen tuojataho on. Suomeenkin eläimiä salakuljetetaan ja tuodaan muka omana lemmikkinä tarkoituksena kuitenkin myydä se myöhemmin. Laittomasti tuotu eläin on terveysriski paitsi muille eläimille myös ihmisille. Kyseessä voi olla penikkatauti, rabies, heisimato, joka ihmiseen siirtyessään aiheuttaa vaarallisen ekinokokkitartunnan, punkit, kirput jne. Eläimen kannalta tässä on surullisinta se, että laiton tuontieläin joko palautetaan alkuperämaahan tai lopetetaan. Viime vuosina jopa monta kymmentä eläintä kokee vuosittain tämän kohtalon.
Eläinten maahantuontia harjoittavien rescue –järjestöjen vastuu on suuri. Ensinnäkin on vastattava siitä, että sijoitetaan vain taustaltaan tunnettuja ja terveitä eläimiä. Toiseksi on huolehdittava jälkivalvonnasta ja annettava tukea adoptiokodeille koirien koko eliniän ajan. Kolmanneksi joku raja on asetettava myös sille, montako koiraa sijoitetaan yhteen perheeseen. Neljänneksi uudelle kodille on rehellisesti kerrottava mitkä ovat kokonaiskustannukset kuin myös ne haasteet ja ongelmat, joita löytökoiran sopeuttamisessa kotikoiraksi ja yhteiskuntakelpoiseksi voi koitua. Koirankin tulevaisuuden kannalta on parempi kertoa sen olevan ”kävelevä katastrofi” kuin antaa kiiltokuvamainen kuvaus koiran luonteesta tai tavoista. Ja viidenneksi on oltava varma, ettei lisää toiminnallaan pentutehtailua tai heitteillejättöjä.
Paras työkalu estää lemmikkien laitonta kauppaa ja ehkäistä varkauksia on tunnistusmerkitä kaikki eläimet ja perustaa ei vain valtakunnallinen vaan koko EU:n laajuinen lemmikkieläinrekisteri. Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinenhän on sitä ajanut ja itsekin toivon, että se menisi läpi.
Hannele ”Hanu” Luukkainen on Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu