Kirkko & Kaupunki -kolumni: Metsän pedot

Leo Stranius Kuva KirkkojakaupunkiPelottaako metsään meneminen?

Oheinen kirjoitukseni julkaistiin 9.7.2014 ilmestyneessä Kirkko & Kaupunki -lehdessä.

Leo Stranius: Metsän pedot

Kesän uutiskadon aikaan lasta purrut hauki ja lenkkipolulla kohdattu karhu nousevat usein uutisotsikoihin. Lööppejä seuraamalla saattaakin syntyä sellainen mielikuva, että Suomen luonto pullistelee ihmisverta janoavia petoja.

Todellisuudessa karhun tai suden kohtaaminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Nämä kun luikkivat ihmistä karkuun elleivät ole suoraan uhattuna. Mitä vaaran paikkoja luontoon lähtevä oikeasti kohtaa?

Lue lisää

Meri-Rastilan metsä tulee säilyttää!

Meri-Rastilan metsä Kuva Luonto-Liiton metsäblogiKaupunginvaltuusto käsittelee Meri-Rastilan osayleiskaavaa tulevana keskiviikkona (11.12.2013).

Mikäli kaupunginhallituksen esitys hyväksytään, tarkoittaa se arvokkaan metsä-alueen rakentamista noin 2000 uudelle asukkaalle.

Itse aion äänestää kaupunginhallituksen esitystä vastaan. Olen aiemminkin toiminut Meri-Rastilan metsän puolesta, kun käsittelimme asiaa ympäristölautakunnassa, jonka varapuheenjohtajana toimin.

Olen käynyt useasti tutustumassa alueeseen, keskustellut niin asukkaiden kuin luontoasiantuntijoidenkin kanssa. Näiden keskusteluiden jälkeen olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi, että Meri-Rastilan metsä tulee säilyttää!

Tiivis rakentaminen metroaseman läheisyyteen on kuitenkin toki perusteltua. Meri-Rastilassa tämä voidaan toteuttaa arvokasta luontoaluetta uhraamatta täydennysrakentamisella, esimerkiksi OurCityn vaihtoehtokaavan pohjalta.

Miksi Meri-Rastilan metsää ei sitten tulisi mielestäni tuhota? Ohessa on viisi syytä, miksi vastustan osayleiskaavan hyväksymistä kaupunginvaltuustossa.

Lue lisää

Olli Vento: Kaavoituksen suunnasta

Vieraskynäblogissa Olli Vento.

Kaavoitus vaikuttaa moneen asiaan. Sillä torjutaan ilmastonmuutosta. Luonnon monimuotoisuuttakin voimme kaavalla puolustaa. Myös ihmisten hyvinvoinnille kaavoitus merkitsee paljon.

Juuri nyt törmäämme uudenlaisiin haasteisiin.

Tarve kehittää kaavoitusta korostuu. Virkistys- ja luontokohteet arvioidaan. Laajempi kokonaisuus on katsottava samalla. Seuraavassa muutama näkökulma asiaan:

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami