Maarit Laihonen: Ihmiset ja yritykset tulevaisuuden ympäristöpolitiikan pyörteissä

Vieraskynäblogissa Maarit Laihonen

Jo nuorena alkanut rakkauteni luonnonympäristöön muuttui viimesyksynä ammatiksi, kun ryhdyin tutkimaan kansainvälisten yritysten ympäristövastuun poliittisia ulottuvuuksia, eli sitä, mikä merkitys yritysten toiminnalla on kestävämmän tulevaisuuden ympäristöpolitiikan luomisessa.

Yritykset ovat olennainen osa toimivaa yhteiskuntaamme, mutta niiden rooli on muuttumassa, koska emme enää ole valmiita ottamaan yhtä helposti itsestäänselvyytenä sitä, että yritysten tehtävänä on tuottaa vain voittoa.

Kuitenkin liian usein liian monet eivät ota ympäristöhaasteitamme tarpeeksi vakavasti. Emme ole valmiita muuttamaan ajattelutapojamme tai uskoamme perinteisiin talouden malleihin. Jotta kuitenkin pystymme vastaamaan ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen käytön ja luonnon monimuotoisuuden yhä monimutkaisempiin ongelmiin, on yhteiskunnassamme tarvetta merkittävälle muutokselle.

Pohtimalla ja lopulta konkreettisesti muuttamalla näitä asioita voimme vaikuttaa voimakkaasti myös muuhun hyvinvointiin ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Tarvitsemme rohkeita kysymyksiä ja vielä rohkeampia vastauksia, jotta saamme yhdessä nauttia puhtaasta luonnosta paitsi ympäri Suomen, myös maan rajojen ulkopuolella.

Tuen Leoa kevään eduskuntavaaleissa, koska mielestäni yhteiskunnallinen keskustelu ja ajattelumallimme kaipaavat ravistelua.

Tulevaisuuden haasteet ovat suuremmat kuin moni pystyy kuvittelemaankaan ja nyt on jo aika ryhtyä tositoimiin. Siksi tarvitsemme uusia poliittisia keskustelunavauksia, konkreettisia päätöksiä ja tekoja, joiden toteuttamiseen valjastetaan tieteellis-teknillinen osaaminen, kansalaiset ja yrityksetkin.

Tähän työhön Leo on enemmän kuin sopiva: Leo tunnustautuu avoimesti ympäristöihmiseksi, on aikaansaava ja kykenevä älykkääseen ja laadukkaaseen keskusteluun mitä erilaisimpien tahojen kanssa. Yhdessä rakennetut, niin ihmisiä kuin ympäristöäkin kunnioittavat ratkaisut ovat mahdollisia, jos niin haluamme.

Kirjoittaja on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tohtorikoulutettava, ympäristöharrastaja ja kulutuskriitikko.

Posted in Kestävä kehitys, Vieraskynä, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Tagged , | Leave a comment

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 2: Yksilön ja yhteiskunnan onnellisuus

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Tämän kirjoituksen teemana on onnellisuus.

”Onni on merkityksellisten asioiden tekemistä yhdessä muiden kanssa. Laajemmin kyse on siitä, että voimme turvata luonnon monimuotoisuuden ja elämän jatkumisen maapallolla. Arjessa onni on minulle sitä, että voin ajaa polkupyörällä, syödä hyvää kasvisruokaa sekä toimia ekologisesti kestävän ja hiilineutraalin yhteiskunnan edistämiseksi.”

Näin vastasin Vihreän Langan kysymykseen ”mitä onni on?”.

Yksilön näkökulmasta onni muodostuu tietysti terveydestä, rakkaudesta, läheisistä ihmisistä ja turvallisuuden tunteesta. Omaa onnellisuutta voi lisätä kun pitää huolen henkisestä ja fyysisestä jaksamisesta. Fyysistä kuntoa voi parantaa kiinnittämällä huomiota ruokavalioon ja liikkumalla säännöllisesti. Henkinen hyvinvointi on monimutkaisempi kysymys.

Yksilö voi lisätä onnellisuuttaan esimerkiksi vaalimalla päivittäisessä toiminnassaan seuraavia asioita:

1. Innostus ja energia
2. Rikastava vuorovaikutus muiden kanssa
3. Oppiminen
4. Kiitollisuus
5. Vierailu epämukavuusalueella

Yhteiskunnan tasolla onnellisuutta voidaan lisätä esimerkiksi seuraavilla kuudella asialla:

1. Tasataan tuloeroja esimerkiksi verotuksen keinoin
2. Jaetaan töitä tasaisemmin – palkankorotusten sijaan lyhennetään työpäiviä
3. Otetaan käyttöön perustulo ja luodaan ihmisille mahdollisuus tehdä merkityksellisiä asioita
4. Parannetaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi suorilla kansanäänestyksillä
5. Kannustetaan ihmisiä liikkumaan, syömään ja elämään terveellisesti
6. Lisätään kulttuuritarjotaa ja harrastusmahdollisuuksia

Kirjoitussarjan aiemmat osat ovat luettavissa täältä:
- Osa 1: Peruselementit

Tutustu myös aiempiin kirjoitussarjoihini:
- Askelia tyytyväiseen elämään
- Hyvä johtaminen

Posted in Eduskuntavaalit, Elämänhallinta, Politiikka, Yhteiskunta | Tagged , , , , | 1 Comment

Viikkopäiväkirja 5 (31.1.-6.2.2011)

Maanantai: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivän kokouksen jälkeen kävin läpi sähköposteja sekä lounastin työkavereiden kanssa. Iltapäivällä vedin toimiston viikkopalaveria sekä hoitelin henkilöstöasioita. Illan valmistelin seuraavan päivän kampanjajulkistusta.

Tiistai: Pyöräilin aamulla Vihreiden puoluetoimistolle, jossa avattiin allekirjoittaneen ja Pasi Toiviaisen eduskuntavaalikampanjat. Oma kampanjani keskittyy onnellisuuteen, kohtuullisuuteen ja ekologisuuteen. Asiasta löytyy lisää täältä: Ehdolle eduskuntaan. Asiaosuuden jälkeen pyöräilimme Pasin kanssa kohti eduskuntataloa samalla kun Lehtikuva napsi meistä kuvia. Puolen päivän jälkeen olin Radio YleX:n lähetyksessä keskustelemassa talouskasvusta: Miksi talouden pitää kasvaa? Iltapäivän kävin läpi sähköposteja ja illan hoitelin kampanjan valmistelua.

Keskiviikko: Kävin aamulla juoksemassa ja pyöräilin Luonto-Liiton toimistolle. Aamupäivällä olin ottamassa vastaan Luonto-Liiton susiryhmän Salakaadot seis –kampanjalle myönnettyä WWF Suomen Pandapalkintoa. Lisää täällä: Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanjalle Pandapalkinto. Tämän jälkeen vastailin Vihreälle Langalle mitä on onni ja lounastin Luonto-Liiton toimiston päälliköiden kanssa keskustellen ajankohtaisista asioista. Iltapäivällä kokoustimme VR:n koululaisten ilmastokirjoituskilpailun raadin kanssa ja annoin haastattelun ehdokkuudestani Sharewoodille. Alkuillaksi siirryin eduskuntaan MTV3:n TalviAreena-tilaisuuteen, jossa keskusteltiin vaalikoneista ja sosiaalisesta mediasta tulevissa vaaleissa. Illan päätteeksi kävin vielä puhumassa tulevaisuuden toimitiloista talonvaltausten näkökulmasta Coresma 11 –tapahtumassa.

Torstai:
Kävin aamupäivällä läpi Luonto-Liiton toimintaa tilintarkastajan ja talouspäällikön kanssa sekä hoidin muutamia henkilöstöasioita. (esim. työtodistuksia ja työsopimuksia). Lounaalla kävin Veera Juvosen kanssa ja iltapäiväksi pyöräilin kotiin tekemään eduskuntavaalikampanjaani liittyviä asioita: kutsuin ihmisiä mukaan tukiryhmään ja vastailin MTV3:n vaalikoneeseen. Tukiryhmässä on jo nyt mukana 138 mahtavaa tyyppiä!

Perjantai:
Yritin lähteä aamulla juoksemaan, mutta kadulla oli niin liukasta, että päätin suosiolla hoitaa juoksulenkin kuntosalilla. Luonto-Liiton töiden osalta vuorossa oli niin sanottu toimistopäivä – eli kokousvapaa päivä, jolloin oli aikaa hoitaa tärkeitä, mutta ei niin kiireellisiä asioita. Lounaalla kävin Henrik Jaakkolan kanssa. Lisäksi viimeistelin Luonto-Liiton toimintakertomuksen sekä tein yhteenvedon tammikuun aktiviteeteista. Alkuillasta piipahdin kasvisruokakauppa Asokan 3-vuotisjuhlissa. Illalla kävimme Annukan, Elinan ja Kuuran kanssa saunassa.

Viikonloppu: Lauantaina istuin päivän Vihreiden kampanjakoulutuksessa Pasilan kirjaston auditoriossa. Illalla siivosimme ja otimme rennosti. Sunnuntaina kävin aamulla juoksemassa ja brunssilla ystävien kanssa Bistro Artesanassa. Iltapäivän ja illan valmistelin tulevan viikon esityksiä ja kirjoituksia.

Kuntoilu ja työtunnit: Viikon aikana kävin juoksemassa 4 kertaa  (yhteensä 41 km) ja pyöräilin 78 km. Lisäksi Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 83 tuntia.

Kiitollisuus: Viikon osalta olen kiitollinen hyvin sujuneesta eduskuntavaalikampanja-avauksesta ja siitä valtavasta positiivisesta palautteesta, jonka olen sen myötä saanut. Jälleen kerran on syytä olla kiitolinen myös Annukalle kärsivällisyydestä kaiken keskellä ja niille läheisille ystäville, jotka ovat minua niin monessa auttaneet. Lisäksi olen kiitollinen siitä arvostuksesta, jota Luonto-Liitto on osakseen saanut. Ilahduttavaa on ollut myös jatkuvasti järjestöön liittyvät uudet jäsenet.

Oppiminen: Viikon aikana olen oppinut paljon uutta politiikasta, vaalikampanjoinnista, talouskasvusta ja tulevaisuuden toimitiloista. Myös ajankäytön suhteen kuluva viikko on ollut haasteellinen ja opettanut paljon.

Tuleva viikko: Tulevan viikon aikana olen Turussa puhumassa ilmastonmuutoksesta ja palmuöljystä sekä parissa muutta tilaisuudessa kansalaistoiminnan tulevaisuushaasteista. Osallistun myös pääministeri Kiviniemen järjestämään tilaisuuteen kestävästä kasvusta sekä annan pari haastattelua eri aiheista. Viikonloppuna on vielä yhdet hääjuhlat.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 4.

Posted in Aktivismi, Arki, Luonto-Liitto, Politiikka, Toiminta, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Tagged , | Leave a comment

Tammikuu lukuina

Vuoden ensimmäinen kuukausi on takana. Kuukauden aikana olen päässyt nauttimaan inspiroivista kehityskeskusteluista ja valmistellut tulevaa eduskuntavaalikampanjaa.

Lisäksi olen monta kertaa kuvitellut, että talven pyöräilykelit eivät Helsingissä voi huonommaksi mennä, mutta aina olen saanut yllättyä.

Tässä tammikuun aktiviteetit lukuina.

- 10 haastattelua (televisio, radio, lehdet)
- 3 puhetilaisuutta tai luentoa
- 3 kirjallista lausuntoa tai aloitetta
- 3 tiedotetta
- 7 artikkelia, juttua tai kolumnia lehtiin tai verkkosivuille
- 17 blogitekstiä (www.leostranius.fi)
- 48 kokousta
- 1 seminaari yleisön joukossa
- 1 kotimaan matka Sipooseen

- 196 km juoksua
- 289 km pyöräilyä
- 4 lihaskuntoharjoitusta

Yhteensä 335 tuntia erilaisia töitä tai yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä sekä 41,5 tuntia kuntoilua.

Tarkemmin tekemisiäni voi seurata sunnuntaisin ilmestyvistä viikkopäiväkirjoista.

Posted in Arki, Elämä, Luonto-Liitto, Toiminta, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Tagged | Leave a comment

Vaalikoneet avoimiksi

Osallistuin (2.2.) eduskunnassa järjestettävään MTV3:n TalviAreena-keskusteluun. Aiheena oli vaalikoneet ja sosiaalinen media vaaleissa.

Vaalikoneiden suosio on jatkuvasti kasvanut ja huomattava osa ihmisistä tekee äänetyspäätöksen vaalikoneiden perusteella. Erityisesti nuoret käyttävät vaalikoneita sujuvasti oman ehdokkaansa löytämiseksi.

Olen itse tehnyt viime syksynä oikeusministeriölle selvityksen verkkovaikuttamisesta.

Digitaalinen kuilu kasvaa nopeasti. Joidenkin tutkimusten mukaan verkko muokkaa jopa ihmisen biologista perustaa ja kykyä hahmottaa todellisuutta. Jatkossa voidaan yhä selvemmin erottaa digikansalaiset (digital natives) ja digimaahanmuuttajat (digital immigrants). Kyse on siitä, että verkkovaikuttamiseen kiinni kasvaneiden nuorten on helpompi omaksua uusia verkkovaikuttamisen tapoja kuin vanhempien sukupolvien.

Sähköpostikin tuntuu jo liian vanhanaikaiselta. Miksi kannattaisi lähettää sähköpostia kun ei voi olla varma, että toinen on juuri silloin siellä ottamassa viestin vastaan? Paljon järkevämpää on käyttää esimerkiksi sosiaalisen median pikaviestipalveluita. Vastauksen saa heti. Entä miten tässä jatkuvassa muutosprosessissa varmistetaan digimaahanmuuttajien kotoutus?

Verkkovaikuttamisen potentiaali on huomattava. Kyse ei ole niinkään siitä, kuten Mikael Jungner paneelikeskustelussa osuvasti sanoi, että puolueet tai järjestöt voisivat mennä sosiaaliseen mediaan ja huutaa näkemyksensä siellä kaikelle kansalle. Kyse on siitä, että ihmisillä on matalampi kynnys osallistua ja vaikuttaa siihen, mitä eri tahot tekevät. Tämä haastaa perinteiset päätöksentekorakenteet. Näin voidaan hyödyntää joukkoäly, joka verkossa liikkuu. Ihmiset taas saavat suoran ja inhimillisen kontaktin päätöksentekijään tai puolueeseen.

Yksittäinen ihminen ei tarvitse avukseen enää järjestörakenteita tai puolueita. Kuka tahansa voi saada asiansa esille, mikäli sille on vain muuten tarpeeksi laajaa kaikupohjaa yhteiskunnassa. Tämä mullistaa maailman.

Mitä taas tulee vaalikoneisiin, tulisi ne tehdä sellaiseksi, että kaikki kysymykset ja ehdokkaiden vastaukset olisivat avointa dataa, esimerkiksi cc-lisensoitu ja koneluettavissa. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi kolme seuraavaa asiaa:

1. Kysymykset ja vastaukset olisi mahdollista analysoida laajemmin myös jälkikäteen.
2. Voitaisiin tehdä vaalikoneita yhdistäviä meta-vaalikoneita.
3. Voitaisiin kerätä ehdokkaiden ja puolueiden vastaukset arkistoon niin, että näitä voitaisiin verrata sitten todellisiin toimiin.

Toistaiseksi kaikki isot vaalikoneet (esim. YLE, Helsingin Sanomat, MTV3) ovat suljettuja. Kuka vaalikonetoimijoista avaa pelin ja vie demokratian uudelle tasolle?

Posted in Demokratia, Politiikka, Yhteiskunta | Tagged , , , , | 3 Comments

Miksi talouden pitää kasvaa?

Osallistuin tiistaina (1.2.) Radio YleX:n Etusivuohjelmaan, jossa keskustelimme aiheesta ”Miksi talouden pitää kasvaa?” Ohjelma on kuunneltavissa täällä.

Talouskasvun sijaan meidän tulee kiinnittää huomiota onnellisuuteen, kohtuullisuuteen ja ekologisuuteen. Tärkeintä on, että ihmiset voivat tehdä merkityksellisiä asioita heille merkityksellisten ihmisen kanssa samalla kun hyvinvointi perustuu ekologisiin rajoihin. Tämän jälkeen talous voi sitten kasvaa tai laskea.

Miksi ihmeessä useimmat ekonomistit kuitenkin ajattelevat, että talous voi kasvaa ikuisesti?

Yhteiskunnan menestyksen mittana pidetään usein juuri bruttokansantuotetta. Tämä on keskittymistä väärään asiaan. Tilalle tarvitaan parempia mittareita.

Haasteena on, että hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu sen varaan, että talous kasvaa tasaisesti 2-3 prosentin vuosivauhtia. Toistuvat talouden lasku- ja nousukaudet ajavat systeemin kriisiin. Kun talous kasvaa, lisääntyy luonnonvarojen kulutus. Kun talous taas laskee, työttömyys ja valtion velka lisääntyvät sekä joudutaan tekemään paniikkileikkauksia.

Aikanaan jo taloustieteilijä John Stuart Mill tunnusti tarpeen päästä kasvuttoman talouden aikaan, jolloin ihmiset voisivat keskittää voimavaransa muihin kuin taloudellisiin seikkoihin. Silti meillä ei ole vieläkään makrotaloudellista mallia talouden peruselementtien muutoksista hallitun talouslaskun oloissa.

Professori Peter Victorin Kanadalle laatimat skenaariot osoittavat, että työttömyyden ja köyhyyden puolittaminen onnistuvat samalla, kun talouden kasvu jäähdytetään 25 vuoden kuluessa. Keskeisiä keinoja ovat investointien siirto yksityisistä julkisiin hyödykkeisiin sekä palkkatyöhön käytettyjen tuntien vähentäminen ja tasaisempi jakaminen.

Tarvitaan siis merkityksellisiä mittareita ja uusi suunnitelma sille varalle, että talouskasvu ei jatku tasaisena ikuisesti.

Posted in Degrowth, Politiikka, Talous, Yhteiskunta | Tagged , , , , | Leave a comment

Ehdolle eduskuntaan

Lähden ehdolle kevään eduskuntavaaleissa Helsingin Vihreiden listalta. Tervetuloa mukaan tekemään kampanjaa onnellisemman, kohtuullisemman ja ekologisemman Suomen puolesta. Lisätietoja löytyy täältä: http://leostranius.fi/eduskuntavaalit/

Ehdokkuus julkistettiin tänään (1.2.) Vihreiden puoluetoimistolla pidetyssä tilaisuudessa. Myös YLE:n tiedetoimituksessa työskentelevä Pasi Toiviainen julkisti ehdokkuutensa Uudellamaalla. Pasin kanssa on ilo lähteä luomaan parempaa politiikkaa.

Ohessa kampanjan avaustilaisuudessa pitämäni esitys kampanjaviesteistä:

Helsingin Vihreiden tiedote 1.2.2011:

Luonto-Liiton pääsihteerinä toimiva Leo Stranius on tunnettu aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja pitkäaikaisena ympäristötoimijana. Straniuksen blogi valittiin viime vuonna Suomen parhaimmaksi ympäristöblogiksi. Hänen erikoisalaansa ovat ilmasto- ja energiakysymykset sekä kansalaistoiminnan edistäminen. Stranius ei ole ollut aiemmin ehdokkaana, mutta jo ennen kampanjan avausta hänen tukiryhmäänsä on liittynyt yli sata ihmistä yhteiskunnan eri aloilta.

- Ympäristökysymykset ovat nousseet marginaalista valtavirtaan ja politiikan teon kovaan ytimeen. Haluan olla mukana varmistamassa, että nämä asiat eivät jää pelkän puheen tasolle. Tarvitaan paljon työtä, jotta Suomesta saadaan ekologisesti kestävä, onnellinen ja hiilineutraali yhteiskunta, Stranius linjaa.

Stranius haastaa pääministeri Mari Kiviniemen julkiseen vaalikeskusteluun Suomen ympäristöpolitiikasta, talouskasvun suunnasta ja eläinten hyvinvoinnista.

”Päätös ydinvoiman lisärakentamisesta ja turpeen energiankäytön tukeminen eivät ole olleet viisaita ratkaisuja. Hallituskautta värittivät myös kohut tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja Suomen susikannan vakava heikkeneminen. Näihin asioihin täytyy saada muutos”, Stranius toteaa.

Tervetuloa mukaan kampanjaan!

Posted in Politiikka, Vaalisivut:, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | 3 Comments

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 1: Peruselementit

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi.

Uskon, että tämä on mahdollista, mikäli turvaamme pitkällä aikavälillä kaikille kohtuullisen ja onnellisen elämän maapallon ekologisen kantakyvyn rajoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että luonnon itseisarvo tunnustetaan emmekä pidätä itsellämme etuoikeutta käyttää luonnonvaroja enempää kuin mitä kaikilla on siihen kestävästi mahdollista.

Tässä ekologisen, kohtuullisen ja onnellisen Suomen peruselementit:

1. EKOLOGISUUS

Ekologisesti kestävä ja hiilineutraali Suomi
- Energiatehokkuudella, uusiutuvilla energialähteillä ja ilmastolailla vähennetään päästöjä 40 % vuoteen 2020 mennessä ja 95 % vuoteen 2050 mennessä.
- Henkilöliikenteen investoinneista 75 % joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn.
- Etelä-Suomen metsistä 10 % suojellaan ja suot ennallistetaan luonnontilaisiksi.
- Itämeri ja vesistöt puhdistetaan luomuviljelyllä, maataloustukia suuntaamalla ja kansainvälisellä yhteistyöllä.
- Lasten ja nuorten luontoharrastusta ja ympäristökasvatusta lisätään.

2. KOHTUULLISUUS

Kohtuuden, ekoarjen ja -talouden Suomi
- Hyvinvointia lisätään ekologisissa rajoissa – bruttokansantuote vaihdetaan parempiin mittareihin.
- Arjen ympäristökannusteiden käyttöä lisätään.
- Ihmisille annetaan aikaa ja palveluita – vähennetään luonnonvarojen kulutusta.
- Terveellisen kasvisruuan käyttöä tuetaan.
- Tuotantoeläimille mahdollistetaan lajityypillinen käyttäytyminen ja luovutaan turkistarhauksesta.

3. ONNELLISUUS

Onnellinen, innostava ja oikeudenmukainen uusi Suomi
- Työt jaetaan tasaisemmin ja otetaan käyttöön perustulo.
- Perhevapaita tasataan, säädetään sukupuolineutraali avioliittolaki ja kavennetaan tuloeroja.
- Ihmisten vaikutusmahdollisuuksia lisätään kansalaisaloitteella ja suorilla kansanäänestyksillä.
- Julkisin varoin tuotettu tieto vapautetaan kaikille – päätöksenteosta tehdään avointa.
- Joukkoäly ja tietoyhteiskunta valjastetaan palvelemaan hyvinvointia.

Millainen olisi Sinun onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi? Tulevien viikkojen kirjoituksissa pohdin yllä olevia teemoja tarkemmin.

Tutustu myös aiempiin kirjoitussarjoihini:
- Askelia tyytyväiseen elämään
- Hyvä johtaminen

Posted in Demokratia, Eläintensuojelu, Ilmastopolitiikka, Kestävä kehitys, Luonnonsuojelu, Politiikka, Talous, Vaalisivut:, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Tagged , , | 3 Comments

Viikkopäiväkirja 4 (24.-30.1.2011)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa sekä tein lihaskuntoharjoittelua ja venyttelin. Aamulla Luonto-Liitto tiedotti siitä, kuinka Metsähallitus vesittää valtion retkeilyalueiden suojelutavoitteita. Luonto-Liiton toimistolle pyöräiltyäni vastasin Kati Berningerin kysymyksiin koskien kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa -kirjahanketta. Lounaalla kävin kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kanssa. Iltapäivällä vedin Luonto-Liiton toimistokokousta ja kävin läpi sähköposteja. Illaksi pyöräilin kotiin, jossa valmistelin tulevaa kampanjaa.

Tiistaina kävin aamulla juoksemassa. Pyöräiltyäni Luonto-Liiton toimistolle kävin viimeisen kehityskeskustelun. Lounaalla tapasin 100 000 reilua tekoa -kampanjan tiimoilta Sonja Vartialan. Iltapäivän aluksi vastailin Lapin Kansan toimittajalle mahdollisesta Lapin matkailuboikotista heikon susitilanteen ja salakaatojen seurauksena. Iltapäivällä Terike Haapoja kävi haastattelemassa minua Toisten puolue -hankkeeseen. Oli kiinnostavaa pohtia sitä, millaisia oikeuksia hiljaisilla äänillä (heillä) tulisi olla yhteiskunnassamme. Päivän päätteeksi olin eduskunnassa Jyrki Kasvin ja Johanna Karimäen tilaisuudessa puhumassa Nagoyan biodiversiteettikokouksen ja Cancúnin ilmastokokouksen tuloksista.

Keskiviikkona aamupäivällä valmistelin tulevan kampanjan viestejä, kävin läpi sähköposteja ja pyöräilin auringonpaisteessa Luonto-Liiton toimistolle. Lounaan jälkeen suunnittelimme Lapset Luontoon 2011 -hankketta sekä kävin hammaslääkärissä hammaskiven poistossa. Keskustelua siellä sun täällä aiheutti Lapin Kansan tekemä juttu: Luonto-Liitto syötti Lapin boikotti-idean maailmalle. Oma kirjoitukseni samasta aiheesta löytyy täältä: Lapin mahdollinen matkailuboikotti

Torstaina pyöräilin aamupakkasessa Keskon pääkonttorille Katajanokalle. Keskustelimme Keskon kestävän kehityksen palkintolautakunnan kokouksessa tulevan palkinnon kriteereistä ja käytännön asioista. Aamupäivän istuin Luonto-Liiton toimistolla ja lounaalla kävin Venlan kanssa Zucchinissa. Iltapäiväksi pyöräilin YLE:n isoon pajaan. Siellä kokoustimme tulevasta Kevätseurantahankkeesta. Illan istuin kotona valmistelemassa tulevia esityksiä ja kampanjoita.

Perjantaina kävin aamulla juoksemassa. Tällä kertaa vuorossa oli kokouksista vapaa ”toimistopäivä”. Eli istuin koko päivän Luonto-Liiton toimistolla käyden läpi viikon aikana kertyneitä sähköposteja, hoidellen henkilöstöasioita ja valmistellessa tulevia juttuja. Kerran viikossa olisi hyvä viettää kokousvapaa ja sähköpostivapaata päivää. Välillä se on vain kovin hankalaa. Alkuillasta kävin Helsingin Vihreiden tulevan vaalilehden haastateltavana ja illan päätteeksi siivosin.

Lauantaina vietimme Annukan kanssa lomapäivää. Nukuimme pitkään, kävimme kävelemässä ja keskustelimme tulevista jutuista sekä otimme relasti. Illalla olimme Lauran ja Unnan 60-vuotisjuhlissa. Illan kohokohta oli Kari Salmelainen ja Napakymppi!

Sunnuntaina kävimme Annukan kanssa aamulla juoksemassa. Päivä hujahti tulevan viikon esityksiä ja kirjoitushommia valmistellessa sekä blogia päivittäessä.

Viikon aikana kävin juoksemassa 4 kertaa (yhteensä 38 km) ja pyöräilin 68 km. Lisäksi tein pari kertaa lihaskuntoaharjoittelua ja venyttelin kerran. Työtunteja ja yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä kertyi viikon aikana yhteensä 76,5 tuntia.

Viikon osalta olen kiitollinen fiksuista ihmisitä ja ja heidän tarjoamastaan avusta, hyvistä verkostoista ympärillä sekä saamastani myönteisestä palautteesta. Olen myös kiitollinen, että pääsin mukaan Toisten puolue -hankkeeseen ja siitä, että hampaiden huolto (hammaskiven poisto) sujui niin kivuttomasti sekä siitä, että ehdin rentoutua ja lomailla koko lauantain.

Viikon aikana olen oppinut vähähiilisen, hiilineutraalin ja hiilinegatiivisen käsitteistä, susi- ja aluepolitiikasta sekä kampanjatyöstä. Erityisesti olen oppinut erilaisista haastatteluista ja levon merkityksestä sekä siitä, kuinka sanoa myönteisesti ei.

Tulevan viikon aikana julkistetaan uusi kampanjani. Olen keskustelemassa Radio YleX:n Etusivu -ohjelmassa siitä, miksi talouden pitää kasvaa, käyn pokkaamassa keskiviikkona yhden palkinnon, osallistun MTV3: TalviAreena -keskusteluun sekä käyn pitämässä kuvaesityksen Coresma 11 -tapahtumassa.

Edellinen viikkopäiväkirja on luettavissa täältä: Viikkopäiväkirja 3

Posted in Arki, Luonto-Liitto, Toiminta, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Tagged , | 1 Comment

Talvipyöräily Töölönlahdella – katso video

Tänään oli kaunis aamu pyöräillä töihin. Valoisaa ja aurinkoista. Töölönlahden maisemat ovat aina yhtä upeita. Harmi vain, että pyörätien pinta on niin huonossa kunnossa, että pyörä ja alla oleva video tärisevät aika lailla.

Ohessa lyhyt video aamuhetkestäni.

Posted in Elämä, pyöräily | Tagged , | Leave a comment