Viikkopäiväkirja 48 (29.11.-5.12.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa ja viimeistelin artikkelia verkkovaikuttamiseen liittyen. Päivän vietin Vastuullisuus lihaketjussa -seminaarissa, jossa osallistuin paneelikeskusteluun. Liha-alan keskeisenä haasteena tulee olemaan, miten vastata käsillä olevaan ilmasto- ja ympäristöhaasteeseen, eläinten hyvinvointia koskeviin kysymyksiin ja ruuan terveellisyyteen vaikuttaviin asioihin. Seminaarin jälkeen kävin kasvisruokakauppa Asokassa. Illalla viimeistelin yhden kirjoituksen, vastasin haastatteluun ja kävin läpi sähköposteja. Tiistaina kävin aamulla juoksemassa ja kävin aamulla hoitamassa muutamia papereiden allekirjoituksia Luonto-Liiton toimistolla. Aamupäivän istuin Säätytalolla Suomessa … Lue lisää

Marraskuu sanoin ja numeroin

Marraskuussa tuli täyteen vuosi Luonto-Liiton pääsihteerinä, kävin päivällisellä Victorian ja Danielin kanssa, matkustin Rovaniemelle katsomaan kaksi kertaa John Websterin elokuvan Katastrofin aineksia ja sain valmiiksi verkkovaikuttamista koskevan selvitystyön sekä vietin viikonloput Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin, Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton syyskokouksissa. Kivaa on ollut! Ympäristöjärjestöissä on marraskuussa valmistauduttu myös Cancunin ilmastokokoukseen ja valmisteltu tulevia hallitusohjelmatavoitteita. Luonto-Liitossa olemme avanneet Salakaadot seis -kampanjan yli 50 tunnetun suomalaisen tukemana sekä järjestäneet Mainoskupla-kilpailun ja Älä osta mitään … Lue lisää

Kansalaisaloite Suomessa

Osallistuin tiistaina (30.11.) oikeusministeriön kansalaisaloitetta koskevan lainsäädännön kuulemistilaisuuteen Säätytalolla. Lainsäädäntöä valmisteleva työryhmä koostuu muutamista ministeriöiden edustajista, parista asiantuntijasta sekä lähinnä eduskuntapuolueiden kansanedustajista. Työryhmän tehtävänä on valmistella valtiollista kansalaisaloitetta koskeva lakiehdotus EU:n kansalaisaloitteen pohjalta. Hassua, että kansalaisaloitetta valmistelevassa työryhmässä ei ole mukana yhtään kansalaisyhteiskunnan edustajaa. Ohessa muutamia kuulemistilaisuudessa esittämiäni näkemyksiäni kansalaisaloittelun valmisteluun: – Kansalaisaloitetta varten ehdotettu 50 000 allekirjoituksen määrä on liian korkea. – Kansalaisaloitteen tulisi olla mahdollista allekirjoittaa vähintään 16-vuotta … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 12: Kuinka onnistua?

Hyvä johtaja uskaltaa epäonnistua. Tämä luo hyvän pohjan onnistumisille. Onnistumisen perusta on tunne oman elämän hallinnasta. Ohessa viisi osa-aluetta, joihin erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota. 1. Hallitse tekemistä/työtä. Tee merkityksellisiä asioita ja aseta itsellesi tavoitteita. Mikäli sinulla ei ole omia tavoitteita, teet töitä todennäköisesti jonkun muun tavoitteiden eteen. Kirkasta itsesi ja muiden ymmärrystä siitä, mitä teet ja miksi sekä mikä tekemisessäsi on olennaista. 2. Hallitse ajattelua, tunteita ja tapoja. Kun hymyilee, … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 47 (22.-28.11.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa, valmistelin kirjoitusta verkkovaikuttamisesta ja kävin läpi sähköposteja. Aamupäivän istuin Pelastaa lapset -yhdistyksen järjestämässä seminaarissa Tiukulassa. Iltapäivällä olin vetämässä Luonto-Liiton toimistokokousta, jossa käytiin läpi mm. viikonlopun valtuuston kokouksen päätöksiä. Samalla käynnistettiin myös Älä osta mitään -päivän viikko: Mainoskupla-vastamainosnäyttely huipentuu Älä osta mitään -päivään. Lisäksi kävin läpi kerhokummi-hankkeen hakemusta ja lueskelin sähköposteja. Illalla ystäväni Reetta tuli kyläilemään Käpylään. Sunnuntaina Helsingin Sanomissa julkaistu juttu asunnonetsinnästämme löytyy täältä: A-luokan kotia … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 11: Ihmisten johtaminen

Johtaminen vaikuttaa merkittävästi yksilön tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen. Kun ihmiset viettävät keskimäärin helposti kolmasosan elämämästään työpaikalla, ei todellakaan ole sama, miten heitä johdetaan. Osallistuin keskiviikkona (23.11.) Kansalaisfoorumin kansalaistoimijoiden aamupalalle Ihmisten johtamisesta. Paikalla oli luova johtaja Marjo Risku Leader On Oy:stä. Laskin itse, että omalle työuralleni on mahtunut yhteensä 20 eri esimiestä. Erityisesti haluan nostaa esille yhden henkilön: Pasi Vesterinen. Kiitos Pasi siitä inspiraatiosta, luottamuksesta ja mahdollisuuksista, joita olet minulle työuraani varten … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 46 (15.-21.11.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa ja yritin vaikuttaa tuntijakouudistusta pohtivan ministerityöryhmän työhön. Tavoitteena on, että kestävän tulevaisuuden rakentamisen tulee uudistuksessa sisältyä sekä kansalaisen taitoihin että läpäisevästi kaikkiin oppiainekokonaisuuksiin. Kestävän elämäntavan taidot tulee lisätä kuudenneksi kansalaisen taidoksi. En ole myöskään muuttamassa mihinkään vaikka Helsingin Sanomien asuntosivujen jutusta voi sellaisen kuvan saadakin. Olemme jo löytäneet asunnon ja sitä arvioidaan seuraavan sunnuntain lehdessä. Iltapäiväksi suuntasin Taideteollisessa korkeakoulussa järjestettyyn paneelikeskusteluun tulevaisuuden yliopistosta. Kirjoittelin aiheesta tänne: … Lue lisää

Luonto-Liiton Siilin piikki Vapolle viherpesusta ja puheenjohtajaksi Tuomo Lindholm

Viikonloppu vierähti Mikkelissä Luonto-Liiton valtuuston syyskokouksessa. Henkilövalintojen ja Siilin piikin lisäksi hyväksyttiin vuoden 2011 toimintasuunnitelma ja budjetti sekä tehtiin sääntömuutosesityksiä. Siilin piikki -palkinto annettiin Vapolle viherpesusta ja luonnonsuojelun vastaisesta toiminnasta. Kampanjoillaan ”Ei puu yksin pala” ja ”2prosenttia” Vapo käy epätoivoista kuolinkamppailuaan. Tulevaisuudessa turpeen energiakäytölle ei ole sijaa. Vapo haalii käyttöönsä edelleen luonnontilaisia soita, vaikka suoluonto on todettu hyvin uhanalaiseksi. Turpeennosto uhkaa myös vesistöjä sekä kiihdyttää turpeen energiakäytön myötä ilmastonmuutosta. Lisää … Lue lisää

Kohti Cancunia: Kansalaisvaikuttaminen ilmastokysymyksessä

Olin perjantaina (19.11.) Tampereella puhumassa ”Luvassa lämpenevää – Etenevätkö ilmastoneuvottelut Cancunissa?” -seminaarissa kansalaisvaikuttamisesta ilmastokysymyksessä. Mukana keskustelemassa olivat kansanedustaja ja valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen, europarlamentaarikko Satu Hassi ja tamperelainen eduskuntavaaliehdokas Hanna Hakko. Keskustelua veti Olli-Poika Parviainen. Tampereella on kiva käydä. Todella hyvää settiä. Kiitos järjestäjille! Ohessa esitykseni. Vi sio etenevätkö ilmastoneuvottelut cancunissa-19112010-stranius View more presentations from lstraniu.

Verkkovaikuttamista 2010-luvulla

Olen tehnyt viime kesän ja syksyn aikana oikeusministeriölle yhdessä OTM Lasse Laaksosen kanssa selvityksen verkossa pääosin tai kokonaan tapahtuvan yhdistystoiminnan mahdollistamisesta. Selvitystä voi käydä kommentoimassa hallinnon uudella www.kerrokantasi.fi -sivustolla. Selvitys on ladattavissa PDF-tiedostona tästä. Selvityksessä tarkastellaan mm. seuraavia Verkko-osallistumisen esimerkkejä: – Facebookin ”tykkään” -aktivismi – Ikkuna Suomen Luontoon -foorumi – Maahanmuuttokriittinen Hommaforum – Piraattipuolue – Tarhauskielto-kampanja – Ydinvoima-aktivismia uusin ja vanhoin keinoin Sekä nostetaan esille muutamia kansainvälisiä esimerkkejä. Selvityksen tarkoituksena … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami