Miten sovittaa yhteen työ- ja vapaa-aika? Viisi vinkkiä

Rakkaudesta luontoon - Leo StraniusViimeisen kahden kuukauden aikana vapaa-aika on joutunut koville.

Suomen luonnonsuojeluliiton vs. toiminnanjohtajana minulla on kokonaistyöaika. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla ei ole työaikaa.

Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että aamuisin ennen kuin lapset heräävät, teen töitä. Ja lasten mentyä nukkumaan, teen usein töitä. Tämä on kieltämättä ihan mukavaa, koska työ sattuu olemaan sitä, mitä muutenkin haluaisin kaikkein mieluiten elämässäni tehdä.

Toisaalta työn ja vapaa-ajan pitäisi olla myös tasapainossa. Pidemmällä tähtäimellä jaksaa paremmin ja toimii tehokkaammin, kun tekee asioita sopivan vaihtelevasti. Aikaa kannattaa varata elämässä muuhunkin kuin töiden tekemiseen.

Seuraavassa muistilista itselleni koskien työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista.

1. Iltaisin ei yleensä tarvitse tehdä töitä. Elämässä on muutakin kuin työt. Esimerkiksi puoliso ja perhe sekä omasta kunnosta ja kehittymisestä huolehtiminen. Näytä toimistolla hyvää esimerkkiä ja lähde kotiin tai muihin harrastuksiin ajoissa. Älä jää toimistolle notkumaan koko illaksi tai tee töitä kotoa käsin koko iltaa. Esimerkiksi itse pyrin olemaan kotona joka päivä klo 17.00 mennessä vaikka välillä toki istun iltakokouksissakin.

2. Vapauta itsesi sähköpostista. Sulje sähköposti joka ilta esimerkiksi klo 17.00 mennessä kun lähdet toimistolta äläkä avaa sitä ennen seuraavaa päivää. Kukaan ei odota, että vastaisit sähköposteihisi iltaisin. Sitä paitsi pomona antaa työntekijöilleen ja kollegoilleen huonon kuvan, jos viestit tulevat aina myöhään illalla – tai puhumattakaan keskellä yötä. Esimerkiksi itse olen varannut joka päivä tietyn ajan kalenterista, jolloin käsittelen sähköpostit ja pyrin muuten pitämään koko sähköpostin kiinni.

3. Säästä viikonloput. Viikonloput ovat hyviä hetkiä palautua ja tehdä jotain muuta mielekästä elämässäsi. Tämä voi olla esimerkiksi kuntoilua, perheen, ystävien ja läheisten kanssa olemista tai itsensä kehittämistä jollain tietyllä osa-alueella. Kun lopetat työt perjantaina, lopeta ne. Vaikka sunnuntaina olisikin houkutus ottaa etumatkaa tulevaan viikkoon, malta itsesi maanantai aamuun asti. Itse olen pyrkinyt pitämään lauantaina usein verkkovapaan päivän, jolloin en vilkuile sähköpostien lisäksi myöskään sosiaalista mediaa.

4. Varaa ylimääräisiä vapaita. Usein töissä voi olla intensiivisiä jaksoja, jolloin pitää venyä iltaisin tai viikonloppuisin. Näiden jaksojen jälkeen kannattaa kuitenkin varata kalenteriin ylimääräisiä vapaapäiviä, jolloin voi palautua, viettää aikaa läheisten kanssa tai kehittää itseään jollain muilla osa-alueille. Itse olen usein varannut viikkoihin yhden etä- tai vapaapäivän esimerkiksi viikonloppukokousten jälkeisille viikoille.

5. Tee välillä etätöitä. Toimisto kulkee tänä päivänä kätevästi mukana koneella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jatkuvasti pitäisi tehdä töitä. Voit hyödyntää mukana kulkevaa toimistoasi esimerkiksi siten, että teet välillä työt myös etänä. Etähetkiä voi soveltaa myös keskellä päivää. Välillä voi tehdä hommia aamupäivän kotona tai iltapäivän mukavassa kahvilassa. Itse olen välillä jäänyt kotiin vapaalle ja tehnyt keskellä päivää muutaman tunnin intensiivisen työrupeaman.

Kun pitää huolen omasta jaksamisesta, saa tehdä paljon enemmän ja pidempään mielekkäitä hommia. Hyvää alkanutta marraskuuta!

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami