Hyvä johtaminen Osa 8: Rikastava vuorovaikutus

Hyvä johtaja kykenee sosiaalisissa kohtaamisissa luomaan mukavan ja innostuneen ilmapiirin, jossa ihmiset uskaltavat toimia omien kykyjensä mukaan yhteisen päämäärän eteen. Hyvänä tavoitteena voi olla vaikka se, että ihminen on sinut kohdattuaan paremmalla tuulella kuin sitä ennen. Oletko sinä juuri se henkilö, joka saa ihmiset tuntemaan itsensä onnellisiksi ja merkityksellisiksi? Esimerkiksi Pekka Himanen on omilla luennoillaan puhunut paljon rikastavasta vuorovaikutuksesta. Kannattaa siis pohtia, millä tavalla toista voi auttaa olemaan parhaimmillaan,  millä … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 7: Miksi kannattaa epäonnistua?

Hyvä johtaja ei pelkää tai selittele epäonnistumisia, joita meille kaikille tulee vääjämättä matkan varrella. Hyvä johtaja sallii epäonnistumisia (itselle ja muille) sekä oppii niistä mahdollisimman paljon. Miksi kannattaa epäonnistua? 1. Ei voi onnistua, ellei uskalla koskaan epäonnistua. 2. Viisaus syntyy usein epäonnistumisen kokemuksesta. Kivulias kokemus ja siitä seuraava pohdiskelu auttavat oppimaan. 3. Epäonnistumisia sietävä kulttuuri luo tilanteen, jossa ihmiset uskaltavat syöksyä uusiin haasteisiin. Pelon ilmapiiri lamaannuttaa. Miten epäonnistua kaikkein parhaiten: … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 6: Vinkkejä työhaastatteluun

Työssäni Luonto-Liiton pääsihteerinä ja muissa luottamustehtävissä teen paljon työhaastatteluja ja rekrytointeja. On todella ilo palkata päteviä, sopivia ja innostuneita ihmisiä tekemään merkityksellisiä asioita. Ohessa seitsemän vinkkiä työpaikkahaastatteluun tulevalle 1. Tuo hyvät puolesi esiin realistisesti 2. Osoita kiinnostusta tulevaa organisaatiotasi kohtaan 3. Kysy millaista henkilöä ollaan etsimässä 4. Rupattele niitä näitä ja ole sympaattinen 5. Hymyile ja ota katsekontaktia 6. Tuo esille heikkoutesi haastattelun alkuvaiheessa ja jätä vahvuutesi loppuun 7. Vaikka … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 5: Priorisointi ja delegointi

Priorisointi on asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Hyvään johtamiseen kuuluu kyky priorisoida asioita, koska kaikkea ei kuitenkaan pysty eikä ehdi tehdä. Priorisointi on helppoa, mikäli visiot, tavoitteet, tarpeet ja velvollisuudet ovat selvillä. Avainkysymys on seuraava: Minkä asian toteutumisella on myönteisin vaikutus elämääni? Nämä asiat kannattaa priorisoida korkealle omassa tehtävälistassa. Ohessa neljä vinkkiä priorisointiin: 1. Kirjoita ylös kaikki asiat, joita olet tekemässä 2. Mieti minkä asian toteutumisella on myönteisin vaikutus elämääsi 3. Priorisoi … Lue lisää

Hyvä johtaminen – osa 4: Ajanhallinnasta itsensä johtamiseen

Aika on oikeudenmukainen resurssi, koska sitä on vuorokaudessa meillä kaikilla käytössämme periaatteessa tasan yhtä paljon. Siitä huolimatta valitamme usein, että aikaa on liian vähän. 2010-luvun johtamisessa aika on yksi tärkeimmistä resursseista. Erityisesti tämä korostuu vapaaehtoisten johtamisessa. Ohessa viisi ajatusta ajanhallinnasta 1. Aikaa ei voi hallinta. Parasta ajanhallintaa on itsensä johtaminen. Miten tämä sitten onnistuu? Kello ja kalenteri ovat hyviä renkiä, mutta huonoja isäntiä. Tavoitteena ei kannata olla kalenterin tukkiminen vaan … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 3: Viisi vinkkiä sähköpostin käyttöön

Kirjoittelin taannoin kahdeksan vinkkiä siitä, miten omaa sähköpostin käyttöä voi tehostaa. Asiat laadullistuvat kun ollaan läsnä samaan aikaan saman asian äärellä. Kun sähköpostia kuitenkin niin paljon käytetään, kannattaa miettiä, millaisia viestejä lähettää. Tässä viisi vinkkiä sähköpostin lähettämiseen 1. Selkeä ja lyhyt otsikko. Kirjoita selkeä ja lyhyt otsikko siitä, mitä viestisi koskee. Laita otsikkoon mukaan mielellään tieto siitä, onko kyseessä esimerkiksi ”kutsu”, ”tiedoksi”, ”kysymys” tms. sekä ajankohta tapahtumalle tai dead line … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 2: Palautteen antaminen

Usein vähäinenkin kritiikki on tuhoisaa ihmissuhteille. Varsinkin jos se tulee läheisiltä ihmisiltä tai oman organisaation sisältä, jossa tavoitellaan lähtökohtaisesti samoja asioita. Kriittisen palautteen antamisessa kannattaa olla tarkkana. Yhden kriittisen huomautuksen aikaansaama vahinko vaatii vastapainokseen viisi yksimielisyyden ja tuen ilmaisua. Parisuhteita tutkineen psykologi John Gottmanin mukaan positiivisen ja negatiivisen kommenttien tulisi olla noin viiden suhde yhteen. Vihamielisyys ja kritiikki ovat haitallisia siitä syystä, että ne saavat aikaan yleensä negatiivisten asioiden ryöpyn … Lue lisää

Hyvä johtaminen – Osa 1: Tavoitteet

Ihmiset, jotka tavoittelevat jotain merkityksellistä ovat tutkimusten mukaan onnellisempia. Kirjassaan ”Kuinka onnelliseksi?” professori Sonja Lyubomirsky kertoo minkä takia kannattaa sitoutua tavoitteisiin. Ensimmäisenä kannattaa selvittää, millaiset tavoitteet luovat merkityksiä. Lisäksi kannattaa muistaa, että pelkkä inspiroiva tavoite ei riitä, myös itse tavoitteeseen ponnistelun tulee tuottaa tyydytystä. Kuusi syytä asettaa itselleen tavoitteita 1. Tavoitteet luovat tunteen elämän tarkoituksellisuudesta ja hallinnasta. Ihminen, jolla ei ole merkittäviä tavoitteita tai unelmia, on eksyksissä. 2. Merkitykselliset tavoitteet … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami