Helsingin Sanomat julkaisi isänpäivänä laajan jutun käpyläläisistä koti-isistä.
Oma isänpäiväni sujui tiiviisti perheen kanssa juhla-aamiaisen, iltapäiväbrunssin ja uimahallissa käynnin muodossa. Siinä välissä ehdin leikkiä lasten kanssa niin sisällä kuin ulkona.
Isänpäivä on hyvä hetki miettiä omaa vanhemmuutta. Omat lapseni ovat tällä hetkellä 4- ja 1,5-vuotiaita. Vipinää riittää kaiken muun keskellä.
Ohessa on viisi ajatusta isyydestä tai oikeastaan vanhemmuudesta laajemminkin.
Vieraskynäblogissa bloggaaja Demi Aulos kirjoittaa teiniäitiydestä ja vanhemmaksi tulemisesta.
Vanhemmuus on pieniä hetkiä
Marraskuun märkiä lumihiutaleita satoi tuulilasiin. Sormet ja varpaat olivat jäässä, mutta sisällä kyti onni ja innostus. Yritin estää intoa tunkemasta naamalle, yritin olla täysin pokerina liikenteessä. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään sanottavaa.
Hän oli laittanut viestin edellisenä päivänä. Opel ajoi, stereoista tuli suomiräppiä. Hän oli saanut ajokortin vasta vähän reilut puoli vuotta sitten, mutta ajoi niin kuin olisi ajanut aina. Pysähdyimme radanvarteen, hän nousi autosta edes katsomatta minuun päin. Huolestuin. Meidänhän piti puhua.
Oheinen kolumnini julkaistiin Kirkko & Kaupunki -lehdessä 7.5.2014.
Rennompi ekoisi
Tänä keväänä olen päässyt ihastelemaan uuden elämän ihmettä, kun perheeseemme syntyi toinen lapsi.
Kun saimme ensimmäisen lapsen, kirjoitin Ekoisi-blogia, jossa käsittelin vauva-arkea ympäristönäkökulmasta. Halusin kirjoittaa, koska mistään ei löytynyt kootusti tietoa siitä, miten ympäristöasiat tulisi ottaa huomioon vauva-arjessa.
Neuvolassa kerrottiin kyllä miten vauvaa tulee hoitaa, mutta ei sitä, miten hänen kanssa voi elää mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen. Olimme omien tietojemme, koulutuksemme, tuntemustemme ja ympäristöasioista kiinnostuneiden ystäviemme varassa. Kirjoittamalla halusin tasoittaa tietä tuleville ekovanhemmille.
Olen ollut helmikuun 2013 alusta lähtien kotona hoitovapaalla pienen lapseni kanssa.
Vuoden vaihteessa on jälleen aika palata töihin Luonto-Liiton toiminnanjohtajaksi.
Kun hoitovapaan lisäksi mukaan lasketaan isyysvapaa ja isäkuukausi, olen saanut olla kotona alle kolme vuotiaan lapseni kanssa yli vuoden. Sanoisin, että olen etuoikeutettu.
Harva kuolinvuoteellaan lopulta katuu sitä, että tuli oltua liikaa lapsen kanssa ja liian vähän töissä. Juuri tämä ajatus on minuakin motivoinut silloin, kun arki lapsen kanssa kaikkine kotitöineen ei ole ollut niin hohdokasta.
Ohessa on neljä vapaata ajatusta hoitovapaasta ja lapsen kanssa kotona olemisesta
Vauva täytti viikonloppuna vuoden. Tästä lähtien tuo ihmeellinen ja kehittyvä ihminen on taapero. Vauvalta tunnelmia kysyessäni hän vastasi iloisesti ”ää”.
Syntymäpäiväjuhlia emme järjestäneet. Toiset isovanhemmat kävivät juhlistamassa vauvaa edellisenä viikonloppuna ja toivat hänelle lahjaksi sähköhammasharjan ja kirpputorilta hankittuja vaatteita. Vinkkejä ekologiseen juhlien järjestämiseen voi katsoa kuitenkin nimijuhlistamme.
Vuosi vanhempana on ollut opettava kokemus. Ohessa on viisi ensimmäisenä mieleen tullutta havaintoa:
Äitiyspakkausta hehkutetaan usein hyvänä lapsiperheiden tukimuotona.
Ennen vauvan saamista itsekin ajattelin, että äitiyspakkaus (tosin mielummin puhuisin sukupuolineutraalimmin vanhemmuuspakkauksesta tai lapsipakkauksesta) on hieno ja erinomaisen tarpeellinen.
Tästä syystä myös otimme äitiyspakkauksen, vaikka yläkerran naapuri ehdottikin, että kaiken tarpeellisen saa käytettynä ja pakkaus kannattaa vaihtaa rahaan.
Nyt kolmen kuukauden ikäisen vauvan kanssa olen huomannut, että yläkerran naapuri oli oikeassa. Äitiyspakkaus on osoittautunut osittain turhaksi.
Aika usein sanotaan, että lapsen saaminen muuttaa koko elämän.
Tähän liittyen sain palautetta maanantaina julkaisemaani kirjoitukseen vauvan vapaapäivästä.
Palautteessa muistutettiin, että vanhemmuus ei ole perhelomailua. Todettiin, että vauva muuttaa lähestulkoon kaiken pienen lapsen hoidon ollessa ympärivuorokautista työtä vähintään kahdelle ihmiselle.
Vaikka elämä vauvan myötä muuttuukin, niin väitän, että muutos ei ole niin dramaattinen kuin usein annetaan ymmärtää.
Kirjoitus on alunperin julkaistu Luonto-Liiton Lapset luontoon -sivuilla.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kansalaistoiminta ovat usein nuorten ja opiskelijoiden hommaa.
Elämän ruuhkavuodet valmistumisen, töiden ja perheellistymisen myötä vievät huomion toisaalle. Ei tietenkään kaikkien osalta, mutta aika usein näin käy.
Nyt olen itse samassa tilanteessa. Saimme puolison kanssa lapsen syyskuun alussa. Vanhemmuuden myötä arki pitää järjestää lapsen ehdoilla. Mielessäni kalvaa huoli. Jääkö elämässä ja ajatuksissa enää aikaa ja tilaa muulle kun oman perheen sisäisille asioille?
Kirjoittelin heinäkuussa lastenhoidon seitsemästä periaatteesta. Viikonloppuna vauva täytti tasan kuukauden.
Nyt on aika tehdä hiukan ensimmäistä väliarviota, miten kaikki on oikeasti sujunut.
Tällä viikolla en uskaltanut kirjoittaa ekoisi-blogia, koska olen saanut siitä niin paljon kriittistä palautetta. Sosiaalinen paine kirjoittaa ja käyttäytyä kulttuurin muovaavalla tavalla on vahva.
Vanhemmuus herättää selvästi voimakkaita tuntoja puoleen ja toiseen.
Ymmärrän hyvin, että lapsen ja vanhempien etu pitää monessa kysymyksessä asettaa etusijalle.
