Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 2

Seuraavassa kirjoitussarjassa nostan esille askelmerkkejä tyytyväisen ja hyvän elämän luomiseen. Näitä ovat mm. positiivisen ajattelun voima, säännöllinen vierailu epämukavuusalueella, pitkitetty tarpeentyydytys, henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitäminen, rohkeus, rakkaus, energia ja innostus sekä muiden palvelu ja monet muut jutut.

Seuraavat ajatukseni eivät ole suinkaaan omiani, vaan lainattu suoraan muilta sekä kirjoitettu ja  sanottu eri yhteyksissä varmasti lukemattomia kertoja. Haluan kuitenkin välittää mielestäni parhaimpia käytäntöjä edelleen eteenpäin.

1. Pidä päiväkirjaa. Kannattaa kirjoittaa siitä, mitä kaikkein eniten haluaa. Se mihin alat keskittyä, nousee elämässäsi merkittäväksi. Kun uskallat kirjoittaa unelmistasi ja tavoitteistasi, alkavat ne toteutua kuin itsestään. Suurin osa historian merkkihenkilöistä on pitänyt päiväkirjaa. Pidä sinäkin.

2. Lue paljon ja lue oikein. (1) Ensin selaus. Ensimmäisenä kirja kannattaa ensin selata läpi esimerkiksi 45-60 minuutissa. Silloin avainsanat ja viestit tarttuvat kuin itsestään teoksesta mieleesi. Mikäli kirja selaamisen jälkeen vaikuttaa vielä kiinnostavalta, voi sen lukea huolella. (2) Virkeä olotila. Lukiessa on syytä olla fyysisesti ja henkisesti virkeä. Mielen tai ruumiin liikuntaa on turha harrastaa  nukahtamisen partaalla tai uuvuksissa. (3) Hyvä paikka ja asento. Ennen lukemisen aloittamista kannattaa nostaa omaa vireystilaansa sekä ottaa ryhdikäs ja hyvä asento sulkien muut häiriötekijät pois. Mitä paremmalla vireystasolla lukee, sitä suuremman hyödyn saa lukemastaan.

3. Luovu kielteisistä ajatuksista. Mieli omaksuu helpommin asioita, joihin se suhtautuu myönteisesti. Mitä enemmän avaat mieltäsi uusille mahdollisuuksille, sitä enemmän saat irti elämästäsi. Kyyninen ja epäileväinen suhtautuminen yksipuolistaa ajattelua ja estää näkemästä mahdollisuuksia.

4. Tee hyvistä asioita rutiineja. Mitä vähemmän joutuu miettimään esimerkiksi lenkille lähtöä, sitä paremmassa kunnossa on. Kun aloittaa automaattisesti ajoissa, on luvassa pienempi stressi vaikka olisi kuinka kiire. Tavoitteeksi kannattaa ottaa, että tekee sujuvaa ja automaattista juuri siitä, mikä aluksi oli vaikeaa. Älykäs tietää, mitä tekee. Viisas tekee mitä tietää.

5. Pienten askeleiden voima. Juostessa pääse pisimmälle se, joka ottaa lyhimmät askeleet. Huonokuntoisena ei kannata lähteä 10 kilometrin lenkille täydellä vauhdilla. Varmiten perille pääsee aloittamalla rauhallisesti. Kehittymisen salaisuus on tehdä jatkuvasti oikeita asioita vaikka ne olisivat kuinka pieniä ja olla kärsivällinen. Ahnehtimisesta seuraa pettymystä ja pahaa oloa ennenmmin tai myöhemmin.

6. Palauta kaikki hyvä muille. Tyytyväisen elämän edellytys on muiden auttaminen. Mitä paremmin sinulla menee, sitä tärkeämpää on, että palautat saamasi hyvinvoinnin muille, joilta olet sen todennäköisesti saanutkin. Jos voit huonosti, ovat mahdollisuutesi muiden auttamiseen heikot. Tyytyväinen ihminen voi parhaiten auttaa myös muita menestymään. Vahvat ovat niitä, joilla riittää voimia auttaa muita. Jos haluat auttaa heikkoja, kasva vahvaksi.

Kirjoitussarjan ensimmäinen  osa on luettavissa täältä. https://leostranius.fi/?p=1300

Yksi kommentti artikkeliin ”Askelia tyytyväiseen elämään – Osa 2”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami