Ravintolapäivä: Viisi kuuminta kohdetta

RavintolapäiväRavintolapäivää vietetään sunnuntaina 15.2.2015. Tähän mennessä jo 1273 ravintolaa on ilmoittautunut mukaan.

Ohessa Ravintolapäivän viisi kuuminta kohdetta.

Lisäksi suosittelen katsomaan Vegaaniliiton listauksen kokonaan vegaanisista ravintoloista ja ravintoloista, jotka tarjoavat myös vegaanisia annoksia.

PS. Ai miksi kannattaa suosia vegaanisia ravintolapäivän herkkuja? Ohessa kolme syytä kasvisruuan puolesta.

PS2. Alle kommenttikenttään saa ja kannattaa linkata ja vinkata muita ravintolapäivän kohteita. 

* * *

1. Eläintenystävän leivoskahvila

Eläintenystävän leivoskahvilaEläinystävän leivoskahvilassa on tarjolla mm. laskiaspullaa, sydämellisiä kuppikakkuja sekä suolaista purtavaa. Saattaapa luvassa olla koirankeksejäkin.

”Veganismi on kannanotto kaikkien eläinten puolesta ja meillä kaikki on vegaanista. Sen lisäksi meillä on kaupungin parhaat vegaaniset laskiaispullat.”, kerrotaan Vegaaniliitosta. Tarjolla on ruokaa myös erimerkiksi koirille eli meininkiä siis eläimellisillekin!

Aika: Ravintolapäivänä lauantaina 15.2.2015 klo 12-16.
Paikka: Eläinsuojeluliitto Animalian toimisto Sörnäisissä, Suvilahdenkatu 4, 00500 Helsinki.
Järjestäjät: Vegaaniliitto ja Animalia PKS – Pääkaupunkiseudun alueosasto

* * *

2. Howling Pizzeria vol. 4

Howling PizzeriaSusipitseriassa kaikki on vegaanista, tarjolla myös gluteenittomia vaihtoehtoja.  Myyntituotot käytetään Suomen susien suojelun puolesta.

”Susipitserian jatkuva suosio kertoo aika yksiselitteisesti, että maku ja hinta ovat kohdallaan. Aiomme tälläkin kertaa jatkaa hyväksi havaitsemallamme linjalla. Erityisen hyviä syitä tulla ovat tietenkin myös Suomen suurpetojen suojelun tukeminen ja vegaanisuus, joka on eläinten ja ympäristön parhaaksi.”, kommentoi Luonto-Liiton susikampanjavastaava Ilkka Hiltunen.

Aika: Ravintolapäivänä 15.2.2015 klo 12-18
Paikka: Harjun Nuorisotalo, Aleksis Kiven katu 1-3, 00500 Helsinki, Finland
Järjestäjät: Luonto-Liitto ja Luonto-Liiton susiryhmä

* * *

3. Wow Such Vegan goes Much Empanadas

Wow Such VeganWow Such Vegan on kokkikollektiivi joka valmistaa ravintolapäivän maukkaimmat empanadat ja laskiaispullat. Kaikki on valmistettu ilman eläinkunnan tuotteita. Tervetuloa herkuttelemaan! Kokit lahjoittavat ravintolan tuotot Mia Haglundin eduskuntavaalikampanjaan.

”Wow Such Vegan järjestetään nyt kolmatta kertaa – lähi-idän mezen ja venäläisten pelmenien jälkeen ravintolan valtaa lattarit ja empanadat. Haluamme innostaa ihmisiä kokeilemaan ja itseämme valmistamaan eri maailmankolkkien klassikoita vegaanisina versioina. Emme ole joutuneet pettymään – viimeksi usampi usamman ravintolan kiertänyt kehui annostamme päivän parhaaksi!”, kommentoi Mia Haglund.

Aika: Ravintolapäivänä 15.2.2015 klo 12-16
Paikka: Vasemmistonuoret, Hämeentie 29, 6 krs., 00500 Helsinki, Finland
Järjestäjät: Mia Haglund ja Wow Such Vegan kokkikollektiivi

* * *

4. Eläinten ystävien joogakahvila

Eläinten ystävän joogakahvilaTarjolla vegaanisia suolaisia ja makeita herkkuja sekä joogatunteja. Eläinsuojelujärjestöt huolehtivat tarjoilupuolesta, Om Yoga:n ohjaajat joogatunneista. Tarjoiluista ja joogatunneista maksu omantunnon mukaan.

”Kahvilamme haluaa tarjota hyvinvointia niin ihmismielelle ja -keholle kuin eläimillekin. Kaikki tarjoiluista ja joogatunneista saadut tuotot ohjataan eläinten hyväksi tehtävään työhön.”, kerrotaan Tampereen Animaliasta.

Aika: Ravintolapäivänä 15.2.2015 klo 16-19.
Paikka: Om Yoga -koulun tiloissa (Verkatehtaankatu 12, 2 krs.), Tampere
Järjestäjät: Tampereen Animalia ja Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys

* * *

5. Café Polkuhinta! Polje itsellesi halvemmat kahvit!

Cafe PolkuhintaHePo järjestää kahvilan ravintolapäivänä. Kahvia saa kun itse polkee keittimeen sähköt (2€) tai jos maksaa HePolle polkemisesta (4€). Lisäksi jotain makeata sopuhintaan. Tulot käytetään lyhentämättöminä pyöräilyn edistämiseen Helsingissä ja muuallakin.

”HePon Café Polkuhintaan kannattaa tulla kokemaan miten energiataloudellinen polkupyörä on. Kun huomaa miten vähällä pyörä kulkee veden keittämiseen verrattuna, oppii arvostamaan sekä pyörää että energiaa. Samalla tapaa iloisia pyöräilijöitä, saa suunsa makeaksi ja toki pystyy kisaamaan muiden kanssa kahvinkeiton nopeudessa”, kommentoi HePon puheenjohtaja Matti Kinnunen

Aika: Ravintolapäivänä 15.2.2015 klo 14-17
Paikka: Pyöräkeskus, Narikka-tori, Kamppi, Helsinki
Järjestäjät: Helsingin Polkupyöräilijät (HePo)
Kuva laitteistosta

* * *

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami