Älä osta mitään -päivä: Pystytkö olemaan vuorokauden ostamatta?

Tänään 25.11. vietetään kansainvälistä Älä osta -mitään päivää.

Luonto-Liiton Suomessa järjestämä päivä kannustaa viettämään yhden päivän ilman ostoksia ja pohtimaan samalla omia kulutustottumuksiaan.

Itse olen ollut usein viikon tai parikin ostamatta. Tällä kertaa ajattelin viettää vähintään viikonlopun ilman ostotarpeita.

Maailman tila 2010 -kirjan mukaan vuonna 2008 maailmassa ostettiin 68 miljoonaa ajoneuvoa, 85 miljoonaa jääkaappia, 297 miljoonaa tietokonetta ja 1,2 miljardia matkapuhelinta. Kuinka kauan tämä voi jatkua?

Lue lisää

Hallitusohjelma lukuina

Ympäristökysymykset ovat nousseet politiikan teon kovaan ytimeen sosiaali- ja talous sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan rinnalle. Näin uskallan väittää ainakin käsillä olevan Jyrki Kataisen hallitusohjelman myötä.

Hallitusohjelmassa ympäristö mainitaan eri muodoissa 95 kertaa, yhtä usein kuin kasvu, mutta selvästi useammin kuin esimerkiksi talous (58 mainintaa) tai talouskasvu (13 mainintaa).

Myös ilmasto- (51 mainintaa) ja energiakysymykset (116 mainintaa) sekä luonto (56 mainintaa) saavat merkittävästi huomiota. Voiton vie kuitenkin sosiaalipolitiikka 140 maininnalla.

Lue lisää

Ympäristötietoisuus – suomalaiset 2010-lukua tekemässä

Olin tänään (tiistai 15.11.) Säätytalolla Ympäristötietoisuus-kirjan julkaisuseminaarissa. Olen itsekin kirjoittanut teokseen artikkelin aiheesta ”Ympäristöliike – ympäristötietoisuuden etujoukko”

Seminaari oli otsikoitu kunnianhimoisesti ”Suomesta maailman ympäristötietoisin kansakunta?”.

Seminaarin otsikko ei ole kuitenkin haihattelua tai utopiaa. Todetaanhan Jyrki Kataisen hallitusohjelman johdannossakin seuraavaa:

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 45 (7.-13.11.2011)

Maanantai: Pyöräilin aamulla Kontulaan Helsingin yhteislyseoon puhumaan ihmisenä kasvamisesta yhdessä Tom Henrikssonin kanssa. Oppilaat olivat valmistelleet meillä etukäteen muutamia kysymyksiä. Yksi kysyi miksi ihmiset ovat niin välinpitämättömiä ja toinen tuleeko maailman loppu vuonna 2012.

Lounaan jälkeen vedin Luonto-Liiton toimistokokousta, juhlimme samalla Emilian syntymäpäiviä, tein Jyrkin kanssa toimistokatselmuksen sekä kokoustin Heinin ja Irman kanssa Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteisestä opiskelijajäsenyydestä. Päivän päätteeksi keskustelin vielä Nellin kanssa kulutus.fi -asioista ja Katin kanssa Älä osta mitään -päivän järjestelyistä. Illan vietin kotona vauvan ja sähköpostien kanssa. Välillä kävin vauvan kanssa myös juoksemassa.

Lue lisää

Viisi askelta ilmasto- ja eläinystävällisen ruoan edistämiseksi

Tänään perjantaina 11.11. vietetään Pohjoismaista ilmastopäivää. Tämän vuoden teemana on ilmasto ja ruoka. Kohderyhmänä ovat koulut ja opettajat kaikissa Pohjoismaissa.

Luonto-Liitto ja Animalia esittävät Pohjoismaisen ilmastopäivän kunniaksi viisi askelta ilmasto- ja eläinystävällisen ruoan edistämiseksi:

Lue lisää

Durbanin ilmastokokouksen tavoitteet

Järjestöt julkaisivat tänään (10.11.2011) omat tavoitteensa 28.11.2011 alkavalle kansainväliselle ilmastokokoukselle Etelä-Afrikan Durbanissa.

Keskeiset tavoitteet Durbanin ilmastokokoukselle löytyvät täältä.

Järjestöillä on kolme selkeää tavoitetta:
– Turvataan Kioton pöytäkirjan jatko
– Tunnustetaan päästövähennysten tarve
– Varmistetaan riittävä rahoitus

Oheisessa videossa WWF Suomen ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas kiteyttää mitä meillä on lupa odottaa Durbanin ilmastokokouksesta.

Lue lisää

Espoon Suomenoja kansainvälisen kosteikkosopimuksen kohteeksi?

Olin tiistaina (8.11.) eduskunnan ympäristö- ja luontoryhmän seminaarissa ”Suomenojan luonto – uhkaako maankäyttö?”.

Samaan aikaan esitimme myös ympäristöministeri Ville Niinistölle ja ympäristöministeriölle, että Espoon Suomenojan lisättäisiin kansainvälisesti tärkeiden lintuvesien luetteloon eli Ramsar-sopimukseen.

Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin esitys löytyy täältä.

Suomenojan suojelulle ja liittämiselle Ramsar-sopimukseen on kolme hyvää perustetta.

Lue lisää

Keskon vastuullisuusblogissa: Vastuuta ei voi ulkoistaa

Teksti on alunperin julkaistu 2.11.2011 Keskon vastuullisuus-sivuston Näkökulma-kirjoituksena.

Ekologisesti kestävä kulutus ja tuotanto ovat mahdollisia, mikäli kaikki eri osapuolet ryhtyvät toimiin.

Kenellä on sitten vastuu ryhtyä toimiin? Jos vastuu on kaikilla, se ei ole kenelläkään.

Tällä hetkellä ihmiset odottavat, että hallinto asettaa lainsäädännön kautta eri toimijoille kestävät pelisäännöt. Hallinto taas odottaa markkinoiden ratkaisua. Ja markkinoilla toimivat yritykset puolestaan vetoavat siihen, että asiakkaat ja sijoittajat eli ihmiset ratkaisevat sen, miten toimitaan. Seurauksena on vastuun ulkoistamisen kehä, jossa kukaan ei tee yhtään mitään.

Lue lisää

7 miljardia: Mitä tehdä?

Maailman väkiluvun arvioitiin maanantaina (31.10.) ylittävän 7 miljardin rajan.

Kun itse synnyin lokakuussa 1974, maailman väkiluku oli juuri ylittänyt 4 miljardin.

Millaiseen maailmaan mahtavat kasvaa näinä päivinä syntyneet lapset?

WWF:n mukaan planeettamme väestö elää pahasti velaksi, sillä vuodessa ihmiset kuluttavat 1,5 maapallon verran luonnonvaroja. Maailman ylikulutuspäivää vietettiin jo 28.9.2011. Tuosta päivästä lähtien ihmiskunta on kuluttanut luonnonvaroja ja päästänyt ilmakehään hiilidioksidia enemmän kuin maapallo pystyy koko vuoden aikana tuottamaan ja sitomaan.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami