Osallistuin (13.10.) Säätytalolla opetusministeriön nuorisoyksikön sekä arviointi- ja avustustoimikunnan järjestämään järjestöseminaariin.
Tilaisuuden kiinnostavinta antia oli Nuoran pääsihteeri Tuomas Kurttilan puheenvuoro Nuorten vapaa-aikatutkimuksesta. Kesällä 2009 ilmestyneen selvityksen mukaan yhä harvempi nuori kiinnittyy järjestöihin. Nuorten toiminta yksilöllistyy ja projektisoituu. Yhä harvempi nuori kokee voivansa vaikuttaa yhteisiin asioihin.
Järjestöosallistumisen laskua on tapahtunut erityisesti kaikkein nuorimpien osalta. Ne jotka osallistuvat järjestötoimintaan, osallistuvat siihen myös harvemmin kuin aiemmin ja suhtautuvat siihen aiempaa kriittisemmin. Lisäksi ne nuoret, jotka eivät ole mukana järjestötoiminnassa ovat järjestöaktiiveja tyytyväisempiä elämäänsä. Tämä asettaa merkittäviä haasteita perinteiselle järjestötoiminnalle.
Olen itsekin kirjoitellut aiheesta parissakin Helsingin Sanomien vieraskynä-tekstissäni
– Vaikuttaminen siirtyy kabineteista kaduille, verkkoon ja julkisuuteen (11.7.2009)
– Yksilöllinen kevytaktivismi on uutta kansalaistoimintaa (1.7.2008)
Nuorten kansalaistoiminnan näkökulmasta toimintaympäristö on rajussa muutoksessa. Kurttila nimesi omassa puheenvuorossaan neljä toimintaympäristön muutostekijää. Näitä ovat (1) väestön ikärakenteen nopea muutos, (2) järjestökiinnittyneisyyden laskeminen, (3) nuorien heikko rooli vapaa-ajan toiminnan suunnittelussa ja (4) ystäviä tavataan harvemmin kun sosiaalinen vuorovaikutus digitalisoituu.
Arviointi- ja avustustoimikunnan puheenjohtaja Anssi Kujalan mukaan yleisesti ottaen nuorilla menee kuitenkin paremmin kuin koskaan aiemmin. Välit vanhempiin ovat hyvät, päihteiden käyttö on vähentynyt, lukeminen lisääntynyt ja koulutustaso on aiempaa parempi. Lisäksi matkustellaan enemmän ja ollaan aiempaa yhteisöllisempiä. Toisaalta synkkiäkin pilviä on ilmassa. Tällä hetkellä nuoret liikkuvat liian vähän ja ylipaino lisääntyy, myös mielenterveysongelmat lisääntyvät sekä yhteiskunnallinen osallistuminen hiipuu.
