Ekoisi: Sormiruokailu kannattaa: Kuvat ensimmäisistä sessioista

Vauva täytti eilen (1.3.) tasan puolivuotta. Samalla päätimme antaa hänen kokeilla ensimmäistä kertaa kiinteitä ruokia eli sormiruokailua.

Käytännössä homma toimi siten, että lounaalla ollessamme, vauva istui syöttötuolissa ja laitoimme tarjottimelle tarjolle mm. porkkanaa, vesimelonia ja leipää, joka oli poimittu omalta lautaseltamme ravintolassa. Kotona päivällisen yhteydessä taas tarjolla oli mm. höyrytettyä parsakaalia ja porkkanaa.

Ensimmäisellä kerralla vauva lähinnä tutki ja pyöritteli ruokia sekä heitteli ja liiskasi niitä. Syömiseksi hommaa ei voinut tässä vaiheessa sanoa hyvällä tahdollakaan.

Sormiruokailua kannattaa kokeilla ja harjoittaa mahdollisuuksien mukaan syöttämiseen verrattuna kuitenkin monestakin syystä: [Lue lisää…]

Ekoisi – osa 14: Päivä isyysvapaata

Olen ollut nyt kaksi viikkoa isyysvapaalla.

Maanantaina on aika palata taas töihin ja Luonto-Liiton toimistolle.

Millainen isyysvapaa on oikein ollut? Ohessa esimerkki eiliseltä:

Torstai 15.9.2011

klo 8.30 Aamun rutiinit
Yöllä vauva on perhepedissä herännyt neljä kertaa syömään pitkän kaavan mukaan. Aamulla nousen ylös klo 8.30 hoitamaan rutiineja. Vaihdan vauvan vaipan sekä pissatan ja kakatan häntä. Vessahätäviestintä toimii yllättävän hyvin. Syötön aikana järjestän Annukalle aamukahvin ja -puuron, nostan astianpesukoneesta astiat, laitan edellisen vuorokauden harsot ja kestovaipat pesukoneeseen sekä taittelen kuivuneet harsot valmiiksi. [Lue lisää…]