Torstai 5.6.2008 – pari menoa viikon osalta

Maanantaina järjestettiin Suomen luonnonsuojeluliiton työhyvinvointipäivä Annalassa. Pidin itse kahden tunnin alustuksen aiheesta työn hallinta. Oli kiva kokeilla omia kykyjä työhyvinvointikonsulttina. Samalla tuli vierailtua epämukavuusalueella, kun piti puhua itselle hiukan uudesta aiheesta. Päivän päätteeksi tutustuimme paikan istutuksiin sekä pidimme palaveria tulevasta ydinvoimatoiminnasta.

Tiistaina palaveerasimme ekoenergiavastaava Kaarina Toivosen kanssa norppaenergian (http://www.norppaenergia.fi/) tulevista kuvioista. Tulossa on ainakin hieno lehti ja paljon muuta. Lisäksi osallistuin kestävän kehityksen toimikunnan kokoukseen, jossa aiheena oli tällä kertaa kehityspoliittinen ohjelma. Kokousmateriaalit löytyvät täältä: http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=22724&lan=fi

Kokouksessa nostin esille muun muassa sen, että strategia tarvitsisi tuekseen toimeenpano-ohjelmaa. Nyt vastuita tai tehtäviä ei ole ollenkaan määritelty. Lisäksi kritisoin suomalaisen metsäosaamisen vientiä kehitysyhteistyön nimissä. Ohjelmassa pistetään huolestuttavan paljon painoarvoa metsäsektorin ja energiateknologian viennille. Suomalainen metsä-knowhow on ollut kuitenkin suurin syyllinen Kaakkois-Aasian ja Etelä-Amerikan sademetsien tuhoamisessa. Siitä ei voi olla ylpeä. Näytää pahasti siltä, että kehitysyhteistyö halutaan nähdä projektina, jossa lasketaan kansallisia palautuskertoimia.

Kehityspoliittisessa ohjelmassa on paljon hyvääkin. Ensimmäistä kertaa kehityksen reunaehdoksi hyväksytään ekologisen maailman rajallisuus. Myös tavoite pitkän aikavälin hiilineutraalisuudesta on positiivinen singaali. Nyt paukkuja pitäisikin pistää vuosituhattavoitteissa pysymiseen sekä kiinnittää katseet Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan ja naisten yhteiskunnallisen aseman vahvistamiseen.

Kestävän kehityksen toimikunnan kokouksesta jatkoin Vihtiin keskustelutilaisuuteen ideaparkista. Aiheesta voi lukea lisää ilmastoblogista: http://ilmastoblogi.wordpress.com/

Keskiviikkona kehityspoliittinen toiminta jatkui Kepan kanssa pidettävällä kokouksella. Pohdimme, miten ilmastokysymyksiä voisi ottaa paremmin huomioon kehitysyhteistyöhankekoulutuksissa sekä ideoimme muitakin yhteistyömuotoja esimerkiksi Mahdollisuuksien tori -tapahtumiin liittyen.

Keskiviikon päätteeksi pidettiin Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin hallituksen kokous Harakassa Kaivopuiston edustalla. Emme ehtineet nauttia ihastuttavan saaren ja sen näyttelyiden tunnelmasta kuitenkaan kovinkaan pitkään, sillä ilta kului kokousasioita käsiteltäessä.

Torstaina oli tarkoitus mennä katsomaan Metsätalolle Naomi Kleiniä. Luentosali oli kuitenkin niin tupaten täynnä, että en mahtunut enää sisään vaikka olin paikalla 10 minuuttia etuajassa. Sen sijaan kehityspoliittinen vaikuttaminen jatkui palaverilla Otto Bruunin ja Tuuli Bernardinin kanssa ilmasto-oikeudenmukaisuuskuvioista.

Hyvä meininki! Perjantaina on yhdet häät ja viikonloppuna on tarkoitus suunnata kohti Joensuuta.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Keskiviikko 4.6.2008 – Usko yhteiskuntaan horjuu

Kaksi tapahtumaa.

Ensimmäinen tapahtuma. Tulen tiistai-iltana Vihdistä. Huomaamme Heidin kanssa Helsingin Lasipalatsin edessä ihmisen maassa makaamassa. Menemme paikalle ja toteamme, että hän, sanotaan vaikka Kaj Grön, ei pääse omin voimin ylös eikä pysty kävelemään, koska on loukannut jalkansa.

Soitan hätäkeskukseen ja pyydän paikalle ambulanssia. Sieltä todetaan, että asiasta on tullut jo ilmoitus ja auto on jossain vaiheessa tulossa. Yritän soittaa myös Kaj:n puhelimesta löytyvään muutamaan numeroon. Olemme olleet paikalla noin kymmenen minuuttia. Heidi soittaa hätäkeskukseen ja pyytää paikalle ambulanssia. Sieltä sanotaan, että ambulanssin sijaan poliisi on tulossa paikalle sitten kun ehtii.

Poliisi tulee paikalle kun olemme odottaneet loukkaantuneen Kaj Grönin kanssa noin 25 minuuttia. Aika tuntuu pitkältä kun tarvittaisiin apua. Poliisit haluaisivat ensin puhalluttaa, mutta katsovat pyynnöstämme turvonnutta jalkaa. Kantaessaan Kaj:ta maijaan, poliisit lupaavat viedä hänet Marian päivystykseen katsottavaksi.

Aamulla Kaj:n ystävä soittaa minulle huolissaan takaisin. Selitän tilanteen ja pyydän häntä soittamaan suoraan Kaj:lle tai Marian päivystykseen. Pian hän soittaa minulle uudestaan. Marian päivystyksessä ei ole tietoja kyseisestä henkilöstä eikä Kaj:n puhelin ole päällä.

Toinen tapahtuma. Pyöräilen aamulla töihin. Yritän ylittää kadun suojatietä pitkin Mäkelänkadulla. Autoja virtaa pysähtymättä kolmen kaistan voimin. Laskeudun pyörän selästä ja astun suojatielle. Autot kiitävät edelleen ohi muutaman sentin päästä. Yritän hivuttautua eteenpäin ja seison suojatiellä pyöräni kanssa. Autot väistävät hiukan toisen kaistan puolelle pysähtymättä, koska muuten ajaisivat suoraan ylitseni. Kuljettajat näyttävät vihaisilta. Lopulta joku pysähtyy keskikaistalla ja saa muutkin autot pysähtymään. Kiitän ystävällisyydestä ja jatkan matkaa.

Mitä pitäisi tehdä?

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Yli 500 ihmisen banderolli vaati päästövähennyksiä ilman ydinvoimaa

Yli 500 ilmastonmuutoksesta huolestunutta ihmistä kokoontui 1.6.2008 iltapäivällä Helsingin Narinkkatorille. Keltaisiin paitoihin pukeutuneet mielenosoittajat muodostivat mustia laattoja nostamalla kaksi kuviota, joilla vaadittiin 30 prosentin hiilidioksidipäästöjen vähennyksiä vuoteen 2020 mennessä ilman ydinvoiman lisärakentamista.

Lisätiedot ja kuvia osoitteessa: http://ekakuudetta.info

Keltainen mielenilmaus: Päästöt alas 30 prosentilla ilman ydinvoimaa:

http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/keltainenmielenilmaus

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Perjantai 30.5.2008 – Hyvän ruuan verkoston on syntynyt ja http://ekakuudetta.info

Keskiviikkona pidimme hyvän ruuan verkoston kokouksen. Viime aikoina ruuan yhteys ympäristökysymyksiin ja erityisesti ilmastonmuutokseen on tullut entistä selkeämmin esille. Kokouksessa pohdimme aiheeseen liittyvää toimintaa sekä luonnostelimme yhteisiä teesejä hyvän ruuan puolesta.

Torstaina Ruotsin suomenkielinen radio haastatteli ydinvoimatoiminnasta. Toimittaja ihmetteli, että missä on kaikki ydinvoiman vastainen toiminta. Vastasin, että kaikkialla. Toiminta on laajempaa kuin koskaan aiemmin. Muoto on kuitenkin erilainen. Ydinvoimaa vastaan toimintaa entistä hajautetummin ja moniäänisemmin.

Sunnuntaina onkin luvassa keltainen ihmisbanderolli. Päästöt alas 30 prosentilla ilman ydinvoimaa. Tule mukaan! Lisätiedot: http://ekakuudetta.info. Kannattaa katsoa myös järjestäjien lähettämä yhteinen tiedote osoitteesta: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/keltainenmielenilmaus

Perjantaina en ehtinyt Säätytalolle IPCC-ajankohtaisseminaariin. Sen sijaan tapasin YK-liiton Helena Laukkoa ja Kepan Timo Lappalaista liittyen seuraavan viikon kestävän kehityksen toimikunnan kokoukseen, jossa käsitellään kehityspoliittista ohjelmaa. Lisäksi valmistelin syksyn ilmasto-oikeudenmukaisuuskiertuetta sekä puheenvuoroja työn hallinnasta ja Vihdin ideaparkista.

