Luin Jussi Viitalan ja Atena Kustannuksen Miten maailma loppuu? -kirjan. Teosta voi lämpimästi suositella kaikille, paitsi heikkohermoisille ja maailman uhkakuvista ahdistuville.
Viitala käy kirjassaan läpi erilaisia maailmanlopun skenaarioita. Uhkia aiheuttavat tietysti luonnolliset prosessit ja toisaalta ihmisen oma toiminta.
Maailman loppu voi tulla monella tapaa:
Vieraskynäblogissa Aleksi Neuvonen
Kataisen hallituksen kesäkuussa 2011 hyväksytyssä ohjelmassa esitetään tavoite tehdä suomalaisista maailman ympäristötietoisin kansa.
Tavoite on uudenlainen avaus suomalaisen ympäristöpolitiikan perinteessä, joka on nojannut enemmän ylhäältä-alas suuntautuvaan sääntelyyn ja suuriin infrastruktuuri-investointeihin kuin ihmisten valmiuksien ja tekemisen kehittämiseen.
Mutta miten ympäristötietoisuuden kehittäminen tulisi ymmärtää, jotta siitä seuraisi todella ympäristömyönteisiä valintoja ja koko yhteiskuntaa muuttavia ratkaisuja, joilla ympäristökuormistus radikaalisti pienenee?
Neljän kohdan lista antaa hallitusohjelman tavoitteen toteuttamiselle strategista suuntaa.
Kävin aamulla (14.10.) Sivistysliitto Kansalaisfoorumin järjestöjohtajille järjestämässä vaikuttajatapaamisessa tapaamassa Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikasta.
Liikanen alusti meille talouden ajankohtaisista näkymistä euroalueen myllerryksessä ja globaalin talouden haasteissa.
Hän oli puhumassa samasta aiheesta myöhemmin myös eduskunnan talousvaliokunnan julkisessa kuulemisessa.
Itse tiedustelin Liikaselta näkemystä degrowth- tai kohtuutalouteen. Mitä jos ympäristön rajat tulevat vastaan eikä talous kasva ikuisesti?
Järjestimme tänään ympäristö- ja kehitysjärjestöjen sekä eduskunnan ympäristövaliokunnan kanssa kansanedustajille tilaisuuden koskien kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita.
Samassa yhteydessä jaoimme kansanedustajille lyhyen taustamuistion: Durbanin ydinkysymykset: Kioto, päästöleikkaukset ja rahoitus.
Tilaisuuden aluksi esittelin itse päästöleikkauksia koskevat esityksemme.
Ydinkysymykset päästövähennysten suhteen voi tiivistää viiteen kohtaan:
Vieraskynäblogissa Venla Virkamäki
Mitä jos sanoisin, että olen keksinyt ratkaisun, jolla pystytään paitsi hillitsemään ilmastonmuutosta ja vastaaman luonnonvarojen ylikulutuksen ongelmaan, myös säästämään rahaa? Ratkaisun, jota varten ei tarvita ”tulevaisuuden innovaatioita” eikä ”luolaan kiviajalle” palaamista.
Innostuitko? Haluatko kuulla lisää? No minä kerron: taikasana on energiansäästö.
Jostain syystä tässä kohtaa moni muuttuu skeptiseksi. Joku kysyy, että haluanko siis lämmittää jatkossa ruokani kynttilöillä. Toinen kertoo älyttömän kalliista taloyhtiön remontista, jonka takaisinmaksu kestää kauan. Kolmas taas pitää säästämistä kauhean lannistavana.
Kävin sunnuntaina (9.10.) taloyhtiön kerhotilassa naapurilasten Carlon ja Maijan syntymäpäivillä.
Taloyhtiömme yhteisöllisyys lisää merkittävästi hyvinvointiani – ja on myös samalla usein ympäristöfiksua. Olen kirjoitellut aiheesta aiemminkin: Kerrostaloyhteisöllisyyttä Helsingin Käpylässä.
Yhteisten tilojen vaikutus on paitsi sosiaalisesti, myös ekologisesti merkittävä. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella ei tarvitse olla niin paljon omia neliöitä. Tilaa voidaan jakaa.
Lapsiperheen näkökulmasta ajatusta voi viedä paljon pidemmällekin.
Vihreän Langan toimittaja Vesa Sisättö kysyi alkuviikosta minulta, miten varaudun talouden romahdukseen.
Tietysti voi ajatella, että nyt on sopiva hetki pyrkiä lisäämään omavaraisuutta, kouluttautua, harjoitella uusia selviytymistaitoja tai vaikka sijoittaa kaikki rahat romahtaneisiin osakkeisiin uutta nousukautta silmälläpitäen.
Parasta talouden romahtamisessa on se, että luonnonvarojen kulutus vähenee sekä avautuu uusia mahdollisuuksia toisenlaisen politiikan tekemiselle ja uusien taitojen hankkimiselle.
Osallistuin keskiviikkona (28.9.) Ihminen ja ympäristö -kirjan (Gaudeamus 2011) julkistamistilaisuuteen.
Käsillä on todella vaikuttava ja massiivinen teos. Kyseessä on ehkä laajin, kattavin ja vaikuttavin ympäristökirja, mikä Suomessa on koskaan julkaistu.
Mukana on yli 90 kirjoittaa eri aloilta.
Kirjoittajat edustavat laajaa asiantuntemusta, biologiasta filosofiaan, ilmastotutkimuksesta kulutustutkimukseen. Itse olen kirjoittanut teokseen luvun kansalaistoiminnasta.
Kyse on siis YK:n Brasilian Rio de Janeirossa 4.–6.6.2012 pidettävästä kestävän kehityksen huippukokouksesta (United Nations Conference on Sustainable Development, UNCSD).
Tilaisuuden aluksi SLL:n toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen esitteli suosituksia päättäjille kestävän kehityksen toimenpiteistä.
Olen itsekin ollut mukana valmistelemassa noita suosituksia yhdessä Jenni Kauppilan, Jouni Nissisen, Jarna Pasasen, Marko Ulvilan ja Eero Yrjö-Koskisen kanssa.
Tässä on lyhyesti neljä tekemäämme suositusta:
Vieraskynäblogissa Annukka Berg
Olen käynyt siippani kanssa paikoin kipakoitakin keskusteluja siitä, pitääkö läheisten ihmisten kulutustottumuksiin pyrkiä vaikuttamaan. Onko asiasta syytä huomauttaa, jos ystävien tai perheenjäsenten kulutustavat ovat ympäristön kannalta ongelmallisia? Missä menee puuttumisen raja?
Itse olen ollut puuttumisen suhteen melko varovainen. Olen ajatellut, että lähi-ihmisten tehtävänä on ennen kaikkea välittää toisistaan. Suvaitsevainen asenne on tarpeen varsinkin perheissä, jotka usein koostuvat melko erilaisista mutta vahvoin sitein toisiinsa solmituista yksilöistä. Kun perhettä – tai naapureita tai työkavereita – ei voi helposti vaihtaa, ihmisten olisi hyvä tehdä yhteiselosta mahdollisimman siedettävää. Tätä tavoitetta moralisointi ei erityisesti edistä.
