Puolustusvoimauudistus: Voisiko asevelvollisuuden lakkauttaa?

Hallitusohjelman mukaisen 200 miljoonan euron säästötavoitteen ja puolustusvoimauudistuksen myötä sodanajan vahvuutta pienennetään ja henkilöstön määrää supistetaan merkittävästi.

Puolustusvoimien organisaatiorakenne muutetaan kolmiportaiseksi lakkauttamalla sotilasläänit. Joukko-osastoja, laitoksia ja toimipaikkoja lakkautetaan ja yhdistetään. Puolustusvoimista lakkautetaan kuusi yksikköä.

Itse menisin uudistuksessa ja säästöissä vielä paljon pidemmälle. Ihan ensimmäisenä lakkauttaisin miesten asevelvollisuuden. Näin saataisiin samalla pidennettyä työuria niiden alkupäästä. Lisäksi täytyy muistaa, että myös siviilipalvelusaika kaipaa lyhentämistä – aivan kuten Sadankomitea ehti jo tiedottaa: Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä myös siviilipalvelusta lyhennettävä.

On vaikea ymmärtää, miksi nykyisessä maailmantilanteessa pitää ylläpitää vanhan maailman väkivalta- ja pakkokoneistoa. Armeijan kaltainen pakkotyö ei kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan vaikka täytyy myöntää, että onhan meillä toki oppivelvollisuus. Nykyiset turvallisuusuhat tuntuvat kuitenkin olevan jotain muita kuin sotilaallisia. Uskon, että demokratia ja kansainvälinen yhteistyö sekä huolehtiminen ympäristöstä ovat parhaita takeita rauhalle.

Euroopasta asevelvollisuus on lähes kadonnut. Suomen lisäksi vain Kreikassa, Tanskassa, Norjassa, Sveitsissä, Itävallassa ja Kyproksella on laaja, kaikkia miehiä koskeva asevelvollisuus. Onneksi Suomessakin yleisen asevelvollisuuden kannatus on hiipumassa. Helsingin Sanomat 2.2.2012: Yleisen asevelvollisuuden kannatus vähenee.

Mitä mieltä itse olet? Voitaisiinko asevelvollisuudesta luopua ja mitä mahdollisia seurauksia sillä olisi?

3 kommenttia artikkeliin ”Puolustusvoimauudistus: Voisiko asevelvollisuuden lakkauttaa?”

  1. Mauno Koivisto on lausunut mielestäni hyvin, ettei vain sotahullujen pidä käyttää asetta. Entisenä Amnesty-vankina lyhentäisin, mutten lopettaisi, yleistä asevelvollisuutta. Vapaaehtois- tai palkka-armeija olisi nykyistä raaempi. Ja olisiko se edes halvempi? Demokratia, kansainvälinen yhteistyö ja ympäristöstä huolehtiminen ovat tärkeitä asioita, joihin minäkin luotin, kun olin yhtä nuori ja hupsu kuin sinä olet nyt. Pelkällä siviilivastarinnalla emme kuitenkaan pärjää, koska ihminen on mitä on. Olosuhteet ovat välillä leppeämmät, ja saavat meidät luulemaan liikoja itsestämme.

    Asevelvollisuuden purkamisen sijasta tekisin sotilasvalasta sellaisen, että yhä useammat nuoret miehet ja naiset voisivat sen hyvällä omallatunnolla vannoa. Menneiden aikojen jäänteenä se vaatii edelleen sokeaa tottelua niin sodan kuin RAUHANKIN aikana, mikä on huonosti linjassa sen vaatimuksen kanssa, että yksilö vastaa teoistaan.

    Vanhaan huonoon aikaan asevelvollisten tutkintalautakunta halusi tietää, mitä tekisimme, jos isämme tai äitimme kimppuun hyökättäisiin pimeällä kadulla. ”Mitä itse tekisit, jos saisit laillisen käskyn ampua lapsesi esimerkiksi mielenosoituksen yhteydessä”, kuuluu vastakysymys tänäkin päivänä. Esivalta säätää lait. Sekopäinenkin esivalta on aina laillinen.

    Vastaa
  2. Kuinka sinä voit pitää itseäsi jonkinmoisena toisinajattelijana tai edes radikaalina, kun selvästi ajatusmaailmasi on sama kuin hallituksemme ja koko establismentin ajatusmaailma. Olet osa systeemiä. Sitä systeemiä, joka meitä riistää.

    Vastaa

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami