Helsingin Sanomat julkaisi isänpäivänä laajan jutun käpyläläisistä koti-isistä.
Oma isänpäiväni sujui tiiviisti perheen kanssa juhla-aamiaisen, iltapäiväbrunssin ja uimahallissa käynnin muodossa. Siinä välissä ehdin leikkiä lasten kanssa niin sisällä kuin ulkona.
Isänpäivä on hyvä hetki miettiä omaa vanhemmuutta. Omat lapseni ovat tällä hetkellä 4- ja 1,5-vuotiaita. Vipinää riittää kaiken muun keskellä.
Ohessa on viisi ajatusta isyydestä tai oikeastaan vanhemmuudesta laajemminkin.
1. Töissä pitää olla tehokkaampi ja kotona nöyrempi. Vanhemmuuden myötä myöhäiset illat töissä tai pitkät aamut viikonloppuna sängyssä ovat historiaa. Työt pitää pystyä tekemään päivällä, jotta ehtii kotiin hoitamaan lapsia. Kotona ei ole varaa jäädä lepäilemään tai tekemään omia juttuja, kun pitää ottaa vastuuta yhteisistä kotitöistä ja lapsista.
2. Aikaa on aina liian vähän. Isyys ei ole vain arki-iltoina ja viikonloppuisin. Vanhemmuus on kokonaisvaltaista vastuuta toisesta ihmisestä ja perheen yhteisestä hyvinvoinnista. Kuolinvuoteella tulen katumaan todennäköisesti paljon enemmän sitä, että olin liika töissä ja liian vähän lasten kanssa kuin sitä, että olisin ollut liian vähän töissä ja liikaa lastensa kanssa. On hämmentävää, miten harva isä jää lapsensa kanssa muutamaa viikkoa pidemmäksi aikaa kotiin.
3. Leikkiminen voi olla kivaa. Lasten kanssa voi hassutella ja leikkiä, käyttää mielikuvitusta ja kehittää mitä ihmeellisempiä kuvioita. Lasten kanssa sisäinen taiteilija pääsee parhaimmillaan vapaaksi ja legoista syntyy yllättäviä rakennelmia. Hassut ilmeet alkavat naurattaa itseäkin.
4. Pettymystä tulee toisensa perään. Asiat menevät lasten kanssa harvoin suunnitellusti. Päivän aikataulut ja sovitut menot eivät pidä. Lapsi ei lopulta tykkää tai arvostakaan samoja asioista, joita itse pidät tärkeänä. Vanhemmuus on loputonta epäonnistumisten sarjaa. Oma vanhemmuus on syvän rakkauden ja äärimmäisen pettymysten välistä vaihtelua.
5. Vastuu painaa. Mietin usein, mitä vastaan, kun lapseni tulevaisuudessa kysyvät minulta, mitä tein esimerkiksi ilmastokriisille, luonnon monimuotoisuuden heikkenemiselle ja luonnonvarojen ylikulutukselle vielä silloin kun jotain oli tehtävissä. Keskityinkö vain ajattelemaan omaa napaani ja lyhyen tähtäimen nautintoja vai yritinkö tosissasi vaikuttaa siihen, että planeettamme olisi elinkelpoinen myös lapsilleni? Vanhemmuuden myötä olen tullut entistä herkemmäksi erilaisille epäoikeudenmukaisuuden muodoille.
Helsingin Sanomien jutussa toimittaja Jaana Rinne kysyi myös sitä, miltä lapsen rakastaminen tuntuu. Vastasin seuraavaa: ”Minulla se tuntuu lämpönä, kun suukotellaan ja ollaan lähellä, ja sydämenpohjaa ruoppaavana epätoivona, kun luen uutisen esimerkiksi rannalle huuhtoutuneesta pienestä lapsesta enkä pysty lopettamaan itkemistä.”
Mikä sinua on koskettanut eniten omassa vanhemmuudessasi? Hyvää isänpäivää kaikille isille ja äideille!
