Mitä tekisit, jos sinulla olisi vuosi jäljellä?

Oheinen kirjoitus on julkaistu Käpylä-lehdessä (07/2022)

Katsoin elokuvan The Bucket List. Vuonna 2007 julkaistussa draama- ja komediaelokuvassa Jack Nicholson ja Morgan Freeman näyttelevät kuolemansairaita potilaita, jotka päättävät toteuttaa viimeisiä unelmiaan. 

Lisäksi luin Fausto Brizzin kirjan 100 onnen päivää. Siinä italialainen Lucio saa lääkäriltä enää muutaman kuukauden elinaikaa. Tämän myötä hän päättää elää loppuelämänsä merkityksellistä elämää.  

Elokuvan ja kirjan opetus on meille kaikille tuttu. Lopulta kaikkein tärkeimmät ja merkityksellisimmät asiat eivät välttämättä liity rahaan, maineeseen ja kunniaan vaan hyvin pieniin arkisiin asioihin ja läheisiin ihmisiin. 

Haluamme kyllä elää merkityksellistä elämää, mutta arjen pyörityksessä tämä usein unohtuu. Vasta kun joudumme kohtaamaan kuoleman pimeyden silmästä silmään, elämä kirkastuu. 

Yritän itse pohtia tekemisiäni säännöllisesti. Yksi harjoitus tähän liittyen on se, että kuvittelen kuolevani vuoden päästä. Tämän mielikuvaharjoituksen kautta yritän arvioida nykyistä tekemistä. Olenko tekemässä niitä asioita, joita tuossa tilanteessa tekisin. 

Elämää ei tietysti voi elää kuin viimeistä päivää. Vuosi on kuitenkin jo sen verran pitkä aika, että siinä on mahdollisuus suunnata tekemistä kohti omia arvoja ja merkityksiä. Varsinkin jos ei oikeasti ole kuolemansairas tai vuodepotilas. 

Harmillisen usein kuitenkin siirrämme itselle tärkeitä asioita. Siihen hetkeen, kun aika on ajanut ohi. Juuri nyt ei ole hyvä hetki aloittaa uusia opintoja, hakea uutta työtä tai olla lasten kanssa. Ehkä myöhemmin. Kuolinvuoteella kadumme kuitenkin enemmän niitä asioita, joita emme tehneet,  kuin niitä, joita teimme tai yritimme. 

Elämän rajallisuus voi tulla vastaan meistä jokaiselle milloin tahansa. Huominen on mahdollisuus, jota kaikki eivät saa. Siksi kannattaa siirtyä ”sitten kun” -elämästä tähän päivään.  

Kun esimerkiksi kuukauden välein listaan niitä asoita, joita haluan tehdä ennen kuolemaani ja huomaan, että yhä isompi osa arjesta on näiden unelmien elämistä todeksi jo nyt, voi ajatella todella elävänsä.

Ja mikäli arki tuntuu välillä kuormittavalta sekä omat lapset tai puoliso rasittavilta, voi ajatella, että mitä jos tämä olisi juuri se viimeinen kerta tai hetki, kun näen kaikkein rakkaimpiani. Tai saan tehdä jonkun asian. Tämä ajatus maadottaa mukavasti juuri tähän hetkeen sekä antaa perspektiiviä tunnetilaan tai pettymykseen. Jossain kohtaa se viimeinen hetki on käsillä vääjäämättä.

Leo Stranius

Kirjoittaja on käpyläläinen toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Häneltä ilmestyi vuonna 2022 kirja Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Seuraa minua Instagramissa