Etäkokoukset: Kamera auki vai kiinni?

On kokouksia, joissa ihmiset pitävät kameroita auki ja kokouksia, joissa kamerat ovat kiinni. Tai jotain siltä väliltä. Tämän lisäksi toki myös järjestäjät saattavat ohjeistaa kameroita pidettäväksi joko auki tai kiinni.

Mikrofonien osalta vakiintunut käytäntö on se, että mikrofonit ovat auki vain silloin, kun puhutaan tai silloin, kun keskustellaan muutaman hengen porukassa.

Kuvassa osallistun kaupunginvaltuuston kokoukseen etänä pyörätyöpisteeltäni kotoa käsin.

Kysyin näkemyksiä aiheesta Facebookissa ja sain ystäviltäni ilahduttavat 83 kommenttia.

Seuraavassa yhteenveto eli 10 argumenttia kameroiden auki pitämisen puolesta ja 10 sitä vastaan. Lisäksi lopussa vielä kolme hybridiratkaisua ja ehdotus, miten jatkossa kannattaa toimia.

Kamerat kannattaa olla koko kokouksen auki:

  1. Mitä vähemmän on osallistujia, sen yleisempää on pitää kameraa auki.
  2. Kun tapaamisessa on uusia ja toisilleen ennestään vieraita ihmisiä, voi olla varsin perusteltua pitää kameroita auki.
  3. Kameran ollessa auki, vuorovaikutus on parempaa. Näin voi osoittaa kehon kielellä, käsillä ja ilmeillä mitä mieltä on asiasta. Suurin osa viestinnästä on muuta kuin sanoja. Huulilta ja kasvoilta lukeminen auttaa ymmärtämistä muidenkin kuin vain kuulovammaisten osalta.
  4. Kamera tai kuvayhteys lisää vuorovaikutteisuuden lisäksi yhteisöllisyyttä ja auttaa keskittymään.
  5. Joillekin voi olla vaikeaa puhua vain ruudulle ilman ihmisten näkemistä. Kameran ollessa auki, näkee kenelle puhuu ja näkee ihmisten reaktiot (ks edellä vuorovaikutus).
  6. Kamera kannattaa pitää auki ainakin silloin, kun keskustellaan työyhteisölle tärkeistä tai herkistä asioista.
  7. Kameran ollessa auki, voi inhimillistää itseään työntekijänä, kollegana, esihenkilöänä tai johtajana näyttämällä kamerassa kotioloja tai rentoa pukeutumista.
  8. Osallistujille voi kameroiden kiinni pitämisestä tulla tunne ulkopuolisuudesta.
  9. Kameroiden ollessa auki, oppii tuntemaan ihmisten nimet ja naamat. Tämä on tärkeää varsinkin uudessa porukassa tai uudessa työssä.
  10. Jos toimit kokouksen puheenjohtajana tai olet paljon äänessä, voi olla perusteltu pitää kamera jatkuvasti auki vaikka muut eivät pitäisi.

Kamerat kannattaa olla koko kokouksen kiinni:

  1. Mitä enemmän on osallistujia, sen yleisempää on pitää kameraa kiinni.
  2. Osalle kuvat ovat häiriötekijä. Osa ei kaipaa muiden kasvoja tai jopa häiriintyy niistä. Joillekin oman naaman katsominen tuntikausia voi olla hyvin raskasta.
  3. Kameran ollessa kiinni, pitää ja voi keskittyä enemmän siihen, mitä toinen oikeasti sanoo.
  4. Joillekin voi olla korkea kynnys laittaa kamera päälle eri syistä. Voi esimerkiksi tuntua ikävältä tai ahdistavalta näyttää muille kotiaan tai sekoittaa kotiroolia ja työroolia. Toisella työpiste voi pienessä asunnossa sijaita niin, että muiden perheenjäsenten näkymistä kuvassa ei ole mahdollista estää.
  5. Pitämällä kamera kiinni säästetään digikaistaa ja sen myötä pienennetään myös tietotekniikan hiilijalanjälkeä.
  6. Kun kamera on kiinni, voi kokoukseen osallistua helpommin esimerkiksi kävellessä, juostessa tai pyöräillessä.
  7. Kun kamera on kiinni, voi kokouksen lomassa tehdä samalla kotitöitä, esimerkiksi ruokaa tai siivota paikkoja.
  8. Kameran kiinni pitämistä voi perustella myös sillä, että kokouksessa (tai webinaarissa) on paljon toisilleen vieraita ihmisiä, joiden ei ole tarkoitustaan tutustua syvemmin toisiinsa.
  9. Jos osallistuu kokouksiin älylaitteen (puhelimen) välityksellä, heiluvan ja oudosta kuvakulmasta tulevan kuvan näyttäminen voi tuoda kokoukseen levottomuutta.
  10. Voi kokoustaa itselleen mieluisassa asussa ilman sosiaalisia paineita, esimerkiksi alasti.

Kameroiden auki- tai kiinnipitäminen ei ole tietenkään mustavalkoinen kysymys. Kamerat voivat olla myös välillä auki ja välillä kiinni ei ainoastaan kokouksesta riippuen vaan myös saman kokouksen aikana. Esimerkiksi seuraavat lähestymistavat voivat olla järkeviä:

-Pidetään kameraa hetki auki alussa ja lopussa kun sanotaan moi ja heippa.

-Pidetään kameraa auki silloin, kun itse puhutaan, muuten kamera pidetään kiinni.

-Pidetään kameraa auki aina silloin, kun liitytään kokoukseen ja toimitaan sen jälkeen kokouksen järjestäjän toiveiden tai yleisen käytänteen mukaan.


Miten sitten jatkossa kannattaa toimia?

Kokouksen järjestäjän kannattaisi ohjeistaa kokouskutsussa tai kokouksen aluksi mikä on linja kameroiden suhteen.

Kokouksen järjestäjänä voit myös pyytää pitämään kameroita auki, jos koet, että kameran kiinni pitäminen on epäkohteliasta tai viestii, että osallistuja ei ole kiinnostunut aiheesta. Toisaalta ihmisille pitää jättää tilaa ja mahdollisuus toimia perustellusta syystä myös toisin.

Oma aiheensa on se, että kokouksen kannattaa järjestää hyvin eikä turhiin kokouksiin ole syytä osallistua. Tässä vielä muistutuksena kirjoitukseni Hyvän kokouskäytännön aakkoset.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami