Turun Sanomat: Nuorten yhteiskunnallinen toiminta murroksessa

Turun Sanomat 18.11.2009
Nuorten yhteiskunnallinen toiminta murroksessa
Leo Stranius

Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri, joka tekee väitöskirjaa yhteiskunnallisista liikkeistä Tampereen yliopistossa.

Tästä on kyse

1. Yhä harvempi nuori kokee voivansa vaikuttaa yhteisiin asioihin vaikka yhä useampi on huolissaan ympäristökysymyksistä.

2. Kaikkiin kouluihin tarvitaan luontokerhot vahvistamaan lasten ja nuorten ympäristökasvatusta sekä omaehtoista yhteiskunnallista ympäristötoimintaa.

3. Kansalaisjärjestöjen tulee tarjota liikkuville nuorille enemmän matalan kynnyksen osallistumisen paikkoja.

4. Epämuodollisille verkostoille ja toimintaryhmille tulee antaa virallinen asema.

* * *

Kuvateksti: Koulujen tulee tuottaa nuorille kokemuksia luonnosta, järjestää luontokerhotoimintaa samalla kun nuorisojärjestöjen pitää muokata ja sähköistää omaa toimintakulttuuriaan toimimaan enemmän nuorten ehdoilla, kirjoittaa Leo Stranius – Milla Aalto (vas.) ja Mirelle Aalto ottivat mukaan lintukiikarin, keskellä luontoretken opas Lassi Suominen Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piirin kevätseurantaretkellä Ruissalossa.

* * *

Nuorten vapaa-aikatutkimuksen (2009) mukaan yhä harvempi nuori kiinnittyy kansalaisjärjestöihin. Nuorten toiminta yksilöllistyy ja projektisoituu. Yhä harvempi nuori kokee voivansa vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Selvityksen mukaan järjestöosallistumisen laskua on tapahtunut erityisesti kaikkein nuorimpien osalta. Ne jotka osallistuvat järjestötoimintaan, osallistuvat siihen myös harvemmin kuin aiemmin ja suhtautuvat siihen lisäksi kriittisemmin. Tämä asettaa merkittäviä haasteita perinteiselle järjestötoiminnalle.

Nuorten kansalaistoiminnan näkökulmasta toimintaympäristö on muutenkin rajussa muutoksessa. Väestön vanheneminen vie yhteiskunnan painopistettä yhä enemmän suuriin ikäluokkiin ja eläkekysymyksiin. Lisäksi nuorilla näyttäisi olevan yhä heikompi rooli oman vapaa-ajan toiminnan suunnittelussa. Myös ystäviä tavataan harvemmin, kun sosiaalisen vuorovaikutus digitalisoituu.

Lapset ja nuoret ovat yhä enemmän huolissaan ympäristöongelmista, kuten  ilmastonmuutoksesta, mutta kokevat, että eivät voi yleensä vaikuttaa asioihin. Tämä on omiaan estämään nuorten osallistumis- ja vaikuttamishaluja.

Kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, luonnosta  ja ympäristökysymyksistä syntyy usein jo peruskoulussa. Nuorille tarjotaan kouluissa kuitenkin vain harvoin konkreettisia luontokokemuksia ja tietoa tämän päivän ympäristökysymyksistä.

Toki monet opettajat painottavat ympäristöasioita osana opetusta, mutta tiukka opetussuunnitelma antaa siihen harvoin tarpeeksi mahdollisuuksia. Liian harvoin esimerkiksi ympäristöjärjestöjä kutsutaan oppitunneille keskustelemaan nuorten kanssa.

Pelkkä oppitunneilla luennointi ei riitä. Koulujen pitäisi pystyä tarjoamaan nuorille mahdollisuus konkreettisiin luontokokemuksiin. Pitäisi olla hetkiä, jolloin on mahdollista tunkea kourat multaan, hämmästellä metsän huminaa, liikkua kansallispuistoissa ja uida luonnonvesissä. Kaikkiin kouluihin tarvitaan luontokerhot tukemaan lasten ja nuorten ympäristökasvatusta ja omaehtoista yhteiskunnallista ympäristötoimintaa.

Samaan aikaan tietysti myös kansalaisjärjestöjen tulee tarjota enemmän matalan kynnyksen paikkoja nuorten omaehtoiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön. Tämä vaatii monessa järjestössä itsetutkiskelua toiminnan painopisteistä.

Järjestöt eivät voi enää laskea sen varaan, että nuoret luovuttavat koko identiteettinsä yhdelle järjestölle. Sitoutuminen on kevyempää kuin aiemmin. Nuoret sukkuloivat yhä enemmän  harrastuksesta ja projektista toiseen.

Näin ollen järjestöjen tarjoamaan toimintaan pitää olla helppo tulla mukaan ja yhtä helppo irrottautua. Järjestötekemisen pitää olla hauskaa, innostavaa, vaikuttavaa, ehkä myös julkisuushakuista. Nuoren tulee saada siitä jotain myös itselle.

Virallisen tahojen, kuten koulujen ja järjestöjen lisäksi yhteiskunnasta pitää löytyä ymmärrystä myös epämuodollisten ja lyhytaikaisten verkostojen ymmärtämiselle, jossa nuoret toimivat entistä aktiivisemmin. Järjestöillä ja hallinnolla tulee olla herkkyyttä sille, mihin suuntaan yhteiskunnalliset jännitteet purkautuvat.

Moraaliprotestin tai väkivaltaisen kansalaistoiminnan sijaan kyse on usein performatiivisuudesta, elämyksellisyydestä, yhdessäolosta ja itsensä toteuttamisesta. Kansalaisvapauksia kannattaa pikemminkin lisätä kuin tukahduttaa. Kysymys on myös siitä, kohdellaanko epävirallisia ja epämuodollisia toimijoita kansalaisyhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä ja neuvottelukumppaneina, vai mitätöidäänkö heidän vaatimuksensa koventamalla otteita.

Näin ollen epämuodollisille verkostoille tulisikin antaa virallinen asema. Voimassa oleva yhdistyslaki  lähtee siitä, että vain rekisteröityneellä yhdistyksellä on oikeus hankkia omaisuutta ja tehdä sitoumuksia sekä olla asianosaisena tuomioistuimessa. Yleisiä järjestöavustuksia voivat hakea vain rekisteröityneet yhdistykset.

Näiden oikeuksien ulottamista tulisi harkita myös rekisteröitymättömille liikkeille ja verkostoille. Projektiavustuksista tulisi siirtyä enemmän yleisavustuksiin. Lisäksi epämuodolliset verkostot tulisi huomioida mahdollisina neuvottelu- ja keskustelukumppaneina esimerkiksi hallinnon pyytämissä lausunnoissa ja työryhmissä.

Mikäli lapset ja nuoret saisivat koulussa konkreettisia kokemuksia lähiluonnosta, syntyisi luontosuhde, joka kestäisi pidempään kuin hetkellinen projekti. Tämä vahvistaisi myös nuorten omaehtoista toimintaa erilaisissa epämuodollisissa verkostoissa ja auttaisi kiinnittymistä yhteiskunnalliseen järjestötoimintaan. Näin voitaisiin varmistaa, että tulevaisuuden päättäjät ovat kykeneviä toimimaan suurten ikäluokkien aiheuttamien ympäristövaurioiden korjaamiseksi.

Vaikka nuorten osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan on monien selvitysten mukaan hiipunut, menee nuorilla yleisesti ottaen toki paremmin kuin koskaan aiemmin. Välit vanhempiin ovat hyvät, päihteiden käyttö on vähentynyt, lukeminen lisääntynyt ja koulutustaso on aiempaa parempi. Myös nuorten yhteisöllisyys on lisääntynyt, vaikka se onkin pirstoutunut ja osin digitalisoitunut. Tämä luo erinomaisen pohjan ympäristökasvatustyölle ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien parantamiselle.

Luvassa on kuitenkin synkkenevää. Mikäli ilmastokriisiä ja kiihtyvää luonnon monimuotoisuuden häviämistä ei saada pysäytettyä sekä luonnonvarojen ylikulutusta hillittyä nykyisten päättäjien toimesta, ei nuorten tulevaisuus näytä valoisalta.

Koulujen tulee tuottaa nuorille kokemuksia luonnosta, järjestää luontokerhotoimintaa samalla kun nuorisojärjestöjen pitää muokata ja sähköistää omaa toimintakulttuuriaan toimimaan enemmän nuorten ehdoilla. Lisäksi myös suoran demokratian, esimerkiksi kansalaisaloitteiden ja suorien kansanäänestysten, edistäminen olisi omiaan tukemaan nuorten vireää kansalaistoimintaa.

2 kommenttia artikkeliin ”Turun Sanomat: Nuorten yhteiskunnallinen toiminta murroksessa”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami