Sonja Vartiala: Suomen ilmastopolitiikka tarvitsee täyskäännöksen

Vieraskynäblogissa SoSonja Vartialanja Vartiala

Suomen ilmastopolitiikka tarvitsee täyskäännöksen

Meillä suomalaisilla on tapana ajatella, että olemme sivistyneitä, rehellisiä ja tunnollisia ympäristökysymysten edelläkävijöitä, jotka rakastavat puhdasta luontoa ja sinisiä järviä.

Ilmastopolitiikassa totuus on kuitenkin toinen: kansainvälisessä vertailussa Suomen ilmastopolitiikka on kelvotonta, kunnianhimottomuudessaan kuudenneksi surkeinta koko EU:ssa.

Ajatus siitä, että jotain on tehtävä, oli oikeastaan muhinut mielessä jo pari vuotta. Tänä syksynä päätimme kaveriporukalla, että nyt olisi aika toimia.

Päätimme lanseerata Rajalla-tempauksen heti IPCC:n raportin julkaisun jälkeen. Silloin media olisi pullollaan keskustelua ilmastopolitiikasta. Miten typerä ajatuksemme olikaan – poliittista keskustelua ei syntynyt lainkaan ja raportti vaiettiin kuoliaaksi muutamassa päivässä.

Yritin itse kahlata läpi kuluvan vuoden keväällä julkaistun kansallisen energia- ja ilmastostrategian. Milloin sen ympäripyöreä epämääräisyys ei nukuttanut, se jätti jälkeensä hämmennystä:

Lue lisää

Arktis on jätettävä rauhaan öljynporaukselta. Piste.

Leo Stranius-Kuva Hanna HeikkiläOheinen kirjoitukseni on julkaistu Tekniikka & Talous -lehden Energia-blogissa 16.10.2013.

Arktis on jätettävä rauhaan öljynporaukselta. Piste.

Euroopan ympäristökeskus (EEA) julkaisi 9.10.2013 raportin Kioton päästövähennystavoitteiden ja EU:n vuoden 2020 ilmasto- ja energiatavoitteiden toteutumisesta.

Kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuoden 1990 tasosta vuoteen 2012 mennessä 18 prosenttia. EU on siis jo nyt hyvin lähellä vuoden 2020 päästövähennystavoitettaan. Myös uusiutuvan energian käyttöönotto on lisääntynyt tavoitteiden mukaisesti. Tällä hetkellä noin 13 prosenttia energian loppukulutuksesta tuotetaan EU:ssa uusiutuvilla energialähteillä.

Kioton pöytäkirjassa EU sitoutui vähentämään päästöjä kahdeksan prosenttia vuoden 1990 tasosta vuosien 2008-2012 aikana. EEA:n mukaan päästöt olivat tuona aikana keskimäärin 12,2 prosenttia vuoden 1990 tasoa alhaisemmat.

Mahdottomasta tuli mahdollista

Lue lisää

Tilanne on pelottava: Kymmenen havaintoa IPCC:n raportista

Ilmastolupaus Tarja HalonenHallitustenvälinen ilmastopaneeli (IPCC) julkaisi tänään viidennestä arviointiraportista ilmastotiedettä käsittelevän ensimmäisen osan yhteenvedon.

Olin itse paikalla Ilmatieteen laitoksen järjestämässä tiedotustilaisuudessa.

Pyöräilin Kumpulaan hetkeä aiemmin järjestetystä Luonto-Liiton Ilmastolupaus -kampanjan avajaistilaisuudesta, jossa mm. presidentti Tarja Halonen teki oman ilmastolupauksensa.

IPCC:n yhteenvetoraportti ei yllätä. Ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus on kasvanut nopeammin kuin on osattu ennakoita, ilmakehä ja meret ovat lämmenneet, jäätiköt sulaneet, merenpinta noussut ja sään ääri-ilmiöt lisääntyneet.

Tilanne on pelottava.

Lue lisää

Ilmastoherätys! Ilmasto lämpenee

IlmastoherätysHallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisee huomenna perjantaina (27.9.) viidennen ja uusimman ilmastonmuutosraporttinsa ensimmäisen osaraportin, joka keskittyy ilmastonmuutoksen tieteelliseen taustaan.

Kävimme tänään (26.9.) Rautatientorilla herätyskelloilla herättelemässä ihmisiä vaatimaan päättäjiltä tehokkaampia toimia ilmastokriisin torjumiseksi.

Perjantaina 26.9. käynnistyy myös Luonto-Liiton Ilmastolupaus-kampanja. Kampanjan avaa presidentti Tarja Halonen. Homma sai lentävän lähdön, kun haastoin osana kampanjaa viime viikolla suorassa radiolähetyksessä Tunna Milonoffin autottomaan kuukauteen ja Riku Rantalan kuukauden kasvisruokavalioon. Ilahduttavasti kaverit ottivat haasteen vastaan!

Lue lisää

Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa

Osallistuin perjantaina (25.5.) Ilmatieteen laitoksella IPCC-seminaariin, jonka aiheena oli Äärevät sääilmiöt ja yhteiskunnan toimivuus.

Mikäli maapallon lämpötila kohoaa 2 asteella, Suomessa keskilämpötila nousisi 3,5 astetta. Talvella lämpötila kohoaisi viidellä asteella ja kesälläkin yli kahdella asteella. Vuotuinen sademäärä kasvaisi noin 13 %.

Lämpenemisellä on lukemattomia vaikutuksia:

Lue lisää

Arktista vimmaa ja John Webster: Katastrofin aineksia

Mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää kahden asteen tuntumassa, tulee teollisuusmaissa vähentää päästöjä Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) arvion mukaan vähintään 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Olin torstaina (4.11.) Rovaniemellä Arktikumissa Arktista vimmaa elokuva- ja mediafestivaalilla kommentoimassa kahdessa eri paneelikeskustelussa John Websterin Katastrofin aineiksia -dokumenttia. Olen kirjoitellut aikanaan dokumentista myös Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoblogiin. Katastrofin ainekset muodostuvat dokumentissa seuraavista seitsemästä osatekijästä: 1. Ongelma ei ole minun 2. Psykologinen … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami