Talvivaaran loppu – mitä seuraavaksi?

TalvivaaraValtio alkaa valmistella Talvivaaran kaivoksen alasajoa.

Tämä on hyvä uutinen. Nyt on kuitenkin tärkeää, että kaivoksen sulkemisen yhteydessä tehdään kaikki mahdollinen ympäristövahinkojen korjaamiseksi.

Ja toisaalta varmistetaan myös se, että kaivoksen työntekijöille löydetään mielekästä tekemistä.

Hyvä asia on myös se, että alasajosta tehdään kunnollinen ympäristövaikutusten arviointi.

Surullista on, että koko homma kaatuu valitettavasti yhteiskunnan maksettavaksi. Talvivaaran vakuutus on vain noin 30 miljoonan euron luokkaa kun alasajon kustannukset tulevat olemaan vähintään kymmenkertaiset tuohon summaan nähden.

Miten alasajo saadaan tehtyä hallitusti. Olen esittänyt tähän suunnitelman jo vuonna 2013: Suunnitelma: Miten Talvivaaran kaivos suljetaan ja mitä pitäisi tehdä seuraavaksi?

Mitä sitten pitäisi tehdä seuraavaksi, ettei vastaavia tapauksia tulisi ilmi jatkossa:

1. Tulee ottaa käyttöön kaivosmaksu sekä pakollinen ja rajoittamaton vastuuvakuutus kattamaan Talvivaaran kaltaiset ongelmat.

2. Tarvitaan lisää lupa- ja valvontaresurssin kuntoon. Käytännössä siis lisää resursseja alueellisille ympäristöviranomaisille.

3. Kaivoslaki tulee ottaa uudelleen tarkasteluun.

Samaan aikaan on ongelmallista, että hallituksen lisärahoitus 144 miljoonaa euroa uhkaa edelleen mennä vain kaivoksen pyörittämiseen eikä hallittuun alasajoon. Alasajo pitäisi aloittaa välittömästi ja rahat suunnata täysimääräisesti ympäristövahinkojen korjaamiseen.

On surullista, että monet ovat syyllistäneet kaivoksen sulkemisesta oikeuden ympäristölupapäätöksiä. Todellinen syy sulkemiselle on kuitenkin se, että kaivosta ei ole missään vaiheessa saatu taloudellisesti kannattavaksi ja sen aiheuttamat ympäristövahingot ovat olleet käsittämättömän suuret.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami