Jussi Laitinen: Valomerkki – Energiapula ja makean elämän loppu

Pääsin keskiviikkona (26.9.) osallistumaan Jussi Laitisen uuden Valomerkki – Energiapula ja makean elämän loppu -kirjan (Atena) julkaisutilaisuuteen.

Kirjassa pohditaan loppuuko talouskasvu energiapulaan, kyseenalaistetaan nokkelasti arjen pienet ekoteot sekä hahmotetaan mahdollisia yhteiskunnallisia ratkaisuja ympäristökriisiin.

Laitisen lähestymistapa laahaa kuitenkin hiukan perässä.

Vaikka talouskasvu saattaa ennen pitkään loppua energiapulaan, ei ilmasto yksinkertaisesti kestä sitä, että edes nykyiset tunnetut fossiilivarannot poltettaisiin taivaan tuuliin. Ja mikäli ilmaston lämpeneminen karkaa käsistä, romahtaa yhteiskunnan kyky toimia ja sen myötä koko talousjärjestelmä.

Rolling Stone -lehti kiteytti ongelman erittäin osuvasti elokuun alussa ilmestyneessä artikkelissa: Global Warming’s Terrifying New Math.

Lyhesti sanottuna onglma on tämä: Tutkijoiden mukaan ilmakehään voidaan päästää hiilidioksidia 565 gigatonnia vuosisadan puoliväliin mennessä, mikäli lämpeneminen halutaan pitää edes jollain todennäköisyydellä kahden asteen tuntumassa. Tätä vauhtia tuo kiintiö täyttyy kuitenkin seuraavan 16 vuoden aikana. Samaan aikaan yhtiöiden hallussa olevat tunnetut fossiilivarannot riittävät noin 2795 gigatonnin päästöihin. Näillä mennään helposti jopa kuuden asteen lämpenemiseen. 

Kyse ei siis ole siitä, etteivätkö nykyiset tunnetut fossiiliset energiavarat riittäisi tuhoamaan maapalloa ja sen myötä koko talousjärjestelmää. Talouskasvun näkökulmasta katsottuna ongelma on se, että nykyiset fossiiliset energiavarannot riittävät vähän liiankin hyvin tuhoamaan niin talouskasvun kuin koko planeetankin.

Kirjan parasta antia on yksilön rajallisten vaikutusmahdollisuuksien esille tuominen.  Jussi Laitinen ottaa esimerkiksi kännykän laturin irrottamisen seinästä:

Uusien Nokian laturimallien valmiustilan virrankulutus on enintään 0,3 wattia. Vuorokaudessa siis 0,001 kilowattituntia eli päästöiksi muutettuna 0,28 grammaa hiilidioksidia. Keskivertosuomalaisen päästöistä tämä on noin 0,001 prosenttia eli ei yhtään mitään. Laitisen mukaan brittiprofessori David MacKay on verrannut laturin kulutusta autoiluun. ”Jos unohdan laturin vuorokaudeksi pistorasiaan, kulutan yhtä paljon energiaa kuin auton ratissa yhden sekunnin aikana.” Kolmen tunnin automatka mökille vastaa pistorasiassa 60 vuotta kiinni olevaa laturia.

Olen itsekin päässyt kirjan sivuile. Suomalaisen keskipäästöt ovat noin 30 kiloa hiilidioksidia päivässä, mikä vastaa tilavuudeltaan kuutta isoa vappupalloa:

”Pitkän linjan ilmastoaktivisti ja tutkija, Luontoliiton pääsihteeri Leo Stranius on saanut ponnisteltua oman päiväannoksensa noin kahteen vappupalloon. Hän on autoton vegaani, pesee pyykkinsä 30 asteessa, ostaa vain välttämättömät tavarat ja niin edelleen. Isot kulutuksen pudotukset Straniuksen elämässä eivät enää onnistu, jos hänen asuntoaan lämmittävä Helsingin Energia ei hylkää fossiilienergiaa. Esimerkki kuvastaa yksilön rajallisia vaikutusmahdollisuuksia. Stranius on erittäin omistautunut asialleen. Hyvin harva haluaisi tai edes kykenisi vastaaviin elämänmuutoksiin – ja Straniuksen kahdessakin vappupallossa on 50 prosenttia liikaa, jotta oltaisiin globaalisti kestävällä tasolla.”

Jussi Laitinen tarjoaa ratkaisuksi esimerkiksi jakamistaloutta, talouskasvun välttämättömyyden kyseenalaistamista, hitaampaa elämää, paikallisia ratkaisuja sekä suljettuun kiertoon ja energiaomavaraisuuteen perustuvaa ravinnontuotantoa.

Erityisesti jakamistaloutta koskevat esimerkit ovat puhuttelevia. Sähköporaa käytetään 12-13 minuuttia sen elinkaaren aikana. Länsimaissa henkilöauto on 92 prosenttia ajasta paikallaan. Henkilöauton käyttöasteen nosto kaksinkertaiseksi tarkoittaisi puolta vähemmän autoja.

Tarvitaanko jokaiseen kotitalouteen todella sähköpora ja henkilöauto? Vai olisiko mahdollista kehittää erilaisia yhteiskäytön muotoja eli jakamistaloutta.

Kirja siteeraa lopuksi osuvasti Tim Jacksonia: ”Trash the system or crash the planet”. Lisäksi huomautettakoon, että kirja oli omistettu Leolle.

Lisää kirjasta myös Sitran sivuilla Tuula Sjöstedtin artikkelissa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Jussi Laitinen: Valomerkki – Energiapula ja makean elämän loppu”

Kommentointi on suljettu.

Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Viikonlopun mittainen puolimatkan triathlon ja vähän enemmänkin! Perjantaina 3 km uinti, lauantaina 100 km pyöräilyä ja sunnuntaina 21,5 km juoksua. Sen lisäksi joka aamu venyttelyt ja 7 minute workout + perjantaina vielä 1,5 tunnin kuntopiiri.
Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi ja miten vältetään viherpesu? Hienoa olla puhumassa IMPACT Helsinki -tapahtumassa 29.4. 

IMPACT Helsinki kokoaa yhteen muutoksentekijöitä; markkinoijia, viestijöitä ja somevaikuttajia, arvopohjaisen markkinoinnin ja viestinnän teemojen pariin

Linkki ilmoittautumiseen löytyy täältä: https://lnkd.in/dGrMP4n6

#pinghelsinki #impacthelsinki2025
Olipa taas kiva peruskunto-sunnuntai! Valmentajan tekemässä ohjelmassa oli vapaavalintaista pk-harjoittelua neljä tuntia. 

Käytännössä tämä tarkoitti mulla  seuraavaa: ystävän kanssa tunti kevyttä sulkapalloa, tunnin juoksutreeni, tunnin fysiikkatreeni (kuntosali) ja lopuksi vielä reilun tunnin uintitreeni. Sen lisäksi hiukan pyöräilyä (siirtymät) ja aamulla kehonhuolto + seitsemän minuutin lihaskuntotreeni.

Ouran mukaan aktiivisia kaloreita 2335 ja vastaava kävelymatka 42,1 km (askeleita 24 140). Garminin mukaan virtaa olisi tälle päivälle vielä jäljellä 36/100 eli ”Tämänpäiväinen liikunta edistää kuntoasi ja terveyttäsi. Body Battery -tasosi riittää erinomaisesti loppupäiväksi!”