Maanantai 28.4.2008 – Suomi kaatuu saappaat jalassa suohon

Osallistuin tänään kokoukseen, jossa käytiin läpi komission ilmasto- ja energiapaketin uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämistä koskevaa direktiiviehdotusta sekä siihen annettuja lausuntoja.

Suomi pyrkii edelleen yhdessä Vapon (ja energiateollisuuden) kanssa epätoivoisesti ajamaan turpeen energiankäyttöä ja turve-dieseliä. Kokouksessa yritettiin keksiä mitä mielikuvituksellisempia muotoiluja turpeelle, jotta esitys saataisiin läpi. Harmiteltiin vain sitä, että yksikään maa ei ole tukenut Suomen esityksiä määritellä turve uusiutuvaksi.

Itse yritin varovaisesti tiedustella mahdollisia Suomelle tulevia kustannuksia turpeen syöttötariffin ja varastointituen jatkamisesta ja varasuunnitelmaa (exit-strategia), mikäli turvetta ei määritelläkään direktiivissä uusiutuvaksi energialähteeksi eikä turve-diesel täytä liikenteen biopolttoaineiden kriteerejä. Varasuunnitelmaa ei ole. Suomi ajaa loppuun asti turvetta ja kaatuu saappaat jalassa.

Muutenkin tuntui, että Suomen ilmastopolitiikan kunnianhimo ei ollut ihan huippulukemissa. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että kokouksessa suunniteltiin myös niin sanotun ”force major” -pykälän muuttamista siten, että Venäjän puutullit saataisiin mukaan helpottamaan Suomen uusiutuvien tavoitetta. Jep Jep.

Valitettavasti en töiltäni ehtinyt suurmielenosoituksen suunnittelukokoukseen Luonto-Liittoon. Mielenosoitukselle olisi kyllä nyt tarvetta! Sen sijaan kävin katsomassa paria mahdollista pyöräkandidaattia.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Viikonloppu 26.-27.4.2008 – Laukaassa

Lauantai aamuna suuntasin Suomen luonnonsuojeluliiton liittovaltuuston kokoukseen Laukaaseen. Asialistalla oli toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen lisäksi myös aluetyön uudelleen organistointia. Itse olin paikalla esittelemässä liiton ilmastotoimintaa.

Kokous sujui tehokkaasti ja hyvässä yhteishengessä. Liiton puheenjohtajakaksikko Markku Kuortti (liittovastuuston pj) ja Risto Sulkava (liittohallituksen pj) sekä liiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen osaavat homman loistavasti.

Valtuuston julkilausuma koski aluehallinnon murentamishanketta. Sen voi lukea kokonaisuudessaan täältä:

http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/ALKUmurentaa

Erityiskiitos hyvästä ja kauniista kokouspaikasta sekä järjestelyistä Luonto-Liiton porukoille. Oli suorastaan ylellisyyttä kun viikonlopun ruokavalio oli lähtökohtaisesti vegaanista. On hienoa, että myös Suomen luonnonsuojeluliitossa nämä asiat otetaan nykyään huomioon.

Kotiin tultua ostin pihan lapsien pitämästä leikkikaupasta mehua. Samalla totesin, että polkupyöräni oli varastettu. Polkupyärän katoaminen vammauttaa ikävästi arjen sujumista – aivan kuten Maija hienosti kiteytti naamakirjachatissa.

Sunnuntai-iltana valmistauduin tulevan viikon kokoukiin ja esityksiin sekä kävin läpi sähköposteja ja luonnostelin tulevia kirjoituksia. Valitettavasti en ehtinut Kuusijärvelle saunomaan ja juhlistamaan Anna-Stiinan syntymäpäivää. Onnittelut kuitenkin näin blogin välityksellä!

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Perjantai 25.4.2008 – Kansalaisosallistuminen ei ole kriisissä!

Osallistuin oikeusministeriön sähköisen kuulemisen hankkeeseen liittyvään seminaariin (kuulemista vai osallisuutta). Painotin omassa puheenvuorossani sitä, että vaalien äänestysaktiivisuus ei ole välttämättä ainoa kansalaisyhteiskunnan vireyttä kuvaava mittari (vaikkakin toki olennaisen tärkeä demokratian toteutumisen kannalta). Aänestysaktiivisuuden nostoon olisi tarjolla monia hyviä välineitä. Esimerkiksi (1) sähköinen etä-äänestäminen, (2) kansanäänetykset ja/tai eduskunnan päätösten alistaminen kansalaisten hyväksyttäväksi sekä (3) äänestysikärajan laskeminen 16 vuoteen.

Lisäksi yritin painottaa, että kansalaisyhteiskunta ei ole kriisissä vaikka Sitran ja Tekesin tutkimuksissa nuoret eivät olekaan kiinnostuneita yhteisiin asioihin vaikuttamisesta. Pikemminkin kyse on siitä, että kansalaistoiminta on murroksessa eikä ihmiset kiinnity suuriin kollektiiveihin, puolueihin tai järjestöihin. Vaikuttaminen yksilöllistyy ja tulee osaksi arkielämän valintoja. Tästä on esimerkkinä vaikka talonvaltausliikehdintä. Lisäksi toin esille joitakin haasteita liittyen hallinnon ja järjestöjen väliseen osallistuuteen sekä sähköiseen kuulemiseen ylipäätään.

Esitykseni voi katsoa tästä:

Kaiken kaikkiaan hyvä ja kiinnostava seminaari! Oikeusministeriön demokratiayksikkö tekee fantastisen hyvää työtä. On ollut kiva olla näissä projekteissa mukana. Kiitos vain Sarille, Jaanalle, Oilille ja monille muille.

Aiheeseen löyhästi liittyen suosittelen myös viimeisintä kolumniani http://www.kansanvalta.fi -sivuilla: Talonvaltaus haastaa perinteiset osallistumisen muodot: http://www.kansanvalta.fi/Etusivu/Ajankohtaista/Puheenvuoroja/1205254890515

Sähköisestä kuulemisesta voi käydä keskustelua myös osoitteessa: http://www.otakantaa.fi/

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Torstai 24.4.2008 – kestävä kehitys osaksi talouspolitiikkaa?

Torstaina osallistuin kestävän kehityksen toimikunnan (http://www.ymparisto.fi/kestavakehitys) kokoukseen. Kyseessä oli vuosiksi 2008-2011 asetetun toimikunnan ensimmäinen kokous. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki kiteytti puheenvuorossaan hyvin keke-toimikunnan haasteet: (1) työn konkretisointi käytännön toimenpiteiksi, (2) vuoropuhelu eduskunnan kanssa, (3) asiantuntijuuden ja konsultaation lisäksi yhdessä tekemistä, (4) kestävä kehitys ei ole vain ympäristöministeriön tai ympäristöjärjestöjen, vaan kaikkien vastuulla, (5) ylisukupolvinen horisontti ja kriittisyys.

Lisäksi kokouksessa käytiin evästyskeskustelua työohjelmasta ja viestintäsuunnitelmasta. Tässä yhteydessä kuulimme eri yhteistyöverkostojen esille tuomia painopisteitä. Itse nostin esille koherenssin ja johdonmukaisuuden puutteen. Lisäksi toivoin toimikunnan asialistalle niin kansallisen ilmasto- ja energiastrategian käsittelyä kuin metsiensuojeluakin. Viestintäsuunnitelmaan kaipasin hallinnollisen lähestymistavan rinnalle hiukan päräyttävyyttä.

Kysyin kokouksessa myös valtioneuvoston kanslian ekonomisti Pekka Sinkolta, miten VNK:n talousneuvoston kokoonpanossa näkyy kansalaisyhteiskunta, ympäristöasiantuntijuus tai kestävä kehitys. Vastaukseksi sain, että kyllähän MTK ja Tarja Cronberg ovat mukana. Tämä kuvastaa hyvin ympäristöpolitiikan kriisiä. Kaikissa mahdollisissa ympäristöalan työryhmissä elinkeinoelämä ja teollisuus ovat kyllä (yli)edustettuna, mutta sitten kun puhutaan talous-, sosiaali- tai työvoimapoliittisista kysymyksistä, loistavat niin ympäristöhallinto kuin ympäristöjärjestötkin poissaolollaan.

Energiateollisuus julkaisi torstaina TNS Gallupilla teettämän vesivoimakyselyn. Kyselyn tulokset kertovat selkeästi ihmisten vahvasta tuesta uusiutuville energiamuodoille. Sekä aurinko- että tuulivoimaa kannattaa yli 90 prosenttia ihmisistä, kun ydinvoima ja turve jäävät noin 50 prosenttiin.

Suomen luonnonsuojeluliiton tiedote aiheesta: Energiateollisuus tulkitsee vesivoimakyselyään tarkoitushakuisesti: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/energiateollisuuskysely

Energiateollisuus ry:n vesivoima-asennekysely:

http://www.energia.fi/fi/ajankohtaista/lehdistotiedotteet/kyselytutkimus%20vesivoima-asenteista.html

Iltapäivällä kävin Rajasaaren vallatulla talolla. Turun Sanomat halusivat kuvata juttuaan varten. Paikka on upea! Illalla Helsingin nuorisolautakunta päättikin vuokrata tilat valtaajien käyttöön ainakin syksyksi asti. Hyvä homma!

Illalla kävimme Annukan kanssa Tuuli Hirvilammin luona kylässä juomassa teetä. Samalla pääsin leikkimään suloisen Toivon kanssa. Heittelimme palloa ja rakensimme avaruuslegoilla.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Keskiviikko 23.4.2008 – Turpeen energiakäyttö uhkaa suoluontoa

Keskiviikkona pidettiin Suomen luonnonsuojeluliiton toimittaja-aamiainen. Aiheena oli suoluonto. Samassa yhteydessä julkaistiin myös jo aiemmin hyväksytty liiton suo-ohjelma. Tilaisuuden materiaali on ladattavissa osoitteesta: http://www.sll.fi/luontojaymparisto/suot/suo-info

Kiitos kaikille osallistujille. On ihailtavaa, kuinka paljon tietämystä liitossa on suoluonnosta. Upeita esityksiä Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskiselta, aluepäällikkö Merja Ylöseltä sekä puheenjohtaja Risto Sulkavalta. Lisäksi viestintätiimi ja Matti Nieminen olivat tehneet jälleen mahtavaa työtä!

Illalla pidettiin kestävän kulutuksen ja tuotannon valiokunnan (ketku) kokous. Asialistalla oli mm. ilmastonmuutos lautasella -kampanjan käynnistäminen. Tavoitteen on tehdä Voima -lehden väliin liite ruuan ilmastovaikutuksista. Lisäksi keskustelimme siitä, kuinka pysäyttää Suomen mielisairas ideaparkittaminen.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tiistai 22.4.2008 – Perusarkea

Maanantaina kirjoittelin kommentteja Suomen valtioneuvoston alustavaan kantaan (u-kirje eduskunnalle) koskien hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia. Kyseessä on siis komission ilmasto- ja energiapaketin CCS-direktiivi (lue lisää Luonnonsuojeluliiton kommenteista CCS-direktiiviin ilmastoblogista osoitteesta: http://ilmastoblogi.wordpress.com/). Lisäksi luonnostelin lausuntoa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaostolle liikennepoliittisesta selonteosta.

Maanantai iltana oli energia- ja ilmastovaliokunnan kokous. Asialistalla oli mm. vuoden 2008 toiminnan painopisteet sekä muutama hankeidea vuodelle 2009, Luonnonsuojeluliiton sisäisten lentomaksutulojen kohdistaminen sekä hankkeiden ja projetien tilannekatsaus. Energia- ja ilmastovaliokunnassa on laaja ja innostunut huippuporukka, jonka kanssa on kiva viedä asioita eteenpäin!

Tiistaina viimeistelin edelleen lausuntoa liikennepoliittisesta selonteosta. Inspiroivalla lounaalla kävin Auran ja Akuliinan kanssa Silvopleessä. Huippukivaa keskustelua! Hakaniemestä poljin Cafe Javaan, jossa tapasimme Jounin ja Kaarinan kanssa Ari Lampista. Keskustelimme Luonnonsuojeluliiton linjauksista liikenteen biopolttoaineiden suhteen.

Luonnonsuojeluliittoon tulee yllättävän paljon kaikenlaista kansalaispalautetta. Tänään minulle soitteli henkilö, joka ihmetteli, että miksi teollisuuden lämpöä ei oteta talteen ja eilen opettaja, joka kyseli Suomen henkeäkohden laskettuja hiilidioksidipäästöjä. Sitten on niitä, joita ei tässä viitsi edes mainita..

Illaksi tulin kotiin valmistelemaan tulevia kirjoituksia ja esityksiä.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Viikonloppu 18.-20.4.2008 – Onneksi on EU:n ympäristöpolitiikka

Pejantaina osallistuin aamulla Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston pressikahveille. Aiheena oli ilmasto- ja energiapolitiikka. Keskustelemassa oli viisi europarlamentaarikkoa. Oli ilahduttava huomata, kuinka selkeästi mepit näkivät EU:n aktiivisen ilmasto- ja energiapolitiikan Suomelle isona mahdollisuutena.

Puheenvuoroissa vaadittiin kunnianhimoisempia päästövähennystavoitteita (Pietikäinen), sitovia energiasäästötavoitteita ja päästökaupan heikkouksiin, esimerkiksi windfall-voittoihin puuttumista (Seppänen), kovempia rangaistuksia ilmastorikkureille ja ilmastotulleja (Paasilinna), Suomea hiilivapaaksi vuoteen 2050 mennessä (Hassi) sekä voimakkaampaa panostusta bioenergiaan (Pohjamo). Piristävää! Onneksi meillä on ympäristöpolitiikan suhteen päätäntävalta EU:ssa ja mukana hyvät mepit. Hyvä!

Pressikahveilta suuntasin Eduskuntaan. Tapasimme Greenpeacen ja Maan ystävien edustajien kanssa Oras Tynkkystä. Keskustelimme yleisellä tasolla tulevasta ilmasto- ja energiastrategiasta. Eduskunnasta pyöräilin Hakaniemeen ja Silvopleehen (http://www.silvoplee.com/). Pidimme lounastapaamista WWF:n ja Kepan kanssa liittyen kehitys- ja ilmastopolitiikan tuleviin kuvioihin. Iltapäivällä viimeistelin ehdotuksia ja ideoita SLL:n ilmastotoiminnalle vuodelle 2009.

Lisäksi viilasin hiukan ympäristöjärjestöjen yhteisteistiedotetta liittyen hallituksen ympäristöpolitiikkaan. Päätimme lopulta laittaa alunperin lauantai aamuna lähetettäväksi tarkoitetun tiedotteen eteenpäin saman tien: Ympäristöjärjestöjen arvosana hallituksen ensimmäisestä vuodesta välttävä. Koko tiedote osoitteessa: http://www.luontoliitto.fi/tiedotteet/?p=249

Välillä kävin kotona siivoamassa ja illan istuimme Annukan kanssa Cafe Engelissä.

Lauantaina vietimme Annukan kanssa vapaapäivää. Kävimme aamulla juoksemassa ja sen jälkeen lounaalla El Karimissa yhdessä Laurin ja Merin kanssa. Keskustelu oli vilkasta ja mukavaa. Lauri ja Meri ovat ihan huippumukavia ja fiksuja tyyppejä! Alkuillasta siivosin sähköposteja ja lueskelin lukematta jääneitä blogeja. Illan päätteeksi nautimme Annukan kanssa Anime-elokuvasta.

Sunnuntaina viimeistelin Helsingin Sanomien kesäsarjassa ilmestyvää vieraskynä-kirjoitusta sekä tein esityksen tulevan viikon oikeusministeriön seminaariin Kuulemista vai osallistuutta. Välillä poikkesin Aleksin ja Timin kanssa Laurin kantoapuna pianon muutossa Tapiolasta Käpylään. Annukan kanssa kävimme kävelyllä ja illalla jatkoin tulevan viikon hommien valmistelua. Rento ja mukava viikonloppu! Viikolla hiukan vaivannut nuhakin on hellittänyt. Tästä on hyvä ponnistaa uuteen, entistäkin mukavampaan viikkoon.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Torstai 17.4.2008 – Kepeää Elämää!

Keskiviikkona olin koko päivän Energiateoliisuuden ilmasto- ja päästökauppaseminaarissa. Tarkempia ajatuksia tähän liittyen voi lukea Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoblogista osoitteesta: http://ilmastoblogi.wordpress.com/.

Energiateollisuuden seminaarin lounastunnilla sukkuloin polkupyörällä YLE:n isoon pajaan. Osallistuin Seppo Konttisen radio-ohjelmaan aiheesta ”Sukupolvikapina isänmaan asialla”. Keskustelimme tunnin verran Heidi Hautalan ja Erkki Suden kanssa kansalaisaktivismista. Ohjelma on tulossa ulos heinäkuussa. Illalla oli vielä Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin piirihallituksen kokous.

Torstaina ideoin ja järjestelin ilmasto-oikeudenmukaisuuskiertuetta. Lisäksi kävin läpi palautetta, jota olen saanut liittyen liiton tiedotteeseen, jossa esitimme moottoriveneille päästömaksuja. Veneilijät ovat yllättävän aktiivista porukkaa – ja mikä ilahduttavaa, myös hyvin ympäristötietoisia!

Torstaina laitoimme yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa ulos tiedotteen:

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Kuntaliitto haastavat kaupungit vähentämään hiilidioksidipäästöjään. Kyse on siis siitä, että Euroopan komissio on käynnistänyt kaupunginjohtajien sopimukseen perustuvan aloitteen (Covenant of Mayors), jota jo yli sata kaupunkia kaikkialla Euroopassa on ilmaissut tukevansa. Suomesta mukana on alustavasti Helsinki. Sopimuksen allekirjoittavat kaupungit sitoutuvat virallisesti tekemään toimintasuunnitelman, jonka tarkoitus on vähentää hiilidioksidipäästöjä EU:n 20 prosentin tavoitetta enemmän vuoteen 2020 mennessä.

Koko tiedote on luettavissa osoitteessa: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/kaupunkiCO2haaste.

Talouselämä-lehden toimittaja soitteli ja kyseli autoverouudistuksen vaikutuksista. Valitettavasti tässä vaiheessa on mahdotonta sanoa, miten hallituksen vuoden alusta voimaan astunut autoverouudistus on vaikuttanut automyyntiin.

Iltapäivällä osallistuin Nuukuusviikon huippukiinnostavaan Kepeää Elämää –seminaariin. Suuri kiitos vain Satu Lähteenojalle ja Sini Veurolle hienosti järjestetystä tapahtumasta! Sinin kolumnin nautinnollisesta nuukailusta voi lukea osoitteessa: http://www.sll.fi/kolumni/. Nuukuusviikosta taas lisää tietoa osoitteessa: http://www.nuukuusviikko.fi/.

Nuukuusviikon seminaarin jälkeen tapasin vielä Animalian (http://www.animalia.fi) toiminnanjohtaja Kati Pullia. Ruokavalion vaikutukset ilmastonmuutokseen on sellainen teema, jota ei tällä hetkellä voi enää sivuuttaa. Tässä esimerkiksi Eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöt voivat hyvin tehdä yhteistyötä.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tiistai 15.4. – Ilmastopolitiikkaa ja kansalaisaktiivisuutta

Aamulla tapasin Eurooppalaisen Suomen toiminnanjohtaja Lauri Tieralalan. Keskustelimme aamupalan merkeissä mahdollisesta Eurovaalikampanjoinnista vuonna 2009. Esimerkiksi ympäristöpolitiikan kannalta EU on se poliittinen konteksti, johon tulisi pyrkiä vaikuttamaan. Samaan aikaan ihmisten kiinnostus eurovaaleihin on kuitenkin minimaalista.

Yleisradion YLE radio1:n toimittaja soitteli ja pohdiskelimme keskusteluohjelmaa liittyen sukupolvien väliseen luonnon- ja ympäristönsuojeluliikehdintään.

Cafe Engelistä pyöräilin ympäristöministeriöön. Osallistuin EU:n komission ilmasto- ja energiapaketin taakanjakodirektiivin (ei-päästökauppasektori) taustaryhmän kokoukseen. Tähän liittyviä ajatuksia ja esitykseni voi lukea SLL:n uudesta ilmastoblogista osoitteesta: http://ilmastoblogi.wordpress.com/2008/04/15/pitaisiko-suomen-olla-ilmastopolitiikan-edellakavija/

Päivällä pistimme Luonnonsuojeluliitossa tiedotteen ulos, jossa esitimme moottoriveneille päästömaksuja. Kannustamme veneilijöitä ilmastonmuutoksen torjuntaan ja luonnon huomioimiseen. Esitämme harkittavaksi moottoriveneille päästöjen mukaan porrastettua maksua sekä kattonopeuksia vesialueille. Lue koko tiedote osoitteesta: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/luonnonsuojeluliitto-esittaa-moottoriveneille-paastomaksuja

Ympäristöministeriöstä sukkuloin Valtioneuvoston linnaan. Osallistuin ilmastonmuutosta koskevan tulevaisuuspoliittisen selonteon sidosryhmäpaneeliin. Keskustelimme ympäristö- ja kehitysjärjestöjen kanssa siitä, millaisia muutoksia vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtyminen Suomessa edellyttäisi ja tarkoittaisi sekä mitä teemoja tulevaisuusselonteossa tulisi painottaa.

Alma Median toimittaja soitteli ja kyseli kansalaisaktiivisuudesta. Keskustelimme aktivismin muutoksista sitten vuoden 1968 tapahtumien. Toimittaja halusi kysellä, onko nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus hiipunut.

Nuorten tulevaisuuskuvat -tutkimuksen (Sitra & Tekes 2008) mukaan suomalaisten nuorten unelmat kiinnittyvät yhä enemmän ystäviin ja perheeseen. Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, maailman muuttamiseen, nuorilla ei ole tämän tutkimuksen mukaan kovaa paloa.

Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteivätkö nuoret toimisi yhteiskunnallisesti aktiivisesti – esimerkiksi arkielämän valintojen kautta. Nuoret eivät vain sitoudu mielellään yhteen toiminnan muotoon tai suuriin ideologisiin kehyksiin, vaan sukkuloivat eri verkostojen, asioiden ja projektien välillä. Esimerkiksi talonvaltauksessa kyse on mahdollisesti juuri siitä, että toimijoiden unelmat kiinnittyvät pienyhteisöllisyyteen, ystäviin ja perheeseen globaalin markkinatalouden, työn tai kilpailykyvyn sijaan.

Iltaa istuimme Elina Mikolan kanssa Old Sophiessa. Elina on saanut gradunsa valmiiksi ja keskustelimme siihen liittyen. Luvassa on huippumielenkiintoinen talonvaltauksia käsittelevä etnografinen työ!

Posted in Uncategorized | Leave a comment

SLL:n ilmastoblogi avattu

Käykää tutustumassa Suomen luonnonsuojeluliiton uuteen ilmastoblogiin osoitteessa: http://ilmastoblogi.wordpress.com/

Jatkossa kirjoittelen energia- ja ilmastoaiheisia pohdintoja enemmän ilmastoblogiin kun taas täällä kelataan henkilökohtaisia kuulumisia ja meininkejä.

Posted in Uncategorized | Leave a comment