Kävin tällä viikolla Broilerin tarina -kirjan julkistustilaisuudessa. Kirjan ovat kirjoittaneet Tiina Ollila ja Helinä Ääri Helinä Ääri ja se tarkastelee broilerintuotantoa eläinyksilön näkökulmasta.
Kirjan syntyprosessi kuulosti Tiinan ja Helinän kertomana miellyttävän arkiselta. He puhuivat yhteisistä “broileriperjantaista”, viikoista Porvoossa ja Maskussa, kirjallisuudesta, tietopyynnöistä ja haastatteluista. Tutkimista, kirjoittamista ja keskusteluja.
Lopputulos käsittelee hämmästyttävän tarkasti yhtä suomalaisen ruokajärjestelmän vähiten näkyvistä eläimistä.
Domestikoitu eläin
Broileri ei ole luonnossa esiintyvä eläin. Se on jalostettu muoto punaviidakkokanasta. Nykyinen tuotantoketju rakentuu viiden sukupolven järjestelmälle.
- Siitoslinnut, joiden geeniperimä on patentoitu
- Isoisovanhempaissukupolvi
- Isovanhempaissukupolvi
- emosukupolvi
- teurassukupolvi
Teurastettavat broilerit ovat ketjun viimeinen lenkki.
Suomessa tapetaan vuosittain noin 82 miljoonaa broileria. Usein kuitenkin näemme vain ketjun viimeisen lenkin tuloksen eli broilerin rintapalat tai koivet kaupan hyllyllä ymmärtämättä, että kyse on elävästä, viisaasta, tuntevasta, kärsivästä ja kokevasta eläinyksilöstä.
Harvoin kukaan pääsee katsomaan edes broilerien teurassukupolvea tai emosukupolvea. Tässä eivät onnistuneet oikein kirjailijatkaan.
Jalostuksen paradoksi
Broilerintuotannossa eläimiä on jalostettu äärimmäisen tehokkaasti. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että linnut kasvavat luonnottoman nopeasti. Noin 40 gramman painoinen tipu 60-kertaistaa painonsa ja muuttuu viidessä viikossa 2,4-kiloiseksi. Vastaavaa tahtia 3,5-kiloinen ihmisvauva kasvaisi samassa ajassa 250-kiloiseksi.
Samalla tämä kehitys on tuonut mukanaan uudenlaisen paradoksin.
Emokanoja täytyy ruokkia niin, että ne pystyvät munimaan. Kukkoja on jalostettu toimimaan väkivaltaisena sarjaraiskaajina. Mutta emokanoja ei saa ruokkia liikaa, koska muuten ne lihovat liikaa lisääntyäkseen. Siksi niitä pidetään jatkuvasti niukan ravinnon tilassa.
Kirjassa tätä kutsutaan broilerintuotannon paradoksiksi: eläimiä täytyy ruokkia, jotta tuotanto toimii, mutta samalla niitä pidetään tarkoituksella nälässä.
Tehokkuuden eläin
Tuotannon näkökulmasta broileri on menestystarina. Se on myös yksi harvoista maatalouden aloista, joka kasvaa ja on taloudellisesti kannattava. Lihankulutus on useissa maissa tappiollista ja taantumassa, mutta broilerin syöminen lisääntyy.
Samaan aikaan broileri on äärimmäisen riippuvainen monimutkaisesta järjestelmästä:
- jalostus on vain muutaman yhtiön käsissä
- emotiput tuodaan ulkomailta
- rehu sisältää tuontisoijaa
- tuotanto vaatii energiaa ja kuivikkeita
- lantaa tulee yhtä paljon kuin lihaa ja se palaa pelloille, joissa kasvatetaan uutta rehua
Huoltovarmuuden näkökulmasta broileri on myös paradoksaalinen eläin. Se näyttää tehokkaalta, mutta on samalla hyvin riippuvainen kansainvälisistä tuotantoketjuista. Kaukana kotimaisuudesta.
Broilerituotannon sijaan voisi puhua kirjoittajien mukaan myös paskantuotannosta. Keskimääräisellä suomalaisella broileritilalla kasvatetaan noin 70 000 broileria ja lantaa kertyy päivässä noin 4500-5600 kiloa. Käytännössä siis noin 1,5 kiloa lintua kohti eli suunnilleen saman verran kuin lihaakin.
Eläimen näkökulma
Tilaisuudessa puhuttiin paljon myös siitä, miten eläimestä puhutaan. Broileria kuvataan joskus “epäeläimenä” tai jopa “hirviönä”, koska jalostus on muuttanut sitä niin paljon. Kirjoittajat kuitenkin muistuttivat yhdestä yksinkertaisesta asiasta. Broileri on silti eläin. Me kaikki olemme eläimiä.
Se, miltä broileri näyttää ja miten se elää, on seurausta ihmisen jalostuksesta. Jalostus on tehty tehokkuuden ja tuottavuuden näkökulmasta eläimen kustannuksella. Ja siinä on onnistuttu.
Tuotannon näkökulmasta järjestelmä toimii lähes maksimaalisella tehokkuudella. Juuri siksi sitä on myös vaikea muuttaa. Kuka suostuisi maksamaan siitä, että kanat kasvaisivat hitaammin?
Tutkimisen paradoksi
Yksi tilaisuuden pysäyttävimmistä kommenteista tuli Tiina Ollilalta. Hän sanoi: “Me olemme usein olleet innoissamme, kun olemme löytäneet jotain karmeaa. Silloin voimme tehdä hyvää.”
Se kuulostaa ristiriitaiselta, mutta tutkimustyössä se on ymmärrettävää. Kun jokin ongelma tulee näkyväksi, siitä voi alkaa keskustelu.
Veikkaan, että tämä kirja on tämän vuoden tärkein keskustelunavaus. Monille vähän samanlainen silmiä avaava teos mitä oli Paavo Teittisen kirja Pitkä vuoro suomalaisesta pakkotyöstä.
Mitä tästä pitäisi ajatella?
Broilerintuotanto ei ole yksinkertainen kysymys. Se liittyy ruokaan, maatalouteen, talouteen, eläinten hyvinvointiin, energiaan ja globaaleihin tuotantoketjuihin.
Samaan aikaan broileri on yksi arkisimmista ruuista suomalaisessa keittiössä. Sitä pidetään usein jopa “parempana vaihtoehtona” suhteessa muuhun lihaan.
Kirjan keskeinen näkökulma on kuitenkin toinen. Mitä tämä kaikki näyttää eläimen näkökulmasta? Se on kysymys, jota emme kovin usein kysy. Siksi tätä kirjaa tarvitaan.