PS.
Tässä hauska ilmentymä tämän päivän aktivismista. Vapaa Helsinki – Smurffit liikenteessä: http://www.youtube.com/watch?v=vnLX0zO6rAk

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tiistai 27.5.2008 – Syy toimia

Tiistaina olin eduskunnan ympäristövaliokunnan kuultavana hiilidioksidin talteenottoa ja varastointia (CCS) koskevasta direktiiviesityksestä. On selvää, että CCS-teknologiaa tarvitaan tulevaisuudessa. Samaan aikaan on kuitenkin yhtä selvää, että huomio pitää kiinnittää ennenkaikkea päästövähennyksiin, energiatehokkuuteen ja uusiutuvien energialähteiden kehittämiseen. Ympäristövaliokunnan kuulemisessa yritin painottaa myös sitä, että CCS-teknologian edistämiseen ei ole syytä käyttää julkisia varoja ja vastuu niin varastoinnista kuin sen valvonnastakin tulee olla aina toiminnanharjoittajalla. Esitykseni on tässä:

Iltapäivällä oli vuorossa Suomen luonnonsuojeluliiton 70-vuotisjuhlallisuudet säätytalolla sekä siihen päälle vielä puutarhajuhlat Kasvitieteellisessä puutarhassa. Juhlallisuudet olivat voimaannuttava kokemus. Ilkka Hanskin puheenvuoro kiihtyvästä sukupuuttoaallosta palautti mieleeni syyn toimia luonnon ja ympäristön puolesta. Ihmiset juhlissa taas antavat sen sosiaalisen viiteryhmän, joka lähtökohtaisesti jakaa saman tulevaisuuskäsityksen. Kiitos kaikille hienoista järjestelyistä! Ilkka Hanskin vaikuttavasta esityksestä voi lukea ilmastoblogista osoitteesta: http://ilmastoblogi.wordpress.com/

..

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Maantai 26.5.2008 – Ympäristöiltapäivää ja ketkuilua

Maanantaina olin puhumassa SATO:n ympäristöiltapäivässä ilmastonmuutoksesta. Oli mukava tavata niin paljon rakennusalan ammattilaisia, jotka ovat aidosti kiinnostuneet ympäristökysymyksistä. Esitykseni voi katsoa tästä:

Iltapäivällä jatkoimme Luonnonsuojeluliiton kestävän tuotannon ja kulutuksen valiokunnan kokouksessa. Ideoimme mm. tulevan toiminnan painopistealueita sekä kävimme läpi Voima-lehden väliin tulevan ruokaliitteen sisältösuunnitelmaa.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Viikonloppu 23.-25.5.2008 – Jokaisena aamuna juoksemassa

Perjantaina tapasimme Sitran edustajaa liittyen uuteen energitehokkuushankkeeseen sekä kävin Animalian (http://www.animalia.fi) toimistolla keskustelemassa tulevan ruoka-kampanjoinnin ja verkoston painopistealueista. Illalla piipahdin Vihreän Langan (http://www.vihrealanka.fi) juhlissa sekä Veera Luoma-ahon syntymäpäiväkemuilla. Paljon ihania ihmisiä!

Lauantaina osallistuin Luonnonsuojeluliiton (http://www.sll.fi) liittohallituksen kokoukseen. Kokous jäi kuitenkin omalta osaltani kesken, sillä jouduin lähtemään SKY:n (http://www.sky-fks.fi/liitto/) järjestämään seminaariin opiskelija-aktivismista. Oma hypoteesini on, että kansalaistoiminta ei ole kriisissä – se on vain muuttunut. Kuka tahansa voi vaikuttaa, missä tahansa, milloin tahansa. Tästä seuraa se, että oikeastaan mikä tahasa voi politisoitua. Toimintaa leimaavat esimerkiksi performatiivisuus ja näyttävyys sekä arjen politisoiminen. Esitykseni voi katsoa tästä:

SKY:n juhlaseminaarista piipahdin Johanna Nuortevan polttarihulinassa ja Maailma kylässä festareilla (http://maailmakylassa.fi/) sekä lopuksi myös Kumpulan kyläjuhlissa (http://www.kumpula.info/). Lähialueasukastoiminta on aina arvostettavaa. Iltaa istuimme vielä Antiokiabarissa (http://www.antiokiabar.com/).

Sunnuntaina osallistuin Hyvinkään ympäristönsuojeluyhdistyksen (http://www.sll.fi/yhdistykset/hyvinkaa/) järjestämään suureen ilmastopaneeliin. Miesvoittoisessa paneelissa oli mukana mm. Ilmatieteen laitoksen Kimmo Ruosteenoja, Energiateollisuus ry:n johtaja Jukka Leskelä ja hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen (http://www.orastynkkynen.fi/). Omassa avauspuheenvuorossa toin esille ydinvoiman ja turpeen energiakäytön ongelmia sekä tarjosin tilalle energiatehokkuutta ja uusiutuvia energialähteitä. Yleisön haastamana keskustelua käytiin myös ilmastokriisin varsinaisesta juurisyystä eli luonnonvarojen mielipuolisesta ylikulutuksesta.

Viikko oli kuntoilun kannalta aktiivinen. Kävin seitsemänä aamuna juoksemassa 10 kilometrin aamulenkin. Lisäksi pyöräilyä kertyi 113 kilometria.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Torstai 22.5.2008 – energiatehokkuutta ja huonoja ideoita

Torstaina osallistuin TEM:n vasta perustetun energiatehokkuustoimikunnan kokoukseen. Toimikunnan tarkoituksena on arvioida ja määrittää eri sektoreille tarvittavat energiansäästöä ja energiatehokkuutta koskevat toimenpiteet tavoitteiden täyttämiseksi. Käytännössä tarkoituksena on siis valmistella tulevassa ilmasto- ja energiastrategiassa linjatut energiatehokkuustavoitteet konkreettisiksi toimenpiteiksi. Toimikunta jättää mietintönsä vuoden päästä keväällä 2009.

Iltapäivällä osallistuin YLE:n A-zoom ohjelman kuvauksiin. Tällä kertaa aiheena oli Vihdin (bad)ideapark. Ohjelman voi katsoa Areenalta: http://areena.yle.fi/toista?id=1281357. Yritin tuoda esille sitä, että harvoin valitetaan ostosmahdollisuuksien puutteesta, mutta sen sijaan yhdyskuntarakenteen hajautuminen, henkilöautoliikenteen kasvu ja ilmastokriisi ovat vakavia ongelmia, joihin täytyy löytyä ratkaisut jo lähivuosien aikana. Illalla piipahdin Panu Laturin järjestämillä juhlilla. On kulunut vuosi siitä, kun Panu valittiin Vihreiden puoluesihteeriksi.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Keskiviikko 21.5.2008 – Avoin kirje hallitukselle

Keskiviikkona lähetimme ympäristöjärjestöjen avoimen kirjeen hallitukselle liittyen valmisteilla olevaan ilmasto- ja energiastrategiaan. Julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella näyttää pahasti siltä, että tulevassa strategiassa ei lähdetä kovinkaan kunnianhimoisista päästövähennys- tai energiansästötavoitteista. Lisäksi luvassa näyttäisi olevan ydinvoimaa, vesivoimaa (Vuotos) ja turpeen energiakäytön keinotekoisten tukien jatkamista. Avoin kirje löytyy osoitteesta: http://www.sll.fi/tiedotus/lausunnot/liitto/2008/avoin-kirje%20hallitukselle-210508.pdf

Keskiviikkona pidettiin myös Luonnonsuojeluliiiton energia- ja ilmastovaliokunnan kokous. Luonto-Liitossa järjestetyssä kokouksessa kävimme läpi vuoden 2008 energia- ja ilmastotoimintaa sekä pohdimme mihin paukkuja kannattaa loppuvuoden aikana laittaa. Erityisesti keskustelimme ydinvoiman vastaisesta toiminnasta.

Posted in Uncategorized | Leave a comment

Tiistai 20.5.2008 – Ilmastoystävällinen ruokavalio ja liikkuminen edistävät myös terveyttä

Tiistaina osallistuin Greenpeacen Gaia Consultingilla teettämään energiasäästöpotentiaaleja kartoittavan selvitystyön julkaisutilaisuuteen. Tästä voi lukea tiivistetysti SLL:n ilmastoblogista: http://ilmastoblogi.wordpress.com/. Iltapäivällä olin mukana STKL:n paneelikeskustelussa liittyen ilmastopoliittiseen tulevaisuusselontekoon. Tarkoituksena oli pohtia ilmastonmuutoksen vaikutuksia käyhyyteen ja huono-osaisuuteen.

Vaikka paneelikeskustelu olikin kovin hajanaista, näyttää selvältä, että myös sosiaalialan järjestöt ovat heränneet ilmastokriisin todellisuuteen. Yhteistyön mahdollisuuksiakin löytyy. Onhan ilmastoystävällinen ruoka tai liikkuminen useimmiten myös terveellistä ja sosiaalisesti kestävää.

Posted in Uncategorized | Leave a comment