Istuin 23.9. aamupäivän Energiateolliuuden ympäristöjärjestöille järjestämässä keskustelutilaisuudessa Viikin Gardeniassa. Tavoitteena oli puhua siitä, millä Suomessa tuotetaan tulevaisuudessa energiaa. Samalla pääsimme tutustumaan Gardenian pientuulivoimalaan eli Viikkeriin.
Energiateollisuudella on selkeä näkemys siitä, että tulevaisuudessa energiantuotantosektorin tulee olla lähes päästötön. Tämä on tietysti erinomaisen hyvä asia! Vaikka kokonaisenergiankulutus kääntyisikin laskuun, sähkönkulutus jatkaa Energiateollisuuden mukaan kuitenkin kasvua.
Keinoista kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa on monta mielipidettä. Energiateolliusuus uskoo ydinvoimaan, turpeen energiankäytön jatkumiseen sekä vesivoiman lisärakentamiseen. Ympäristöjärjestöt sen sijaan peräänkuuluttavat energiatehokkuustoimenpiteitä ja uusiutuvia energialähteitä.
Siitä ollaan kuitenkin yhtä mieltä, että tuulivoimaa tullaan Suomessa rakentamaan lähitulevaisuudessa todella paljon. Energiateollisuuden näkökulmasta pullonkaulana ovat kuitenkin kaavoitus ja hitaat lupaprosessit. Ihmiset kyllä kannattavat tuulivoiman lisärakentamista, mutta eivät oman mökkinsä tai asuinalueensa lähistölle. Nimby-ilmiö nostaa päätään. Itse ottaisin omalle pihalleni suuren tai pienen tuulivoimalan vaikka heti.
Energiatuotannosta on lähivuosien aikana poistumassa suuri määrä polttolaitoskapasiteettia. Olennaisen tärkeää on, että kattiloiden uusiminen ei tule perustumaan kivihiilen tai turpeen energiakäyttöön. Jyväskylän turpeeseen perustuva Keljonlahden voimalaitos on surullinen esimerkki siitä, mihin homma voi pahimmillaan johtaa. Kaupunki on lukkiutunut fossiilisiin polttoaineisiin vuosikymmeniksi. Jyväskylän asukkaiden hiilidioksidipäästöt henkeä kohden ovat varmaankin maailman korkeimmat.
Päivän mittaan annoin lyhyen haastattelun Vihreä Lanka –lehdelle YK:n ilmastohuippukokouksesta: Synkät pilvet varjostavat yhä ilmastosopimusta. Lisäksi pidimme Suomen luonnonsuojeluliitossa tulevaisuustyöryhmän palaveria tulevana viikonloppuna Asikkalassa järjestettävistä tulevaisuusvisiopäivistä. Itse olen paikalla vetämässä työryhmätyöskentelyä.
Illalla katsoin Annika Grofin Liikkumavara -dokumentin. Teoksessa seurataan yhden lain eduskunta- ja valiokuntakäsittelyä. Itsekin usein eduskunnassa ja valiokunnissa asiantuntijana käyneenä täytyy todeta, että dokumentti oli varsin aidon ja todellisen oloinen. Hyvä, että suomalaista päätöksentekoa voidaan näin avata suurelle yleisölle. Tekninen toteutus erityisesti äänen suhteen yski kuitenkin pahemman kerran.