Hävikkiviikko: Nyt edistetään dyykkausta Helsingissä

Valtuustoaloite ruokahävikki Leo StraniusTällä viikolla 7.-13.9.2015 (viikko 37) vietetään kolmannen kerran valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Kampanjan taustalla on Kuluttajaliitto.

Hävikkiviikko-kampanjan tarkoitus on kiinnittää huomiota ruokahävikkiin ja kannustaa vähentämään hävikin määrää tuotannon ja kulutuksen kaikissa eri vaiheissa.

Hävikkiviikko haastaa eri tahot ideoimaan ja toimimaan ruokahävikin vähentämiseksi.

Itse otin haasteen vastaan siten, että tein Helsingin kaupunginvaltuustossa 9.9.2015 valtuustoaloitteen dyykkauksen puolesta. Esitän aloitteessa, että kaupunki ohjeistaa kauppoja vanhentuvien ja kolhiintuneiden tuotteiden myynnin tehostamiseen sekä mahdollistaa jätehierarkian mukaisen toiminnan, kuten dyykkaamisen, pitämällä roskiksensa lukitsemattomina ja suhtautumaan dyykkaamiseen myönteisesti, yhtenä kierrätysmuotona.

Alla aloite kokonaisuudessaan. Valtuustoaloitteeni allekirjoitti yhteensä 31 kaupunginvaltuutettua. Mukana oli kaupunginvaltuutettuja mm. kokoomuksesta, vihreistä, sdp:stä, vasemmistoliitosta, perussuomalaisista, rkp:stä ja keskustasta.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami