Tulevaisuuden yliopisto: Neljä visiota

Osallistuin maanantaina (15.11.) Tulevaisuuden yliopisto -paneelikeskusteluun Taideteollisessa korkeakoulussa. Mukana keskustelemassa olivat lisäkseni mm. Paavo Arhinmäki, Katri Immonen, Ilmari Arnkil ja Mike Pohjola. Miten yliopisto voi edistää eettistä ja ekologista yhteiskuntaa? Asiaa voi lähestyä kolmen kysymyksen kautta: 1. Miten ympäristökysymykset otetaan huomioon opetuksessa ja tutkimuksessa? 2. Miten ympäristöasiat näkyvät yliopiston omassa toiminnassa, esimerkiksi kiinteistön energian käytössä tai ruokatarjoiluissa? 3. Miten yliopisto pyrkii vaikuttamaan yhteiskuntaan ja poliittisiin päättäjiin ympäristöasioissa? Oma visioni vuoden … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 45 (8.-14.11.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa sekä valmistelin ympäristöjärjestöjen hallitusohjelmatavoitteita ja viimeistelin Luonto-Liiton 9 kuukauden toimintakertomuksen. Iltapäivällä vedin toimistokokousta ja samalla juhlistin pienimuotoisesti täyteen tullutta vuotta Luonto-Liiton pääsihteerinä. Takana on mahtava vuosi, upeita kokemuksia ja hienoja ihmisiä! Iltapäivällä viimeistelin vielä verkkovaikuttamista koskevaa selvitystyötä, kävin läpi sähköposteja ja nautin olostani Luonto-Liiton toimistolla. Tiistaina kävin aamulla juoksemassa ja tapasin Helsingin Vihreiden toiminnanjohtaja Maaria Haikaraista. Aamupäivän istuin Allianssin hallituksen kokouksessa ja iltapäivän saman järjestön syyskokouksessa. … Lue lisää

Ympäristötietoista asunnon hankintaa

Moni uutta kotia itselleen etsivä tekee valintansa yhä enemmän ilmasto- ja ympäristökriteereitä painottaen. Yksityisen kulutuksen ilmasto- ja ympäristövaikutuksista suurin osa tulee asumisesta, liikkumisesta ja ruuasta. Asunnon valinta vaikuttaa merkittävästi näistä kahden eli asumisen ja liikkumisen ympäristökuormaan. Mitä asioita sitten uutta asuntoa etsiessä kannattaisi huomioida? Ilmasto- ja ympäristötietoinen asunnon etsijä kiinnittää huomioita seuraaviin seikkoihin: 1. Asunnon koko (ei hukkatilaa, noin 20 m2/henkiö riittää hyvin) 2. Talon energialuokitus hyvä ja mahdolliset energiaremontit … Lue lisää

Juhlapäivä: Viisi vuotta ja 991 tekstiä!

Tänään (13.11.) tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Ensimmäinen blogi, jota itse aloin aikanaan seuraamaan oli kansanedustaja Rosa Meriläisen pitämä viikkopäiväkirja. Lopullisen kimmokkseen oman blogini perustamiseksi sain Anna-Stiina Lundqvistin, Elina Sojosen, Annina Käpin ja muutaman muun ystäväni blogista. Tähän mennessä olen kirjoittanut yhteensä 991 blogimerkintää. Tekstit kumpuavat omista arjen tekemisistä, kokemuksista ja näkemyksistä. Aluksi kirjoittelin päiväkirjaa vain omista tekemisistäni. Sittemmin blogi on muuttunut enemmän mielipiteiden julkaisufoorumiksi. … Lue lisää

Tulevaisuuden järjestötoiminnan muutosvoimat

Olin perjantaina (12.11.) puhumassa STKL:n järjestöjen alueellisen toiminnan valtakunnallisilla neuvottelupäivillä tulevaisuuden järjestötoiminnan muutosvoimista. Ohessa esitykseni. Mitä ne muutosvoimat ovat? Mihin suuntaan järjestötoiminta on menossa? Onko jotain kiinnostavia heikkoja signaaleja? Stkl tulevaisuuden järjestötoiminnan muutosvoimat View more presentations from lstraniu.

Seitsemän kertaa demokratia

Demos Helsinki ja Ajatuspaja e2 julkistivat tänään Sauna 2010 -tulevaisuuskurssin miniraportin Seitsemän kertaa demokratia – Samoilla lauteilla 2010. Suomalaisen kansanvallan tuotekehitystä. Julkistustilaisuudessa Demos Helsingin tutkija Tommi Laitio esitteli raporttia. Raportissa on seitsemän erinomaista toiminpidesuositusta 1. Kykypankki. Kykypankki on paikka, jossa yksilöllinen osaaminen valjastetaan yhteiskunnan kehittämiseen. Pankki tarjoaa ihmisille tai yhteisöille mahdollisuuden rekisteröityä halumiensa yhteiskunnallisten kysymysten tai palveluiden asiantuntijoiksi. 2. Naapurineuvosto. Naapurineuvosto on väline, jolla asukkaat kehittävät omaa asuinaluettaan parantavia ratkaisuja … Lue lisää

Tarvitaan metsien- ja ilvesten suojeluapua!

Metsäyhtiö Tornator hakkaa parhaillaan keskeisimpiä osia Etelä-Karjalan viimeisestä metsämantereesta. Luonto-Liitto ja Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri vaativat näiden hakkuiden keskeyttämistä välittömästi. Lue lisää Luonto-Liiton tiedotteesta: Metsäyhtiö Tornator tuhoaa korvaamatonta metsäaluetta Maa- ja metsätalousministeriö esittää 495 kaatolupaa ilvekselle. Lupien määrä on yli puolet enemmän kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) suosittelema kestävä ilveskannan verotuksen taso. Luonto-Liitto vaatii ministeriötä leikkaamaan esitystään voimakkaasti. Lue lisää Luonto-Liiton tiedotteesta: Petojen kaatolupien lisääminen ei lopeta salametsästystä

Vuosi Luonto-Liiton pääsihteerinä

Viime viikon maanantaina (1.11.) tuli tasan vuosi täyteen töitä Luonto-Liiton pääsihteerinä. Valinta tehtiin valtuuston kokouksessa 6.9.2009 ja nimitys julkistettiin 14.9.2009: Luonto-Liiton pääsihteeriksi Leo Stranius. Tarkemmin ottaen pääsin aloittamaan urani jo perjantaina (9.10.2009) kun istuin Luonto-Liiton pääsihteerinä Jenny ja Antti Wihurin  rahaston juhlatilaisuudessa Finlandia-talolla yhdessä puheenjohtaja Mauno Särkän kanssa. Tilaisuudessa myönnettiin Luonto-Liitolle 100 000 euron kunniapalkinnon pitkäaikaisesta ja arvokkaasta työstä lasten ja nuorten omaehtoisen ympäristötoiminnan edistämiseksi. Kirjoittelin päivästä aikanaan tänne: Yhtä … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 44 (1.-7.11.2010)

Maanantaina kävin juoksemassa ja istuin aamupäivän hyvien järjestöjen toiminnanjohtajien ja pääsihteereiden aamutapaamisessa. Iltapäivän aluksi olin avaamassa Luonto-Liiton Salakaadot seis -kampanjaa. Kampanjaa on tukemassa yli 50 tunnettua suomalaista, mm. Sofi Oksanen, Mariska, Rakel Liekki, Antti Nylén, Mikael Jungner, Timo T. A. Mikkonen, Aki Kaurismäki, Tommi Korpela, Kari Väänänen ja Karri Miettinen (Paleface). Iltapäivällä vastailin Tarja Ketolan Suomen luonnonsuojeluliiton tulevaisuustyötä koskeviin tutkimuskysymyksiin sekä allekirjoitin Luonto-Liiton ja Sharewoodin välisen yhteistyösopimuksen. Illalla olin Ruotsin … Lue lisää

Arktista vimmaa ja John Webster: Katastrofin aineksia

Mikäli ilmaston lämpeneminen halutaan pitää kahden asteen tuntumassa, tulee teollisuusmaissa vähentää päästöjä Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) arvion mukaan vähintään 25-40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä ja 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Olin torstaina (4.11.) Rovaniemellä Arktikumissa Arktista vimmaa elokuva- ja mediafestivaalilla kommentoimassa kahdessa eri paneelikeskustelussa John Websterin Katastrofin aineiksia -dokumenttia. Olen kirjoitellut aikanaan dokumentista myös Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoblogiin. Katastrofin ainekset muodostuvat dokumentissa seuraavista seitsemästä osatekijästä: 1. Ongelma ei ole minun 2. Psykologinen … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami