Kuvia: Maailma kylässä -festarit

Kävimme tänään (la 26.5.) koko perheen voimin Maailma kylässä -festivaaleilla.

Tapahtumassa vilisi paljon tuttuja, tärkeää asiaa ja herkullista ruokaa.

Lisäksi festarialuuen ympärillä oli iso joukko vapaaehtoisia keräämässä nimiä kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen kieltämiseksi.

Ohessa muutamia kuvia päivän varrelta. Festarit jatkuvat huomenna sunnuntaina.

Lue lisää

Sipoonkorven kansallispuisto: Toinen keuhko pääkaupunkiseudulle

Olin sunnuntaina (30.5.) vetämässä Maailma kylässä festareilla Suomen luonnonsuojeluliiton ja ympäristöjärjestöjen Sipoonkorpiryhmän keskustelutilaisuutta Sipoonkorven kansallispuistoon liittyen. Mukana keskustelemassa olivat Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kati Vierikko ja Pääkaupunkiseudun partiolaisten toiminnanjohtaja Tapani Tulkki. Tilaisuuden aluksi Teatteri Poleemi esitti oman tarinansa kansallispuistosta. Keväällä Metsähallitus julkaisi selvityksen kansallispuiston perustamisen edellytyksistä. Tämän mukaan mitään merkittävää estettä laajalle kansallispuistolle ei ole. Kyseessä on luontoarvoiltaan ja retkeilymielessä Nuuksion kansallispuiston veroinen kohde. Sipoonkorpi on sijaintinsa lisäksi lajistoltaan ja ekologisilta … Lue lisää

Maailma kylässä – Ylisöpö!

Lauantai (29.5.) vierähti Maailma Kylässä -festareilla. Olin ensin paikalla puhumassa Yltäkylläisten pidot -kirjasta ja vähän myöhemmin Vegaanin uudesta keittokirjasta. Yltäkylläisten pidot -kirjan tekemisen yhteydessä järjestetyssä keskustelussa hahmottelin tulevaisuuden ekologisesti kestävää ja hiilineutraalia hyvinvointiyhteiskuntaa seuraavasti: 1. Talouskasvupakon sijaan edistämme ihmisten tyytyväisyyttä ja siirrymme tasaiseen degrowth-talouteen 2. Yhteiskunnassa siirrytään palveluintensiiviseen tyytyväisyys-, hoiva ja hyvinvointitalouteen 3. Vallitseva kulttuuri sosiaalistaa vapaaehtoiseen vaatimattomuuteen (downsifting), askeettiseen hedonismiin ja kulutuskarkuruuteen 4. Otamme käyttöön henkilökohtaiset päästökiintiöt 5. Otamme … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami