Kesäloman aluksi tein omatoimisen täysmatkan triathlonin. Nyt kesäkauden päätteeksi oli vuorossa puolimatka.
Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 kilometriä meni aikaan 37:53 keskisykkeellä 119. Suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihtoon meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join kuusi desilitraa nestettä (vettä ja appelsiinimehua).
Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin ja kehätien vartta sekä Malmin lentokentällä. 55 kilometrin kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä, jossa oli Noshtin poretabletti, ja 0,75 litraa urheilujuomaa.
Viimeiset 30 kilometriä vaivasi harmillisesti pyöräilijän, vai juoksijan, polvi. Vauhti piti pudottaa todella minimiin. Yhteensä 90 km pyöräilyyn tuhrautui aikaa 3 tuntia 42 minuuttia. Keskisyke oli 117. Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä neljä desilitraa vettä.
Tässä kohtaa tuli vastaan omatoimitriathlonin hienous ja samalla sen ongelma. Vaihto meni nimittäin plörinäksi, koska jäin miettimään, kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia.
Lopulta päätin jatkaa matkaa. Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 kilometrin kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 kilometrin juoksu meni aikaan 2 tuntia 22 minuuttia keskisykkeellä 115.
Uintia lukuun ottamatta ei siis oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Silti en oikeastaan pidä tätä huonona suorituksena. Omatoimitriathlonissa ei nimittäin ole samalla tavalla pakko puristaa. Ei ole lähtöviivaa, yleisöä, kilpailunumeroa tai virallista ajanottoa. Kun polvi alkaa kipeytyä, voi oikeasti pysähtyä miettimään, kannattaako jatkaa. Voi käydä kotona syömässä. Voi ottaa särkylääkettä. Voi ostaa kesken juoksun jäätelön.
Ehkä tässä on myös yksi syy siihen, miksi pidän omatoimitriathlonista. Tavoitteena ei ole välttämättä tehdä mahdollisimman nopeaa suoritusta vaan viettää kiinnostava päivä oman kehon ja lähiympäristön kanssa. Tällä kertaa se tarkoitti hyvän uinnin jälkeen hidasta pyöräilyä, kipeän polven kanssa käytyä sisäistä neuvottelua, 40 minuutin vaihtoa ja rauhallista puolimaratonia.
Kaiken lisäksi säästää aika paljon päästöjä ja rahaa matkoissa ja osallistumismaksuissa. Yleisöä ei ole tietysti kannustamassa, mutta eihän tätä sen takia tehdä, vaan oman hyvinvoinnin ja terveyden vuoksi siitä syystä, että jaksaa tehdä merkityksellisiä asioita paremman maailman puolesta.
Ihan hyvä tapa päättää oma kesäkausi ja mahdollisesti lisätä hiukan terveitä elinvuosia.
