Viikkopäiväkirja 13 (28.3.-3.4.2011)

Animalian 50-vuotisjuhlaillallisella Sallan ja Sami kanssa

Maanantai: Aamulla olin jakamassa eduskuntavaaliesitteitäni yhdessä Maaritin kanssa Sörnäisten metroaseman tuntumassa. Esitteiden jakaminen on kivaa vaikka kovin harva jää juttelemaan. Pari henkilöä tuli kuitenkin kannustaman ja sanomaan, että ovat seuranneet blogiani tai saaneet minut kärkeen vaalikoneessa. Itse jaoin muutaman tunnin aikana noin 350 esitettä. Sörnäisistä pyöräilin töihin Luonto-Liiton toimistolle. Vedin toimistokokousta ja hoidin juoksevia asioita. Iltapäivällä hyppäsin Lohjalle menevään bussiin. Illalla olin vetämässä Lohjan Seudun Ympäristöyhdistyksen suurta vaalipaneelia. Samalla julkaisin blogissani myös Politiikan ABC..Ö –tekstin, jossa yritän vastata kaikkein yleisimpiin teemoihin.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 12 (21.-27.3.2011)

Maanantai: Kävin aamupäivällä läpi sähköposteja ja pistin toimeen viikonlopun valtuuston ja hallituksen kokouksen päätöksiä. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja hyppäsin Kotkaan menevään bussiin. Kotkassa olin puhumassa Energia ja eduskuntavaalit -seminaarissa ydinvoimasta, ilmastonmuutoksesta, kansainvälisestä ilmastopolitiikasta ja ympäristöjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteista. Tämän jälkeen hyppäsin jälleen bussiin ja matkasin takaisin Helsinkiin.

Tiistai:

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 11 (14.-20.3.2011)

Maanantai: Aamulla pidimme lyhyen palaverin eduskuntavaalikampanjapäällikkö Peggyn kanssa ja sovin esitteen painosta sekä kirjoittelin koulutuspolitiikasta. Muuten jäin aamupäiväksi kotiin parantelemaan flunssaa ja lukemaan sähköposteja. Iltapäivällä pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle vetämään viikkopalaveria, jonka jälkeen istuin Ympäristöareenan hallituksen kokouksessa. Välissä annoin haastattelun Aamulehdelle ydinvoimapolitiikasta Suomessa.  Päivän päätteeksi pidimme vielä Luonto-Liiton puheenjohtajiston puhelinpalaverin sekä valmistelin tulevan viikon hallituksen ja valtuuston kokousta. Tiistai: Osallistuin aamulla Keskustan tiedotus- ja aamiaistilaisuuteen aiheena ”Keskusta edustaa suomalaista kuluttajaa ja … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 8 (21.-27.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja kirjoittelin vaalirahoituksesta. Osallistuin myös Valtiontalouden tarkastusviraston haastatteluun koskien ilmasto- ja energiastrategiaa. Lounaalla kävin tietoyhteiskuntagurun ja pyöräilyn huippuasiantuntija Antti Poikolan kanssa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta sekä kävin läpi talouspäällikön ja puheenjohtajan kanssa ajankohtaisia juttuja. Alkuillasta osallistuin eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän seminaariin tulevista hallitusohjelmatavoitteista. Luonto-Liitolle tärkeimmät tavoitteet ovat ympäristökasvatus, suurpedot ja kohtuutalous. Tiistai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle, jossa olin Ylen Uuden mustan haastateltavana. Lounaan … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 6 (7.-13.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja vierailin Vantaalla Tikkurissa kokoustamassa yhdestä tulevasta lahjoituskampanjasta. Päivä jatkui Allianssin hallituksen kokouksella ja Luonto-Liiton toimistokokouksella. Toimistokokouksessa alustin aiheesta ”myönteinen ei”. Iltapäivällä lähdin Turkuun, jossa olin puhumassa ilmastonmuutoksesta ja palmuöljyn haasteista. Välissä näpyttelin sähköposteja sen minkä kerkesin. Huomasin myös, että ympäristöpolitiikan alumni-tarinani oli julkaistu. Teksti paljastaa, kuinka päädyin aikanaan lukemaan Tampereen yliopistoon ympäristöpolitiikkaa ja mitä sitten tapahtui: Spatikka: Ympäristöpolitiikan opiskelijasta ympäristöpäälliköksi ja Luonto-Liiton pääsihteeriksi. Tiistai: Kävin … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami