Osallistuin perjantai aamuna Vapaan sivistystyön Virtapiiri -seminaarin (http://www.vsop-ohjelma.fi/index.php?k=5054) paneelikeskusteluun. Aiheena oli kansalaisvaikuttamisen kuilut ja katkokset.
Keskustelu paneelissa oli paikoin yllättävän vanhakantaista. Äänestäminen vaaleissa ja osallistuminen puolupoliittiseen toimintaan nähtiin keskeisenä kansalaisvaikuttamisen mittarina. Keskeiseksi haasteeksi nähtiin tiedon puute. Oi voi. Omasta mielestäni osallistumisen tavat ovat muuttuneet enemmän arkielämävälitteisiksi eikä äänetäminen kerro yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta vielä välttämättä yhtään mitään. Tietoa taas on saatavilla aivan tarpeeksi. Ongelmana on pikemminkin tiedon soveltaminen käytäntöön, esimerkiksi se, että yhteiskunnan rakenteet eivät tue ympäristöystävällistä toimintaa.
Illalla kävimme syömässä Annukan kanssa Ravintola Kotossa sushia. Ei, en syönyt kalaa, vaan tarjolla on myös vegaanillekin sopivaa kasvissushia.
Lauantaina oli Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin kevätkokous Tammisaaressa. Samalla teimme mukavan retken Raaseporin linnan (http://fi.wikipedia.org/wiki/Raaseporin_linna) alueelle sekä kävimme kävelemässä Tammisaaren Ramsholmenissa. Kevät on tulossa ja bongasimme monia kasvilajeja sekä lintuja.
Kevätkokouksessa kuulimme asiaa paikallisista ympäristökysymyksistä sekä kävimme läpi normaalit kevätkokousrutiinit eli toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Lisäksi teimme julkilausuman kelluvista asunnoista. Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin mielestä on tehtävä perusteellinen selvitys vireillä olevien kelluvien asuntojen mahdollisista haitoista. Kelluvien asuntojen haitoista ei ole tarkkaa tietoa, joten niiden rakentamiseen ei tule myöntää lupia ilman riittäviä selvityksiä.
Sunnuntaina kirjoitin kolumnin talonvaltauksista http://www.kansanvalta.fi –puheenvuoroja palstalle. Lisäksi luonnostelin yhteistä julkilausumaa ympäristö- ja rauhanjärjestöille ilmastonmuutoksesta sekä valmistelin Suomen luonnonsuojeluliiton lausuntoa EU:n komission ilmasto- ja energiapaketin vastuunjakodirektiivistä ympäristöministeriölle.
Viikon suorituksista. Viikon aikana tein palkkatyötä 41,5 tuntia, jatko-opintoja 5,5 tuntia ja vapaaehtoistyötä 33 tuntia. Omasta kunnostani pidin huolta pyöräilemällä 80 km ja käymällä neljä kertaa juoksemassa (40 km) – yhteensä kuntoilua noin 7,5 tuntia. Viikon osalta toiminnalliseksi hyötysuhteeksi (kun kuuden tunnin vuorokausittainen nukkuminen otetaan pois) muodostui 69,44 prosenttia.