Pariisin ilmastosopu – mitä Suomessa pitäisi seuraavaksi tehdä?

Paris AgreementPariisissa saatiin lauantaina 12.12.2015 aikaan historiallinen ilmastosopu.

Suomelle tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että energiankulutusta tulisi kohtuullistaa sekä siirtyä kokonaan 100% uusiutuvaan energiajärjestelmään. Myös EU:n ilmastotavoitteita on syytä tarkentaa.

Pariisin ilmastosopimus on paljon parempi kuin uskalsin odottaa. Seurasin kokouksen loppuhetkiä kyyneleet silmissä. Tulen muistamaan aina, kun istuin kotona Käpylässä ja puheenjohtaja totesi: Paris Agreement adopted. It is so decided.

Universaalissa sovussa on nyt mukana käytännössä lähes kaikki maat. Pelkästään se, että ilmaston lämpeneminen pyritään pitämään 1,5 asteen tuntumassa on jo valtava muutos aiempaan kansainväliseen yhteisymmärrykseen, jossa tavoitteena on ollut lämpenemisen rajoittaminen kahteen asteeseen.

Tämän lisäksi maiden päästövähennyslupauksia on tarkoitus tarkastella viiden vuoden välein. Ensimmäisen kerran jo vuonna 2018. Tavoitteena on tiputtaa päästöt nollaan vuoden 2050 jälkeen. Lisäksi teollisuusmaat lupaavat vähintään 100 miljardin dollarin vuosittaisen ilmastorahoituksen kehitysmaille vuodesta 2020 alkaen.

Mitä Suomessa pitäisi nyt tehdä:

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami