Kansalaisaloite turkistarhauksen lakkauttamiseksi kerännyt 32 000 allekirjoitusta

Eläinsuojeluliitto Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille sekä SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto käynnistivät toukokuun puolivälissä valtakunnallisen kansalaisaloitekampanjan turkistarhauksen lakkauttamiseksi.

Tavoitteena on kerätä vähintään 50 000 allekirjoitusta ja saada aloite eduskuntakäsittelyyn ensimmäisenä suomalaisena kansalaisaloitteena.

Kansalaisaloitteen oli allekirjoittanut jo yli 32 000 suomalaista tiistaihin 7.8. mennessä.

Tämä tarkoittaa sitä, että allekirjoituksia on saatu keskimäärin 376 kappaletta joka päivä. Tätä vauhtia vaaditut 50 000 allekirjoitusta tulee täyteen 24.9.2012. Aikaa 50 000 allekirjoituksen keräämiseen on marraskuun puoliväliin asti. [Lue lisää…]