Tiistai 15.11.2005

Arvioin aamulla töihin pyöräillessäni meriveden syvyyden tiellä väärin ja kastelin kengät, nilkat ja polvet oikein kunnolla. Työntäyteinen päivä – istuin työpaikalla aamusta iltaan. Jouduin jättämään Maailman sosiaalifoorumia (WSF) ja maailman demokratisointia käsittelevän luennon väliin Helsingin yliopistolla. Puhunaja olisi ollut perulaistunut ja Limassa asuva ystävämme, professori Teivo Teivainen.

Päivän ja illan mittaan purin hiukan kertynyttä sähköpostisumaa ja keskustelin Kepan toimijoiden kanssa kestävän kehityksen strategian valmistelusta ja kipupisteistä. Maan ystävien ilmastokampanjavastaava Lauri Myllyvirta soitteli vihaisena ilmastonmuutosta koskevista osioista luonnosteksteissä ja kahden asteen tavoitteen sisällyttämisestä strategiaan.

Välillä keskustelin myös Olli-Pekka Haaviston kanssa vesiasioista. Olemme kirjoittamassa Maan ystävien ja Attacin vesitoiminnan esittelystä kertovaa tekstinpätkää Ulkoministeriön Suomea kehuvaan kansainväliseen esitteeseen. Lisäksi viimeistelin kansanäänestyskampanjaa koskevan tiedotteen ja lähetin sen kommenteille sekä viilailin Jussi Lepolan lähettämää GMO-lausuntoa Maa- ja metsätalousministeriölle.

Lopuksi perustin tämän blogin.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami