Uusi veroluokka suurituloisille: Ympäristön kannalta hyvä vai huono?

YLE:n uutisten mukaan SDP ajaa uutta veroluokkaa suurituloisille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta tämä on varmasti hyvä asia.

Ympäristönäkökulmasta vaikutukset ovat epävarmempia. Tietysti voi ajatella, että ympäristön kannalta suurituloisten verotuksen kiristäminen on hyvä asia, koska, koska näin turha ylellisyyskulutus vähenee. Tulotaso kun korreloi vahvasti ympäristökuormituksen kanssa.

Lisäksi voi ajatella, että valtion saamat verotulot ohjataan hyvinvointipalveluihin, jotka ovat vähemmän luonnonvaraintensiivisiä. Olennaista on kuitenkin se, mihin lisääntyvät verotulot käytetään. Mikäli niillä tuetaan vaikka turpeen energiakäyttöä, voi mahdollisen uuden veroluokan ympäristövaikutus olla todella haitallinen.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 17 (25.4.-15.2011)

Maanantai: Heräsin aamulla Tartossa. Aamupäivällä matkustimme bussilla Tallinnaan, kävimme vanhassa kaupungissa syömässä ja jatkoimme Helsinkiin. Iltapäivällä kävin läpi sähköposteja ja kirjoittelin blogia, paikkasin pyörän renkaan ja kävin läpi Ekopop-kirjahankkeen tekstejä.

Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja osallistuin YLE Radio 1:n Markku Heikkisen keskusteluohjelmaan aiheesta ”Onko vähään tyytyminen elämän rikkautta?” Tämän jälkeen pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle hoitelemaan henkilöstö- ja hallintoasioita. Iltapäivällä osallistuin Keskon kestävän kehityksen palkinnon palkintoraadin kokoukseen ja Mielenosoitukseen Suomi irti ydinvoimasta! – Tshernobyl 25 vuotta.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 23 (7.6.-13.6.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa 10 km aikaan 43:44. Tämä taisi olla yksi nopeimpia 10 km juoksuja, joita olen koskaan tehnyt. Amupäivä sujui työhaastatteluita tehdessä. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kävin Helsingin Nuorisoasiankeskuksen Focus-ryhmän kokouksessa pohtimassa nuorten vaikutusmahdollisuuksien parantamista Helsingissä. Hilpeyttä päivän mittaan herätti sunnuntaina YLE:n pääuutislähetyksessä näytetty takapuoleni. Onneksi päällä ei ollut muodikkaita ”rännihousuja”. Tiistaina söin aamiaista hyvien järjestöjen toiminnanjohtajien ja pääsihteereiden kanssa. Päivä jatkui työhaastatteluita tehdessä ja lopulta palaverilla … Lue lisää

Hyvää hiljaisuuden päivää ja muita menoja

Aamulla 7.10. olin YLE:n Aamu-tv:ssä keskustelemassa ilmastopakolaisuudesta. Ohjelma on katsottavissa täältä. Kirjoitin aiheesta myös blogimerkinnän: Ilmastopakolaisuus uhkaa satoja miljoonia. Päivä jatkui kestävän kehityksen toimikunnan kokouksella. Aiheena oli tällä kertaa kestävän kehityksen tietopohjan vahvistaminen – Tutkimuksen ja politiikan vuorovaikutus. Kokousmateriaali on luettavissa täältä. Ehkä kiinnostavin esitys oli professori Jyri Seppälän katsaus ENVIMAT-hankkeen tuloksiin. Hankkeen raportti osoittaa, että energiaintensiivinen vientiteollisuus ei selitä Suomen korkeaa luonnonvarojen kulutusta eikä suomalainen teollisuus ole erityisen ekotehokasta … Lue lisää

Maitotuotteiden välttämisen syy: ilmastonmuutos, eläinten kohtelu ja terveys

Jukka Huhta kiteytti YLE:n uutisissa (4.8.) erinomaisen hyvin sen, miksi maitotuotteita kannattaa välttää ja korvata ne esimerkiksi kaura- ja soijapohjaisilla elintarvikkeilla. Huhdan mukaan valintaan on kolme syytä: ilmastonmuutos, eläinten kohtelu ja terveys. Ruoka on muutenkin asumisen ja liikenteen ohella yksittäisen ihmisen kannalta kaikkein eniten ympäristökuormitusta aiheuttava tekijä. YK:n elintarvike ja maatalousjärjestön (FAO) mukaan pelkästään eläintenkasvatus aiheuttaa 18 prosentin osuudellaan enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin liikenne. Herääkin kysymys, millä perusteella esimerkiksi Suomen hallitus, … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami