Maanantai 19.5.2008 – Missä ympäristöjärjestöjen halutaan olevan mukana

Maanantaina piti olla TEM:n energia- ja euratom jaoston kokous. Kyseisellä foorumilla käsitellään EU:n energiaministerineuvoston kokousten asioita ja Suomen kantoja niihin. Yllättäen ympäristäjärjestöjä ei kuitenkaan haluttukaan mukaan jaostoon. Edelliseen kokoukseen saimme kutsun vain siitä syystä, että olimme antaneet lausunnon uusiutuvia energialähteitä koskevasta direktiivistä. Jaostossa on edustettuna mm. elinkeinoelämä, metsäteollisuus ja energiateollisuus. Ei kuitenkaan yhtään ympäristöjärjestöä. Ei ihme, että Suomi lobbaa turvetta EU:ssa.

Kestävän kehityksen toimikunta, EU:n ympäristöjaosto sekä muut ympäristöalan neuvottelukunnat ja työryhmät ovat tiukasti istutettu täyteen elinkeinoelämän, ammattijärjestöjen ja teollisuuden edustajia. Sen sijaan talouspolitiikan tai teollisuuden toimikuntiin ympäristöjärjestöillä ei ole toistaiseksi ollut mitään asia, vaikka kuinka ollaan pyritty mukaan. Se siitä hallinnon avoimuudesta.

Maanantaina Turun Sanomien toimittaja soitteli ja kysyi laulut kysyvät -palstalle vastausta kappaleen sanoihin ”miten luonto vastaa”. Puhuin ilmastokriisistä ja kiihtyvästä sukupuuttoaallosta. Toisaalta luonto vastaa myös uudistumalla. On lohdullista ajatella, että vaikka kaikki pinnat olisi asvaltoitu, niin aina jostakin raosta puskee luonnon uutta kukoistusta.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Viikonloppu 16.-18.5.2008 – hyötysuhde 72,62 prosenttia

Perjantaina osallistuin oikeusministeriössä Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (http://www.kansanvalta.fi/) tutkimusjaoston kokoukseen. Kartoitimme aluksi tulevaa toimintasuunnitelmaa sekä olemassaolevaa kansalaisyhteiskunnan tutkimusta.

Iltapäivällä tapasimme Haaga-Helian innokkaita opiskelijoita ja lehtori Pauli Lindströmiä. Toteutimme viime tammikuussa Keep it Cool -lumiukkotempauksen yhdessä opiskelijoiden kanssa (http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/nayttelijatlumenpuolesta/?searchterm=lumiukot). Ensi vuonna on tarkoitus viritellä jotain vastaavaa. Iltapäivällä pidimme kokousta myös ilmasto-oikeudenmukaisuuskiertueen ohjausryhmän kanssa.

Lauantaina matkasin Suomen sosiaalifoorumiin (http://www.sosiaalifoorumi.fi) Tampereelle. Järjestimme yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton, Animalian ja Vegaaniliiton kanssa seminaarin ”ilmastonmuutos lautasella”. Kirjoittelin semiaaristamme hiukan ilmastoblogiin: http://ilmastoblogi.wordpress.com/. Kokonaisuudessaan sosiaalifoorumi oli erinomaisen onnistunut. Kiitoksia kaikille järjestäjille! Paljon mielenkiintoista ohjelmaa, ystäviä ja hyviä esityksiä.

Sunnuntaina osallistuin aamulla ilmasto-oikeudenmukaisuusverkoston kokoukseen puhelimitse, kävin juoksemassa sekä säädin polkupyörää. Iltapäivän ja illan valmistauduin tulevan viikon koitoksiin.

Mennyt viikko oli intoa ja aktiviteettia täynnä. Viikon aikana tein palkkatyötä 51 tuntia, jatko-opintoja tosin vain 2 tuntia ja vapaaehtoistyötä 31 tuntia. Omasta kunnostani pidin huolta pyöräilemällä 70 km ja käymällä viisi kertaa juoksemassa (50 km) – yhteensä kuntoilua noin 7,5 tuntia. Viikon osalta toiminnalliseksi hyötysuhteeksi (kun kuuden tunnin vuorokausittainen nukkuminen otetaan pois) muodostui 72,62 prosenttia.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Keskiviikko 14.5.2008 – Jussi Pesolan muistolle

Aamulla kävin juoksemassa tutun 10 km lenkin. Tällä kertaa itselleni ihan hyvään aikaan (tasan 47 min). YLE:n A-zoomin toimittaja soitteli ja kyseli hiukan Vihdin Ideaparkista ja Pallas-kiistasta. Ovat tekemässä ohjelmaa aiheesta.

Aamupäivällä osallistuin Suomen luonnonsuojeluliiton toimistopalaveriin, jossa kävimme läpi normaaleja arkirutiineja sekä tulevia menoja ja lausuntoja. Lounaaksi piipahdin Marian luokse. Maria oli valmistanut herkullista kasviskeittoa sekä jälkiruuaksi marjarahkaa. Kaikki tietysti vegaanista. Nam! Kiitos.

Iltapäivällä pidimme Luonnonsuojelijalehden toimitusneuvoston kokousta. Tämän jälkeen kokousputki jatkui Ekoenergiavastaava Kaarina Toivosen esityksellä sekä Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokouksella. Kokouksen aluksi pidimme hiljaisen hetken hiljattain menehtyneen Jussi Pesolan muistolle.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tiistai 13.5.2008 – Älytön Ideaparkhanke

Aamupäivällä pidettiin SLL:n sisäistä palaveria työsuhdeasiosta. Jouduin kuitenkin lähtemään kesken kaiken sillä osallistuin Vasemmistoliiton ympäristötyöryhmän eduskunnan kansalaisinfossa järjestämään koulutukseen ”Mitä kuntani voi tehdä ilmastonmuutoksen suhteen”.

Esitykseni Suomen luonnonsuojeluliiton kunnallisvaaliteeseistä löytyy tästä:

Seminaarin jälkeen tapasin teen merkeissä Annina Käppiä. Keskustelimme ekovalinnoista ja monesta muusta. Tämän jälkeen palaveerasimme muutaman järjestötoimijan kanssa ilmasto- ja energiastrategiasta.

Illan masentavin uutinen oli se, että pääministeri Matti Vanhanen totesi omassa blogissaan ymmärtävänsä Vihdin ideapark-hanketta. Haluaisin kysyä arvon pääministeriltä, miten kyseinen hanke edistää ilmastotavoitteita tai kestävää kehitystä? Varsinkin kun kyseessä on vielä laiton hanke suunnitelman ollessa maakuntakaavan vastainen.

Ai niin. Maanantaina vietimme Annukan kanssa ensimmäistä hääpäivää. Kulunut vuosi on ollut mukava vaikka naimisiinmeno ei käytännössä ole mitään muuttanutkaan. Rakkaus kukoistaa!

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Viikonloppu 9.-11.5.2008 – puolimaratonin muotia

Perjantaina olin pitämässä esitystä ilmasto- ja energiapolitiikasta Suomen luonnonsuojeluliiton Face to Face -koulutuksessa. On erittäin motivoivaa nähdä niin suuri joukko luonnonsuojelusta kiinnostuneita henkilöitä samassa tilaisuudessa. Kiitos markkinointivastaava Pirjo Itkoselle ja liittohallituksen jäsen Nelly Rontille hyvistä järjestelyistä!

Lauantaina olin aamupäivällä pitämässä esitystä Vantaan seurakuntayhtymän, Vantaan Rauhanpuolustajien ja Suomen luonnonsuojeluliiton seminaarissa Miten käy ilmastomme. Tilaisuudessa oli pieni, mutta sitäkin innokkaampi joukko keskustelemassa aikamme suurimmasta haasteesta. Kiitos järjestäjille ja keskustelijoille hyvähenkisestä seminaarista! Esitykseni voi katsoa tästä:

Vantaalta jouduin tulemaan pikapikaa takaisin Helsinkiin. Osallistuimme Annukan kanssa Helsinki City Run -puolimaratoniin. Erityisen ylpeä olin Annukan hienosta suorituksesta. Käytännössä ilman harjoittelua tai sen kummempaa valmistautumista Annukka selvitti juoksun ajalla 2:16:02. Hyvä! Itse tulin maaliin täsmälleen samalla ajalla. Juoksun päälle oli kiva käydä uimassa uimastadionilla. Tulokset löytyvät täältä: http://www.helsinkicityrun.fi/fi/tulokset.html

Juoksutapahtumat ovat mielenkiintoisia tilaisuuksia. Toisaalta oli ilo nähdä niin paljon hyväkuntoisia, reippaita ja iloisia ihmisiä. Toisaalta oli hassua nähdä, miten paljon ihmiset olivat laittautuneet juoksutapahtumaa varten. Tavallista verkkaripukukansaa ei juurikaan näkynyt. Sen sijaan viimeisen päälle olevia sporttikuteita, kampauksia ja meikkejä sitäkin runsaammin. Muotia ovat esimerkiksi polven yli ulottuvat tiukat juoksutrikoot.

Sunnuntaina nukuimme pitkään ja nautimme pitkää aamupalaa lehtiä lukien. Iltapäivän ja illan valmistautuin seuraavan viikon hommiin. Kirjoitin Maan ystävien jäsenlehteen Pallon Pinnalla -palstan sekä Luonnonsuojelijalehteen muutaman jutun. Lisäksi valmistauduin tuleviin kokouksiin, esitelmiin ja puhetilaisuuksiin.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Torstai 8.5.2008 – NoIdeaPark – Ei automarkettia Vihtiin

Aamulla laitoimme Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin tiedotteen, jossa kritisoimme Vihtiin suunnitteillä olevaa järjetöntä Ideapark-automarketostoskeskusta.

Ainakin YLE teki aiheesta uutisen: Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi Vihdin Ideapark-hanketta: http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id90156.html

En ole kuullut kenenkään valittavan pääkaupunkiseudulla
ostosmahdollisuuksien puutetta. Sen sijaan yhdyskuntarakenteen hajaantuminen
on aito ongelma. Vihtiin suunniteltu automarket lisää yksityisautoiluun perustuvaa liikennettä ja hiilidioksidipäästöjä sekä on maakuntakaavan vastainen.

Iltapäivällä osallistuin Norppaenergia-seminaariin (http://www.norppaenergia.fi/), jossa pidin alustuksen ajankohtaisesta ilmastopolitiikasta. Suuri kiitos ekoenergiavastaava Kaarina Toivoselle erinomaisen hyvin järjestetystä tilaisuudesta. Keskustelu oli kiinnostavaa ja asiantuntevaa.

Alkuillasta kävimme Iltalehden toimittajan kanssa syömässä vegaaniruokaa Meze-pointissa. Samalla tehtiin juttu ruokavalion ympäristövaikutuksista. Eri selvitykset osoittava selvästi kasvisruokavalion ympäristöystävällisyydestä. Myös juusto kannattaa jättää ekologisista syistä kokonaan ruokavaliosta pois.

Illalla kävimme Annukan kanssa Saara Kupsalan luona pienimuotoisilla 30-vuotisjuhlilla. Ihania ihmisiä! Usein kolmekymppisten naisten ajankohtainen kysymys on mahdollinen lapsien hankinta. Vanhenemisen tuomat biologiset tekijät eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemätön tekijä naiselle lasten hankkimiseksi. Ainahan voi hankkia nuorikon (kuten keski-ikäiset miehet tekevät), jonka kanssa lasten teko onnistuu – ellei sitten olla liian heteronormatiivisia ja kulttuurillisiin kaavoihin kangistuneita.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tiistai 6.5.2008 – Pelasta Pallas!

Maanantaina kävimme ekoenergiavastaava Kaarina Toivosen kanssa tulevia ilmasto- ja energiamenoja. Tämän jälkeen valmistelin ilmastonmuutos lautasella seminaaria, josta meillä oli myös tapaaminen Animalian kanssa iltapäivällä. Välillä Helsingin Sanomien toimittaja soitteli ja kyseli ydinvoimasta. Illalla suunnittelimme Merin ja Laurin kanssa kesän Itä-Euroopan matkaa.

Tiistaina osallituin Kuntaliiton järjestämään Kuntien 4. ilmastokonferenssiin Tampereella. Tilaisuuden aluksi työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kertoi komission ilmasto- ja energiapaketin tavoitteista sekä puolusteli turpeen energiankäyttöä. Pekkarisen jälkeen hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen kertoi tulevaisuusselonteosta sekä ilmastopolitiikan laajemmista haasteista.

Konferenssin jälkeen osallistuin Luonnonsuojeluliiton ruokakampanjan ohjausryhmän kokoukseen puhelimitse. Lisäksi muokkailin Jyväskylän yliopiston sanakirjahankkeeseen tulevaa talonvaltausta esittelevää pikkuartikkelia.

Talonvaltaus on ollut edelleen muutenkin esille. Sunnuntain Turun Sanomissa olleen haastattelun pohjalta myös lehden pääkirjoitus tarttui aiheeseen:

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0,4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;4:140:0:0:0;4:8:0:1:2008-05-06,104:8:538678,1:0:0:0:0:0:

Lisäksi luonnonsuojelurintamalla tapahtuu kauheita. Lapin suurin hotelliketju Lapland Hotels haluaa purkaa Pallaksen nykyisen pienen hotellin ja rakentaa tilalle kuusi kertaa suuremman hotelli-ravintolan, maanalaisia tiloja ja suuret pysäköintialueet. Lakia Pallas-Ylläksen kansallispuistosta ollaan muuttamassa Lapland Hotelsin aloitteesta, minkä seurauksena ensimmäistä kertaa Suomessa on kansallispuiston herkän luonnon keskelle ilmestymässä rakennustyömaa.

Osallistu toimintaan! Käy allekirjoittamassa adressi ja lähetä postia päättäjille osoitteessa: http://www.pelastapallas.fi/

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Viikonloppu 3.-4.5.2008 – Ympäristö vs sota ja kierrätystehdas

Viikonloppu oli Vapun takia hiukan hajanainen. Lisäksi aurinkoisen ja lämpimän sään myötä lomalaitumet vetivät puoleensa.

Lauantaina olin lupautunut puhumaan ViNOn ympäristökoulutusviikonloppuun uusiutuvista energiamuodoista. Valitettavasti tilaisuus jouduttiin perumaan. Sen sijaan osallistuin ympäristö- ja rauhanjärjestöjen seminaariin teemalla Ympäristö, kehitys, rauha. Tilaisuus oli hyvin onnistunut ja tieteiden talon sali oli aurinkoisesta kevätsäästä huolimatta täynnä väkeä.

Tarkoituksena on julkaista tulevalla viikolla järjestöjen yhteinen julkilausuma, jossa peräänkuulutamme valtioneuvostolta toimia ilmastokriisin ja köyhyyden ratkaisemiseksi aseteollisuuden tukemisen sijaan. Aseteollisuuden tuotekehittelyyn käytettiin OECD maissa vuonna 2006 peräti 85 kertaa enemmän rahaa kuin uusiutuvien energialähteiden tuotekehitykseen!

Sunnuntaina kävimme Annukan kanssa aamupäivällä 15 kilometrin juoksulenkillä. Iltapäivällä pyöräilin Kaapelitehtaalle Kierrätystehdas -tapahtumaan (http://www.kierratystehdas.fi/). Olin puhumassa lavalla ilmastopolitiikasta. Erinomainen tilaisuus. Hyviä yleisökysymyksiä. Esitykseni voi katsoa tästä:

Kiitos myös Polttava kysymys -kampanjan järjestäjille Lauralle ja Titalle Kierrätystehdas -tapahtuman järjestämisestä! Meininki on tosi pirteää ja ilmastolaki -vaatimus etenee. Tähän mennessä http://www.polttavakysymys.fi -kampanjan kautta on lähetetty jo yli 10 000 korttia kansanedustajille. Ole mukana! Lähetä sinäkin oma korttisi!

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Perjantai 2.5.2008 – lihan syönti on vanhanaikaista, mennyttä maailmaa

Imagessa (4/2008) on toimittaja Anu Partasen erinomainen artikkeli lihan ympäristövaikutuksista. Partanen kirjoittaa osuvasti lihansyönnistä:

”Rymy-Eetun lounas on nimetty ravintolan ruokalistoilla ”retro-lounaaksi”. Se on osuvaa: retrobileistähän koko ravintolassa on kyse. Leikitään hetki mennyttä maailmaa ja mässäillään tavalla, joka ei enää ole osa arkea. Syödä nyt jotain niin raskasta. Niin rasvaista. Niin brutaalia. Kun on nähnyt yhdenkin tuotantoeläinten oloista tai karjan teuraskuljetuksista kertovan dokumentin, kun on lukenut yhdenkin Pikaruokakansan tapaisen paljastuskirjan tai kun on lukenut yhdenkin ilmastonmuutoksesta kertovan lehtijutun, yletön lihansyönti alkaa tuntua vain vanhanaikaiselta. Aivan kuten tupakointi sisätiloissa tai kosteat lounaat työpäivän kuluessa.”

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Keskiviikko 30.4.2008 – systeemi toimii

Tiistai aamuna kirjoittelin kolumnin kansalais- ja järjestötoiminnan verkkolehteen (http://www.kansalaisfoorumi.net/). Lisäksi osallistuin pitkästä aikaa jatko-opintoseminaariin eli umbrellaan Tampereella. Seminaari-istunnon päätteeksi pidimme palaveria ilmasto-oikeudenmukaisuuskiertueesta.

Alkuillasta olimme hoitamassa kummilapsi Kuuraa. Veitikka lapsi. Pitää siitä, että on meininkiä.

Keskiviikkona vietettiin vapun aattoa. Ensin nautimme alkuillan askelia Vallilan Tangon säestämäna Vallilassa. Tämän jälkeen siirryimme Kumpulaan piknikille ystävien kanssa. Kiva ja rela maininki. Illaksi päädyimme vielä kuudennelle linjalle kuuntelemaan Ristoa.

Vappuaattona sain hankittua itselleni myös uuden polkupyärän. Täytyy sanoa, että systeemi toimii. Rikosilmoituksen polkupyörävarkaudesta voi tehdä poliisille kätevästi verkossa. Pelkkä puhelinsoitto vakuutusyhtiölle riittää ja hankintapalveluista ollaan yhteydessä sen suhteen, mistä uuden pyörän voi hakea. Homma selvä parissa päivässä.

Posted in Uncategorized | Leave a comment