Laura Meller: Ilmastolaki on hallituksen ilmastomotivaation mittari

Laura MellerVieraskynäblogissa Laura Meller

Aikamme megatrendi ilmaston lämpeneminen vaikuttaa Suomessa sekä suoraan että epäsuorasti maailmantalouden kautta.

Ilman nopeita hillintätoimia kehittyneissäkin maissa joudutaan painimaan perusasioiden kanssa: riittääkö ruokaa, suojaa, energiaa ja turvallisuutta kaikille?

Sitra julkaisi joulukuussa selvityksen tulevaisuuden Suomesta ilmastokriisin maailmassa.

Selvityksen mukaan on mahdollista, että vuonna 2080 ”hyvin toimeentulevat asuvat omilla, suojatuilla alueillaan, kun köyhimmät ovat jääneet asumaan heikommin turvatuille alueille huonojen liikenneyhteyksien päähän. Turvaa tarvitaan sekä säätä että yhteiskunnallista rauhattomuutta vastaan”.

Tämä ei ole se maailma, jossa haluan vanheta. Eikä sen tarvitse olla, kun päästöjä ryhdytään määrätietoisesti vähentämään.

Lue lisää

Lumiukkojen mielenilmaus vahvan ilmastolain puolesta – katso kuvat!

Kävin tiistaina 21.2. osoittamassa mieltä eduskuntatalolla vahvan ilmastolain puolesta yhdessä lumiukkojen kanssa. Ohessa kuvia tapahtumasta.

 Mielenosoituksessa pääsimme kansanedustaja Oras Tynkkysen kanssa lumiukkojen kanssa saman banderollin taakse.

Lue lisää

Laura Meller: Ei Hölmölän mallia Suomeen – ilmastolaki hallitusohjelmaan

Vieraskynäblogissa Laura Meller

Kuuden puolueen neuvottelijat kokoontuvat tänään Säätytalolle jatkamaan uuden hallitusohjelman rakentamista.

Maailman päästöt on käännettävä laskuun vuoteen 2015 mennessä – siis tämän vaalikauden aikana. Uusi hallitus ratkaisee, miten Suomi osaltaan kohtaa ilmastohaasteen.

Sen on ponnisteltava kovasti niin kotimaisten ratkaisujen löytämiseksi kuin kansainvälisen sopimuksen vauhdittamiseksi. Onneksi kuusikosta sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät ovat nimenneet ilmastolain yhdeksi seuraavan vaalikauden tärkeimmistä lainsäädäntöhankkeista.

Lue lisää

Laura Meller: Ilmastolain avulla kohti vaihtoehtojen ja mahdollisuuksien yhteiskuntaa

Vieraskynäblogissa Laura Meller Seuraava eduskunta ratkaisee, miten Suomi torjuu ilmastokatastrofin omalta osaltaan. Kahden asteen tavoite edellyttää teollisuusmailta vähintään 40 % päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä ja 95 % vuoteen 2050 mennessä. Globaalit päästöt on käännettävä laskuun vuoteen 2015 mennessä – siis seuraavan hallituskauden aikana! Hurjien tavoitteiden saavuttamiseksi seuraavaan hallitusohjelmaan tarvitaan ilmastolaki, jossa päästövähennyksille asetetaan vuosittaiset välitavoitteet. Ilmastosta huolestuneille äänestäjille on vaihtoehtoja kaikissa vaalipiireissä: tähän mennessä yli 500 kansanedustajaehdokasta on ilmoittanut kannattavansa … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami