Tiistai 17.1.2006

17.1.2006 Käyn aamulla pikaisesti töissä ja jatkan matkaa Tampereelle opiskelemaan. Englannin kurssilla harjoittelemme puheiden pitämistä arpomalla valituista aiheista ja saamme kotiläksyksi tieteellisen yhteenvedon kirjoittamisen. Alkuillasta palaan Helsinkiin. Käymme Annukan kanssa katsomassa Hämeentiellä sijaitsevaa kiinnostavaa asuntoa. Näkymät asunnosta ovat upeat, mutta Hämeentien vilkas liikenne hiukan epäilyttää. Päätämme jättää tarjouksen tekemättä. Viime päivinä asuntoasiat ovat hallinneet ajatteluamme.

Maanantai 16.1.2006

16.1.2006 Töiden jälkeen päädyn Suomen Sosiaalifoorumin (SSF) suunnittelukokoukseen Hakaniemeen. Maan ystävät toimii tänä vuonna SFF:n tilijärjestönä. Tapahtuma onkin saanut mukavasti tukea Ulkoministeriöltä. Suunnittelukokous venyy lähes nelituntiseksi. Eniten keskustelua herättää muun muassa SSF:n tuleva yleisteema. Pitkän väännön ja keskustelun jälkeen oma ehdotukseni ”Tilana Eurooppa, rajana ympäristö ja tavoitteena globaali hyvinvointiyhteisö” saa huomattavaa kannatusta. Olen edellisellä viikolla kirjoittanut luonnoksen Maan ystävien arvoiksi, visioksi ja missioksi. Tarkoituksena olisi viedä eteenpäin strategiaprosessiä järjestön 10-vuotisjuhlavuoden … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami