Elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus

Itsenäisyyspäivän aattona on hyvä muistuttaa siitä, että elämä ilman väkivaltaa pitäisi olla jokaisen oikeus.

YK:n pääsihteerin UNiTE-kampanja ja Suomen UN Women ovat julistaneet joka kuukauden 25. päivän Oranssiksi päiväksi naisiin & tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi maailmassa.

Kampanjassa muistutetaan, että naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta on yksi laajamittaisimmista ihmisoikeusloukkauksista. Sillä on monta muotoa ja sitä tapahtuu kaikkialla – kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, julkisilla paikoilla, pakolaisleireillä.

Olen itsekin osallistunut kampanjaan omalla pienellä panoksellani.

Sukupuoleen perustuva väkivalta vahingoittaa myös koko perhettä ja kokonaisia yhteiskuntia. Se uhkaa koulutukseen, terveyteen ja köyhyyden vähentämiseen liittyvien tavoitteiden saavuttamista kehittyvissä maissa.

Lue lisää

Oranssi päivä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi

Maailmassa on yli 60 miljoonaa lapsiavioliittoon pakotettua tyttöä. 140 miljoonaa naista kärsii sukuelinten silpomisesta. Yli miljardi ihmistä asuu maissa, joissa perheväkivalta ei ole rikos. Väkivallan pelko on myös merkittävä syy sille, että tytöt jäävät pois koulusta. YK:n pääsihteerin UNiTE-kampanja ja UN Women ovat julistaneet joka kuukauden 25. päivän Oranssiksi päiväksi naisiin & tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi maailmassa. Ohessa oma panokseni kampanjaan. Leikittiin tänään lapsen kanssa Oranssilla rinkulalla.

Close Bitnami banner
Bitnami